Jos asianomaiset tai vastaajat ovat sopineet asian sovittelussa niin voiko syyttäjä viedä asian vielä oikeuteen?
Siis sovitteleuun on lähdetty siinä vaiheessa kun oikeudenkäynti päivänmäärä oli jo määrätty ja haasteet annettu, paitsi uhri ei ehtinyt haastetta vastaanottamnaan.
Eli oikeudenkäynti peruttiin ja asia saatiin sovitteluun ja sovittelu on nyt ohi ja sovittelussa on päästy "yhteisymmärrykseen" sekä paperit allekirjoitettu.
Onko sovittelu sellainen, että siellä on uhrin tai molempien PAKKO luopua rangaistusvaatimuksesta ja mahdollisesti korvausvaatimuksesta??
Jos pahoinpitelijällä ei ole lääkärintodistusta niin voiko sovittelussa hänkin vaatia korvauksia vaikka ei pysty todistamaan esim. väittämäänsä arpea tapahtuma hetkellä tulleeksi?? Sitä itse vammaa ei oltu edes kuvattu, vaan kuvattu oli side polven päällä, edes vamman laatua ei oltu kerrottu kuulustelu pöytäkirjassa?
Nyt uskon kun monet puhuu siitä ettei Suomessa saa oikeutta muut kuin itse pahantekijät, rikolliset!
Siis sovitteleuun on lähdetty siinä vaiheessa kun oikeudenkäynti päivänmäärä oli jo määrätty ja haasteet annettu, paitsi uhri ei ehtinyt haastetta vastaanottamnaan.
Eli oikeudenkäynti peruttiin ja asia saatiin sovitteluun ja sovittelu on nyt ohi ja sovittelussa on päästy "yhteisymmärrykseen" sekä paperit allekirjoitettu.
Onko sovittelu sellainen, että siellä on uhrin tai molempien PAKKO luopua rangaistusvaatimuksesta ja mahdollisesti korvausvaatimuksesta??
Jos pahoinpitelijällä ei ole lääkärintodistusta niin voiko sovittelussa hänkin vaatia korvauksia vaikka ei pysty todistamaan esim. väittämäänsä arpea tapahtuma hetkellä tulleeksi?? Sitä itse vammaa ei oltu edes kuvattu, vaan kuvattu oli side polven päällä, edes vamman laatua ei oltu kerrottu kuulustelu pöytäkirjassa?
Nyt uskon kun monet puhuu siitä ettei Suomessa saa oikeutta muut kuin itse pahantekijät, rikolliset!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tuota en tarkaan tiedä, voiko viedä oikeuteen, mutta uskon että voi.
Kyllä vammasta pitää olla selvät todisteet, mm lääkärintodistus,
vamma kuvattu side päällä ! eli saattaa olla ettei vammaa ollutkaan,
ei pahoinpitelijä mitään korvauksia saa tuollaisilla "todisteilla", vai saako ? Ei pitäisi saada.
Missä osassa itse olet, älä anna periksi. Käy lakimiehen juttusilla.
Tyttäreni on pahoinpidelty. Lääkärintodistus on jne. Mutta, tyttäreni puhui rehellisesti asiat niinkuin ne menivät oman tönäisynsä myötä. Tönäisyyn oli henkiset syyt. Tyttäreni 17.v. ja pahoinpiteljiä tyttö 18.v. tämän pahoinpitelijän serkku oli mukana ja valehteli sen osan asiasta missä ei ollut muita silminnäkijöitä, minä vain kuulin puhelimen kautta alun ja lopun. Tyttäreni halusi lähteä heidän seurastaan pois, tämän pahoinpitelijän ilkeilyn ja agressivisen käyttäytymisen vuoksi, josta pahoinpitelijä suuttui niin että kävi tyttäreni kimppuun.Tyttäreni onnistui laittamaan parvekkeen oven kiinni niin, että ehti kerätä kamppeensa jolloin serkku huusi tyttärelleni, että J hyppäsi parvekkeelta, tyttäreni aukaisi p.oven ja lähti, mutta rappukäytävän ulkoovella olikin tämä J vastassa ja kävi tyttäreni kimppuun. Rappukäytävässä oli todistajia, mutta parvekkeella ei ollut muita kuin minä puhelimen välityksellä ja tyttäreni, pahoinpiteijäJ ja hänen serkkunsa.
Syy miksi tämä meni sovitteluun. on seuraava:
Torstaina tuli haaste, jota ihmettelin, tyttäreni ei ollut paikalla, joten haastetta ei voitu jättää minullekkaan. Oikeudenkäynti olisi ollut seuraavana keskiviikkona. Minä otin seuraavana päivänä perjantaina yhteyttä oikeusaputoimistoon, jossa olimem jo käyneet alkuselvitykset antamassa, mutta siellä ei ollutkaan enää se sama ihminen asiaamme selvittämässä vaan hän oli päättänyt meidän juttumme.Sanoin ettei asia ole päätetty ja tarvitsemme oik.apua, no siellä sitten joku mies soitti ja sanoi, että pitäisi tulla heti,niin kiidin oik.aputoimistoon ja siellä olikin "susi" vastassa.Hän ei tehnyt mitään asian hyväksi. Aivan kuin olisi ollut sen pahoinpitelijän puolella ja vähätteli koko juttua.Ei tilannu kuulustelupöytäkirjaa vaan toimi ikään kuin pahoinpiteljiän mielen mukaan(tiesin esim. että he halusivat oikeudenkäynnin omalle paikkakunnalle)minulta kysymättä soitti jollekkin (sanoi soittavansa vastapuolen asianajalle) ja sanoi , joo heille käy, että oikeudenkäynti pidetään täällä. Olin hämmentynyt.Hän välitteli kiirettään junaan, kun asuu toisella paikkakunnalla. Yritti saada meitä vain olla ottamatta ollenkaan vastaan haastetta, jotta hän saisi enemmän aikaa selvittää asiaa.Sanoin tarvitsevani kuulustelupöytäkirjan vakuutusta varten, mutta hän sanoi siihen, että:"ethän sinä sieltä mitään hae"....nyt joudun lopettamaan, jatkan myöhemmin....
No, jouduin lähtemään tyhjin käsin sieltä. Otin sitten asian hoitaakseni siltä osin, että tilasin kuulustelupöytäkirjan itse ja otin samantien yhteyttä syyttäjään ja kysyin onko sovitteluun mahdollisuus vielä päästä. No, kyllähän se sopi ja maananataina asia oli järjestyksessä. Eipä sanonut syyttäjä, ettei sovittelu sulkisi pois oikeuteen joutumista.
Sovittelussahan ei näin ollen ole mitään järkeä, ei hyötyä.
Kerron enemmän, jos joku halua jotain vielä kysyä
Mene lakitoimistoon, ne hakevat ns maksuttoman oik käynnin.
Ja opeta tyttärellesi, se joka parhaiten valehtelee, voittaa. Ikävä sanoa näin, mutta itse kokeneena voin sanoa sen pitävän paikkansa.
Pahoinpiteljiltä kuvattiin naama ensin ja sitten vasta putsattiin, eli kuvaan jäi veritahra jota väitetään naarmuksi pöytäkirjassa.Veritahra hänen ohimollaan tuli varmaan siinä vaiheessa kun hän puri tytärtäni raivokkaasti eli veri oli ilmeisesti tyttäreni verta käsivarresta.
Tyttärelläni on kolme puremajälkeä jäljellä vieläkin vaikka tapahtuneesta on kulunut n. hieman vajaa kuusi kuukautta.Muut vammat ovat parantuneet.
Sovittelijat väittivät, että J:llä(pahoinpiteljälläkin)on oikeus siellä sovittelussa vaatia korvauksia.Mistä?
Meille sovittelijat sanoivat, että korvauksia voi vaatia vain olemassa olevista vammoista/asioista.Niitä tyttärelläni oli, mutta eipä saatu aikaiseksi saada tekjiää korvaamaan mitään.Hyvin oli joku hänelle laittanut sanat suuhun.
Tämä ei ole ensimmäinen pahoinpitely tältä pahoinpitelijältä, luulimme saavamme hänet vihdoin vastaamaan tekemisistään.Mutta viranomaiset ovat hänen puolellaan ja uskovat varmaan häntä ja hänen serkkuaan, molemmat valehtelevat silmät korvat täyteen, tätä en pysty todistamaan eli tässä olisi sana vastaan sana ja en uskaltanut ottaa sitä riskiä, että oikeus olisi ollut puolellamme.Emmehän saanet edes oikeusapua ja yksityinenkin sanoi kun soitin, että ei oata kantaa ellei asia ole menossa oikeuteen.No, sillä hetkellä oikeuteen joutumisesta ei ollut vielä tietoa, luhistuin täysin.Tuli ja on edelleenkin vainoharhainen olo siitä, että tämä pahoinpiteljiä on jotenkin viranomaisten suosiossa,niin että ovat saaneet kaikki meitä vastaan.
Jos juttu menee oikeuteen vielä, niin uskallanko ottaa edes yhteyttä yksityiseen oikeusavustajaan?
Onko se varmaa ettei se maksa, vaikka yksityinen onkin ja avustettava varaton ja alaikäinen?
Kyllä siinä on jo tarpeeksi tietoa, saa ilmaisen, mutta siinä saatetaan ottaa vanhempien tulot huomioon, en nyt yhtäkkiä muista sitä.....
No, selvisihän se, että kyllä syyttäjä voisi vielä oikeuteen asian viedä.Se siitä.
Mutta, eriskummallista oli se, kun kerroin oikeusaputoimiston ihmiselle, joka meidän aasia sillä hetkellä "hoiti", että menemme asiassa sovitteluun, tämä vähättelevä puolueelliselta tuntuva käppänä vielä varmisteli, että: " varmastikko menee sovitteluun?"Minä ihmeissäni ajattelin, että miksi varmistelee? Vai olikohan hän pahoinpitelijän sukulainen tai tuttu tai jotain?
Se oli sitä kunnan oikeusapu touhua se eli sieltä niin syvältä mihin ei aurinko paista.
Onko teiltä kysytty esitutkinnan missään vaiheessa suostutteko sovitteluun? Jos on, ettekä ole ilmoittaneet halukkuuttanne, niin on luonnollista että myöhempää mielenkiintoanne epäiltäisiin.
"Tämä ei ole ensimmäinen pahoinpitely tältä pahoinpitelijältä, luulimme saavamme hänet vihdoin vastaamaan tekemisistään."
Miten mahtaa olla...
Tossa on pieni ristiriita kun väität ettei olis ensimmäinen pahoinpitely.Toisaalta väität että nyt vihdoin oli tilaisuus saada vastaamaan teoistaan.Jos siis väität jotakuta pahoinpitelijäksi niin sinulla on syytä olla oikeuden näyttöä asiassa,koska muuten syyllistyt kunnianloukkaukseen.
Kyllä minustakin näyttää vähän siltä että sinun tytär on yllyttänyt toisen käymään käsiksi häneen.Miettikääs nyt tyttäresi kanssa elämän arvoja uudelleen.
Oikeudenkäynti pidetään siinä oikeudessa, minkä kihlakunnan alueella pahoinpitely on tapahtunut. Se siis ei riipu osapuolien kotikunnasta.
Toinen asia, mikä kannattaa pitää mielessä, että jos haluat opettaa tyttärellesi epärehellisyyttä, niin se on sinun asiasi. Jos oikeudessa jää kiinni valehtelusta tulee aikamoiset rapsut kaupan päälle.
Mikä teidän motiivinne mahtoikaan olla:
"Tämä ei ole ensimmäinen pahoinpitely tältä pahoinpitelijältä, luulimme saavamme hänet vihdoin vastaamaan tekemisistään."
Eli, olisittekohan jotenkin provosoineet tilannetta? Jos tietää jonkun ihmisen väkivaltaiseksi, niin eikö viisas pysyttele kaukana sellaisesta? Millainen äiti sinäkin mahdat olla... Tässä haiskahtaa ja pahasti. Jos tyttäresi saa mitään tuomiota niin oikeinhan se hänelle on.
Sitten sellainen asia, että jos esitutkintapöytäkirjassa on vajavaisuuksia, niin syyttäjän ei pitäisi lähteä ajamaan syytettä ennenkuin epäkohdat on selvitetty. Myös tuomari voi keskeyttää oikeudenkäynnin ja pyytää lisäselvityksiä kunnes asiakokonaisuus on eheä. Tuomari ei katso hyvällä, jos näyttää siltä että jonkun osapuolen todistusaineisto on selv'ästi puutteellinen. Se taas on ennemminkin haitaksi teille kuin sille ketä te pidätte syyllisenä.
Vaikka sovittelussa saataisiin aikaan sopimus, syyttäjä voi viedä asian käräjille, mutta siihenon monia eri syitä. Jos tekijällä on taustalla aiempia esim. pahoinpitelyitä, voi syyttäjä katsoa, että sakko ja/tai rangaistus olisi paikallaa.
Sovittelun ideana on se, että siellä ei jaeta rangaistuksia. Eli jos haluat tekijälle rangaistuksen, ei kannata sovitella. Sovittelussa ei tarvitse luopua korvausvaatimuksista, niistä voidaan sopia sovittelussa. JOs juttu jatkaisi käräjille, korvaukset pysyvät miten sovittelussa sovittiin,yleensä. Aina ei voi varmasti tietää.
TUosta tekijän vammasta en osaa sanoa.