Kumpiko

Manipulointia vai pelkoa???????????

Iltasanomista lainattua tekstiä:

Nälkälakossa ollut isä sai oikeudelta luvan tavata lastaan
4.11.2005 21:00
Lapsensa tapaamisoikeuden puolesta nälkälakossa ollut vantaalainen isä saa jälleen tavata poikaansa.

Tuusulan käräjäoikeus päätti perjantaina, että isän ja 11-vuotiaan pojan tapaamiset jatkuvat aluksi valvottuina ja myöhemmin kahden kesken.

Oikeus asetti pojan äidille 200 euron uhkasakon, jos hän ei salli tapaamisia ja rohkaise poikaa osallistumaan niihin. Sakko suurenee asteittain. Kiistely lapsesta on jatkunut jo vuosia.

Helsingin hovioikeus määräsi vanhemmille yhteishuoltajuuden vuonna 1999 siten, että poika jäi asumaan äitinsä luokse. Isälle annettiin säännöllinen tapaamisoikeus.

Parin vuoden kuluttua isän ja pojan tapaamiset harvenivat. Äidin mukaan tämä johtui ongelmista isän ja lapsen välisessä suhteessa. Oikeuden mukaan myös lapsi ilmaisi selkeästi, että hän haluaa tavata isäänsä vain valvotusti. Isä taas katsoi, että äiti pyrki estämään kanssakäymisen.

Käräjäoikeuden mukaan isän ja pojan välit kaipaavat kehittämistä. Oikeus kuitenkin uskoo, että suhde voi parantua ja tapaamiset siten jatkua.

Vanhempien kiista ei päättynyt perjantaina annettuun tuomioon, sillä he haluavat muutoksia hovioikeuden aiempaan tuomioon lapsen huollosta ja tapaamisesta. Asiaa käsitellään Tuusulan käräjäoikeudessa, kunhan sosiaalilautakunta on saanut valmiiksi siihen liittyvän selvityksen.
391591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

vaikea tuon prusteella sanoa,pitäis tuntea tapaus.
voi olla et jompikumpi on jotain tehnyt väärin,mut ei sitä näin vähillä tiedoilla voi sanoa.
itsellä kävi korvaan nuo muutamat sanat (jotka kyllä luultavasti on toimittajan omia,mut jos lapsi on noin sanonut sanatarkasti niin..)lapsen ja isän välisissä suhteissa ongelmia..eiköhän kaikilla lapsilla ole joskus vanhempiensa kansa "ongelmalliset" välit,kiistaa esm kodin säännöistä tms..ja et lapsi itse haluaa valvotut tapaamiset,jos näillä sanoilla sen sanonut,ei ole itse niitä keksinyt vaan kuullut joltain aikuiselta..
mut,toivottavasti voimme luottaa oikeuden päätökseen ja lapsella syntyy turvallinen ja hyvä suhde isäänsä,j aikuiset osaavat olla käyttämättä lasta omien ongelmiensa välikäppaleena,ja jättävät haukkumiset vaikka tänne sivuille,eivätkä manipuloi lasta..

Äänestä

Pitää varmaan munkin kokeilla syömälakkoa sitten,että saan nähdä lastani ja loppuu exän taholta kiusanteko ja lapsen manipulointi.Nimittäin kaikki keinot olen jo kokeillut lastensuojelua myöten,eikä kukaan tai mikään mahda exän touhuille mitään,vaan saa rauhassa jatkaa lapsen manipulointia eikä hän todellakaan yritä milläänlailla huolehtia että lapsi ja etävanhempi näkisivät toisiaan vaan tekee kaikkensa etteivät näe!Enkä ole alkoholisti,mielenterveysongelmainen tms.vaan aivan tavis ihminen ja lapsi on muuttanut exän luokse vasta pari vuotta sitten ihan yhteisymmärryksessä ja sulassa sovussa,ei siis minkään ongelmien vuoksi.Olin vain niin sinisilmäinen uskoessani exää hänen sanoessaan että kaikki sujuisi yhtä hyvin kuin lapsen asuessa luonani,siis tapaamiset ym.Mutta en arvannut exää ihan näin sairaaksi ja katkeraksi että hänen mielessään olikin vain kiusanteko ja lapsen "omiminen",sairaus se on tuo narsismikin ja paha onkin,ovat niin taitavia näytteleen jotain muuta mitä oikeasti ovat.Empatiaa eivät tunne lainkaan,eli on aivan turha yrittää edes keskustella ja kertoa miltä tilanne itsestä tuntuu,narsisti saa vaan valtavat kicksit tajutessaan kuinka paha olla toisella on.
On se kumma ettei tälläisiä ihmisiä kukaan saa ruotuun,vaan saavat tehdä tuhojaan kaikessa rauhassa ja että ihmisten täytyy alkaa nälkälakkoon saadakseen tavata lastaan,hyvä suomi!

Äänestä
  • Mutta parhaimpaan tulokseen narsistin kanssa pääsee, kun koettaa olla välittämättä ärsytyksistään, jos ne kohdistuvat sinuun itseesi.- Purra hammasta, ja myönnellä vaan... jos onnistuu...Tuollainen nälkälakkoilu on jo aika kriittistä puuhaa, en oikein uskalla vaikata mitään... :( Narsisti häiriköi niin kauan, kun edes jotenkin reagoit. Koska reagointi tarkoittaa hänelle, että hän hallitsee tilanteen, eli olet "koukussaan"- pidät tärkeänä asioita, joita hän sanelee...

    Mutta vuosi on mennyt mullakin siihen, että olen koettanut päästä irti...Puhelinterrorismi on ollut hirveätä. Jos en ole vastannut(hällä ei muuta asiaa kuin valittamista..)jostain syystä, siitä saan kuulla oikeudessakin. Vaikea puhua hänen kanssaan mistään, kun mielipiteeni ponnahtavat vastaan käsittelemättöminä, eli kuin seinille puhuisi. Hän on aina oikeassa, ja ympärillään on koottu hovi, joilla ei ole aavistustakaan, millainen avioliittomme todellisuudessa olikaan, mutta se on tärkeintä, että mies saa suitsutusta, ja lasten äitiä tungetaan alimpaan maanrakoon.

    Ainakin voi sanoa, että kun on tällaisessa avioliitossa elänyt, ja päässyt siitä lähtemään, nauttii elämästään sen jälkeen jo huomattavasti enemmän. Kuin vankilasta vapautuisi (ei ole oikeasta vankilasta kokemusta toim.huom.).

    Äänestä

  • Olet siis kokeillut "kaikki" keinot - myös lastenvalvojan luona käynyt puhumassa tilanteen?

    Äänestä

  • hei kirjoitti:

    Olet siis kokeillut "kaikki" keinot - myös lastenvalvojan luona käynyt puhumassa tilanteen?

    Kyllä olen niinkuin sanoin,kaikki keinot on käytetty mistä luulisi apua olevan.Ei auta vaikka kuinka kerroin sossuntädeille huolestani mm.lapsen alkoholin käytöstä jota exä pitää normaalina,samoin kuin alaikäisen mopolla ajelu liikenteessä on exän mielestä sallittua yms.Huolissani olen kuitenkin eniten siitä mitä sairaita valheita exä on lapselle voinut puhua,kerroin tädeille myöskin exän narsistiluonteesta,ei apua herunut,pyysivät odottamaan muutaman vuoden jos lapsi sitten itse osaisi ajatella "omilla aivoilla".

    Äänestä

  • nenna kirjoitti:

    Aika uskomatonta, kuinka kyynistä suhtautumista viranhaltijoilta..Tuostahan kuuluisi valittaa asiamiehelle.

    Jos lapsi saa tehdä, mitä haluaa, nyt, niin eikö hän tee niin senkin jälkeen, kun laillisestikin saa päättää asioistaan? Huolestuttaa kieltämättä tuollainen rajattomuus.

    Äänestä

  • Mistä tiedät, ettet ole mielenterveysongelmainen, onko esittää lääkärinlausuntoa ? Jos ei ole, Sinusta voi olla viranomaisten papereista minkälaista "tietoa" tahansa.

    Äänestä

  • mt.ongelmainen kirjoitti:

    Mistä tiedät, ettet ole mielenterveysongelmainen, onko esittää lääkärinlausuntoa ? Jos ei ole, Sinusta voi olla viranomaisten papereista minkälaista "tietoa" tahansa.

    Ainakin "eräillä" paikkakunnilla suhtaudutaan ko.asioihin niin, että jos lähdet hakemaan lääkärinlausuntoa puhdistaaksesi epäilyt, eli todistetta siitä, ETTET ole mt.-ongelmainen,(ehkä puoliso väittää?) yhtääkkiä oletkin, jos niin tekisit, eli ei anneta aikaa asiointiin "turhaan". Miksi muutoin lähtisit hakemaan todistusta...? Eli teet kuinka tahansa -aina väärinpäin...Riippuu aina siitä, kuka asiaa katsoo, ja mitä HALUAA nähdä.

    Äänestä

  • nenna kirjoitti:

    Kyllä olen niinkuin sanoin,kaikki keinot on käytetty mistä luulisi apua olevan.Ei auta vaikka kuinka kerroin sossuntädeille huolestani mm.lapsen alkoholin käytöstä jota exä pitää normaalina,samoin kuin alaikäisen mopolla ajelu liikenteessä on exän mielestä sallittua yms.Huolissani olen kuitenkin eniten siitä mitä sairaita valheita exä on lapselle voinut puhua,kerroin tädeille myöskin exän narsistiluonteesta,ei apua herunut,pyysivät odottamaan muutaman vuoden jos lapsi sitten itse osaisi ajatella "omilla aivoilla".

    Ottamatta kantaa teidän vanhempien välisiin suhteisiin, mutta moinen meno lapsella täytyy pysäyttää. Aivan kylmästi, kun lapsi kännää tai tekee muuta vilunkia; ilmoitus poliisille, sitäkautta saa ilmoituksen myös sosiaaliviranomaiset ja heidän on p a k k o tekemään asialle jotan. Raakaa, mutta näemmä ainoa toimiva resepti. Toki voit tehdä kirjallisen lastensuojeluilmoituksen myös.

    Äänestä

  • vinkkejä tilanteeseen kirjoitti:

    Kiitos vaan vinkeistä,ne olen kyllä jo käyttänytkin,olen soittanut poliisillekkin ja kysellyt onko lapsi joutunut heidän kanssaan tekemisiin ja kyllä on mm.alkoholin hallussapidosta alaikäisenä,sossuun oli ilmoitus siitä silloin mennyt,mutta eivät tehneet mitään asialle.Vasta nyt kun minä sain nämä asiat tietooni,kutsuivat lapsen keskustelemaan,noh,eihän murkku nyt rehellisesti kerro kuinka paljon sitä viinaa oikeesti juo ja kieltää kaiken.Exälle olivat myös soittaneet ja hän kielsi myös mitään ongelmaa olevan,mielestään ihan normaalia viikonloppu juopottelua mitä kaikki tuon ikäiset harrastavat.Eli vaikka meillä on yhteishuoltajuus ei mulla ole mitään sananvaltaa lapseni kasvatuksessa,eikä sillä ole mitään merkitystä jos minä ilmoitan olevani huolissani lapsesta.Kerroin lastensuojeluun myöskin että opettajakin on huolissaan kun lapsi lintsailee ym.Todella epätoivoista tämä on ollut ja kovasti voimia vievää kun ei kukaan auta ja huoli lapsesta on kova.

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    Ainakin "eräillä" paikkakunnilla suhtaudutaan ko.asioihin niin, että jos lähdet hakemaan lääkärinlausuntoa puhdistaaksesi epäilyt, eli todistetta siitä, ETTET ole mt.-ongelmainen,(ehkä puoliso väittää?) yhtääkkiä oletkin, jos niin tekisit, eli ei anneta aikaa asiointiin "turhaan". Miksi muutoin lähtisit hakemaan todistusta...? Eli teet kuinka tahansa -aina väärinpäin...Riippuu aina siitä, kuka asiaa katsoo, ja mitä HALUAA nähdä.

    Itse kun hain lääkäriltä lausunnon, sitä useampikin kaveri kyseli, miksi haet, mitä sillä teet, jne
    Kyllä lausunnon = terveen paperit hain ihan vain itseni takia, vaikutti siihen tietekin sossujen jatkuva painostus,
    lausunto olisi tietenkin voinut olla toisenkinlainen, jolloin muut olisivat saaneet siitä "aseen" minua vastaan, mutta nyt on vaan sillälailla, että lausuntoa voin tarvittaessa minä käyttää , vaikkapa aseena,
    lausuntoa en ole joutunut käyttämään, annoin kyllä kopion terkkariin,

    Minun kohdallani aika näyttää, tarvitsenko lausuntoa koskaan , toki itselle moinen lausunto on tärkeä, erittäin tärkeä, se vahvisti tähänastiset "luuloni" tosiksi.

    Totta on kun lähtee todistuksia hakemaan, siinä saattaa tehdä väärinpäin, esim lääkärinlausunnon hakeminen voidaan todellakin katsoa negatiiviseksi asiaksi, hakijaa kohtaan,
    oman paikkakunnan MTT:sta ei tuollaisia todistuksia kannata edes pyytää, itse hain muualta, yksityislääkäriltä, se onkin ehkä jonkinlainen takuu siitä, että kukaan ulkopuolinen ei voi vaikuttaa lääkärin mielipiteisiin.

    Äänestä

  • mutta, että, jotta ja kun kirjoitti:

    Oliko se perusteellinen tutkimus, useita käyntejä, vai jonkinmoinen testi? Ainakin se maksaa hurjia, olen kysynyt.

    Mulla ei itsestäni ole luuloja, tiedän, missä mennään, mutta toinen osapuoli yhdistää liiton aikana kokemani turhautumiset ja väsymiset mielenterveysongelmiksi, ja sen perusteella sossu siellä käänsi mulle selkänsä, eikä kuunnellut mun versiota asioista. Itteni takia mäkin, olen asian ajatellut, ja voisihan sen tarvittaessa esittää, JOS vielä tarvitsee.

    Mitenkähän yleistä tällaisten todistusten haut ovat?

    Äänestä

  • nenna kirjoitti:

    Kiitos vaan vinkeistä,ne olen kyllä jo käyttänytkin,olen soittanut poliisillekkin ja kysellyt onko lapsi joutunut heidän kanssaan tekemisiin ja kyllä on mm.alkoholin hallussapidosta alaikäisenä,sossuun oli ilmoitus siitä silloin mennyt,mutta eivät tehneet mitään asialle.Vasta nyt kun minä sain nämä asiat tietooni,kutsuivat lapsen keskustelemaan,noh,eihän murkku nyt rehellisesti kerro kuinka paljon sitä viinaa oikeesti juo ja kieltää kaiken.Exälle olivat myös soittaneet ja hän kielsi myös mitään ongelmaa olevan,mielestään ihan normaalia viikonloppu juopottelua mitä kaikki tuon ikäiset harrastavat.Eli vaikka meillä on yhteishuoltajuus ei mulla ole mitään sananvaltaa lapseni kasvatuksessa,eikä sillä ole mitään merkitystä jos minä ilmoitan olevani huolissani lapsesta.Kerroin lastensuojeluun myöskin että opettajakin on huolissaan kun lapsi lintsailee ym.Todella epätoivoista tämä on ollut ja kovasti voimia vievää kun ei kukaan auta ja huoli lapsesta on kova.

    "Sosiaalityön tekeminen vaatii vahvaa ammattitaitoa ja vaikka ammattitaitoakin olisi, joskus puolueettomuuden ja objektiivisuuden säilyttäminen näyttää olevan hankalaa. Silloin kun asiakas kokee tulleensa väärin tai huonosti kohdelluksi, hänellä on oikeus kannella tai muistuttaa Se on tärkeä asiakkaan oikeus, jota pitäisi rohkeasti käyttää, sillä yhdenkin muistutuksen merkitys voi olla tärkeä työn kehittämisen ja monen muun asiakkaan kannalta. Ensisijaisesti muistutuksen tarkoitus on tietenkin kiinnittää huomiota juuri asianomaisen asiakkaan oikeuksiin.

    Kuvaamassasi tilanteessa on useitakin mahdollisuuksia saattaa asiat jonkun ulkopuolisen arvioitaviksi. Tapahtuneitahan ei pysty enää muuttamaan, mutta kenties tulevaa perheesi asioiden käsittelyä, sikäli kun sosiaaliviranomaiset vielä ovat niissä mukana. Molemmilla vanhemmilla on kuvaamassasi tilanteessa oikeus tulla kuulluiksi tasavertaisina.

    1) Muistutus voidaan tehdä sen viranhaltijan esimiehelle, jonka toimintaan ollaan tyytymättömiä. Muistutuksen voi tehdä vapaamuotoisesti tai käyttäen vaikka liitteenä olevaa lomaketta. Sen voi täyttää käsin ja lähettää postissa. Muistutuksessa on tärkeää kuvata, miten on menetelty ja mihin et ole ollut tyytyväinen tai mikä sinua on loukannut. Voi myös esittää, minkälaista kohtelua olisit ao. tilanteessa toivonut ja odottanut. Sinulla on oikeus saada muistutukseen kirjallinen vastaus kohtuullisen ajan kuluessa. Kohtuulliseksi ajaksi on katsottu asian laajuudesta ja selvittelytarpeesta riippuen 2-4 viikkoa. Muistutus on esimiehelle mahdollisuus seurata työntekijöiden työn laatua ja kehittää sitä asiakaslähtöisempään suuntaan. Asiakkaan luvalla muistutukset voidaan antaa tiedoksi sosiaaliasiamiehelle.

    Muistutuksesta ei voi valittaa eteenpäin, kun vastaus on tullut, mutta tarvittaessa ovat käytettävissä vielä kantelukeinot, joista lyhyesti tässä:

    2) Toinen vaihtoehto/mahdollisuus on tehdä kantelu paikkukuntaasi lähinnä olevalle lääninhallitukselle.Kantelukirjelmä tehdään vapaamuotoisesti ja siinä on myös tärkeää kuvata, mitä on tapahtunut ja miten olisit toivonut asioitasi käsiteltävän ja sinua kohdeltavan. On hyvä kuvata asiat mahdollisimman konkreettisella tavalla ja yksilöidysti. Jos muistat suunnilleen ajankohtia ja tilanteita, jotka koit loukkaavan oikeuttasi, se olisi hyvä. Viittä vuotta vanhempia asioita lääninhallitus ei ota yleensä käsiteltäväksi. Päätöksiin he eivät ota kantaa eivätkä pysty niitä muuttamaan, mutta kohteluun ja menettelyyn puuttuminen on lääninhallituksen tehtävä. Voin antaa tarkempia neuvoja myös kanteluasiassa, jos tarvitaan.

    3) Myös kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle sosiaaliviranomaisen toiminnasta on mahdollinen ja kansalaisen perusoikeus. Nämä mahdollisuudet eivät myöskään sulje toisiaan pois, eli jos muistutusvastaus ei tyydytä, voi tehdä lisäksi kantelun/kanteluja, jos tuntuu ettei saa itselleen oikeutta. Kanteluviranomaiset yleensä ottavat kantaa menettelytapojen oikeellisuuteen ja pyytävät viranomaisia kiinnittämään toimintaansa huomiota, jos katsovat, että siihen on aihetta. Tietoa maan ylimmän kanteluviranomaisen toiminnasta saa lisää mm. nettisivuilta: www.oikeusasiamies.fi."

    Äänestä

  • väärti? kirjoitti:

    Oliko se perusteellinen tutkimus, useita käyntejä, vai jonkinmoinen testi? Ainakin se maksaa hurjia, olen kysynyt.

    Mulla ei itsestäni ole luuloja, tiedän, missä mennään, mutta toinen osapuoli yhdistää liiton aikana kokemani turhautumiset ja väsymiset mielenterveysongelmiksi, ja sen perusteella sossu siellä käänsi mulle selkänsä, eikä kuunnellut mun versiota asioista. Itteni takia mäkin, olen asian ajatellut, ja voisihan sen tarvittaessa esittää, JOS vielä tarvitsee.

    Mitenkähän yleistä tällaisten todistusten haut ovat?

    Kyllä kannatti. Paljon maksoi, mutta oli sen arvoinen, paperi.
    Jos on syytä yhtään epäillä vastapuolen käyttävän aseenaan mielenterveysongelmia, kannattaa tuollainen lääkärintodistus hankkia HETI, on sitten sellainen esittää jos tiukka paikka tulee. Kenellekään ei kannata mainita lääkärissäkäyntiä ennenkuin sitten kun se tiukka paikka on esillä.
    Yleisiä todistusten haut ei tietääkseni ole, ehkä juuri siksi viranomaiset ja muut käyttävät mm huoltajuusasioissa hyväkseen vastapuolen "mielenterveysongelmia", joiden olemassaolosta ei muilla ole mitään tietoa, ei edes mt.ongelmista kärsivällä .

    Äänestä

  • kyllä kannatti kirjoitti:

    Ok, kiitti!

    Äänestä

  • se viimeinen keino...??? kirjoitti:

    "Sosiaalityön tekeminen vaatii vahvaa ammattitaitoa ja vaikka ammattitaitoakin olisi, joskus puolueettomuuden ja objektiivisuuden säilyttäminen näyttää olevan hankalaa. Silloin kun asiakas kokee tulleensa väärin tai huonosti kohdelluksi, hänellä on oikeus kannella tai muistuttaa Se on tärkeä asiakkaan oikeus, jota pitäisi rohkeasti käyttää, sillä yhdenkin muistutuksen merkitys voi olla tärkeä työn kehittämisen ja monen muun asiakkaan kannalta. Ensisijaisesti muistutuksen tarkoitus on tietenkin kiinnittää huomiota juuri asianomaisen asiakkaan oikeuksiin.

    Kuvaamassasi tilanteessa on useitakin mahdollisuuksia saattaa asiat jonkun ulkopuolisen arvioitaviksi. Tapahtuneitahan ei pysty enää muuttamaan, mutta kenties tulevaa perheesi asioiden käsittelyä, sikäli kun sosiaaliviranomaiset vielä ovat niissä mukana. Molemmilla vanhemmilla on kuvaamassasi tilanteessa oikeus tulla kuulluiksi tasavertaisina.

    1) Muistutus voidaan tehdä sen viranhaltijan esimiehelle, jonka toimintaan ollaan tyytymättömiä. Muistutuksen voi tehdä vapaamuotoisesti tai käyttäen vaikka liitteenä olevaa lomaketta. Sen voi täyttää käsin ja lähettää postissa. Muistutuksessa on tärkeää kuvata, miten on menetelty ja mihin et ole ollut tyytyväinen tai mikä sinua on loukannut. Voi myös esittää, minkälaista kohtelua olisit ao. tilanteessa toivonut ja odottanut. Sinulla on oikeus saada muistutukseen kirjallinen vastaus kohtuullisen ajan kuluessa. Kohtuulliseksi ajaksi on katsottu asian laajuudesta ja selvittelytarpeesta riippuen 2-4 viikkoa. Muistutus on esimiehelle mahdollisuus seurata työntekijöiden työn laatua ja kehittää sitä asiakaslähtöisempään suuntaan. Asiakkaan luvalla muistutukset voidaan antaa tiedoksi sosiaaliasiamiehelle.

    Muistutuksesta ei voi valittaa eteenpäin, kun vastaus on tullut, mutta tarvittaessa ovat käytettävissä vielä kantelukeinot, joista lyhyesti tässä:

    2) Toinen vaihtoehto/mahdollisuus on tehdä kantelu paikkukuntaasi lähinnä olevalle lääninhallitukselle.Kantelukirjelmä tehdään vapaamuotoisesti ja siinä on myös tärkeää kuvata, mitä on tapahtunut ja miten olisit toivonut asioitasi käsiteltävän ja sinua kohdeltavan. On hyvä kuvata asiat mahdollisimman konkreettisella tavalla ja yksilöidysti. Jos muistat suunnilleen ajankohtia ja tilanteita, jotka koit loukkaavan oikeuttasi, se olisi hyvä. Viittä vuotta vanhempia asioita lääninhallitus ei ota yleensä käsiteltäväksi. Päätöksiin he eivät ota kantaa eivätkä pysty niitä muuttamaan, mutta kohteluun ja menettelyyn puuttuminen on lääninhallituksen tehtävä. Voin antaa tarkempia neuvoja myös kanteluasiassa, jos tarvitaan.

    3) Myös kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle sosiaaliviranomaisen toiminnasta on mahdollinen ja kansalaisen perusoikeus. Nämä mahdollisuudet eivät myöskään sulje toisiaan pois, eli jos muistutusvastaus ei tyydytä, voi tehdä lisäksi kantelun/kanteluja, jos tuntuu ettei saa itselleen oikeutta. Kanteluviranomaiset yleensä ottavat kantaa menettelytapojen oikeellisuuteen ja pyytävät viranomaisia kiinnittämään toimintaansa huomiota, jos katsovat, että siihen on aihetta. Tietoa maan ylimmän kanteluviranomaisen toiminnasta saa lisää mm. nettisivuilta: www.oikeusasiamies.fi."

    En usko että kantelusta olisi mitään apua siihen että näkisin lapseni,joten en kertakaikkiaan jaksa edes alkaa kehitteleen ja miettiin mitään valitusta.Puhelimitse olen sossuntädeille kyllä mielipiteeni kertonut heidän toiminnastaan ja siitä miten pettynyt olen tähän systeemiin missä yhteishuoltajuus on vain hieno sana,käytännössä se ei toimi jos lähivanhempi niin haluaa.Alan olla jo siinä pisteessä henkisen jaksamiseni kanssa,etten kestä enää yhtään vastoinkäymistä tämän asian tiimoilta,eli jos tekisin kantelun eikä siitä olisikaan taas mitään apua,niin en tiedä miten sen kestäisin.Ja mun täytyy yrittää pitää itseni koossa muiden lasteni ja parisuhteeni vuoksi,tämä nimittäin on raskasta ollut monelle muullekkin kuin vain mulle.Kiitos kuitenkin kun yritit auttaa!

    Äänestä

  • kyllä kannatti kirjoitti:

    Kyllä kannatti. Paljon maksoi, mutta oli sen arvoinen, paperi.
    Jos on syytä yhtään epäillä vastapuolen käyttävän aseenaan mielenterveysongelmia, kannattaa tuollainen lääkärintodistus hankkia HETI, on sitten sellainen esittää jos tiukka paikka tulee. Kenellekään ei kannata mainita lääkärissäkäyntiä ennenkuin sitten kun se tiukka paikka on esillä.
    Yleisiä todistusten haut ei tietääkseni ole, ehkä juuri siksi viranomaiset ja muut käyttävät mm huoltajuusasioissa hyväkseen vastapuolen "mielenterveysongelmia", joiden olemassaolosta ei muilla ole mitään tietoa, ei edes mt.ongelmista kärsivällä .

    Hiukan särähti korvaan: "viranomaiset ja muut käyttävät mm huoltajuusasioissa hyväkseen vastapuolen "mielenterveysongelmia", koska lastensuojelun palaverissa viranomaiset tivasivat kaksi kertaa, onko masennuksestani (liiton aikana) jonkinlaista paperia. Apua!
    Ei ole ja masennus loppui kun sain revittyä itseni eroon exästä. Intuitio varoitti jo silloin hakemasta apua kuntasektorilta, vaikka olin aivan loppu. Sen jälkeen elämä onkin hymyillyt, kunnes kiusaaminen alkoi, uudelleen.

    Aika huvittavaa, jos exän eduksi luetaan hänen minulle aiheuttama tämänhetkinen "tasapainottomuus" joka on seurausta sossussa juoksemisesta, vanhojen paskamaisten asioiden kaivelusta ja syytöksistä joita tekemällä tehdään, näyttääkseni huonolta lähivanhemmalta.
    Kuluvan vuoden tammikuussa sain arvostetulta psykiatrilta terveen paperit, mutta en tiedä, onko asiakirja jo vanhentunut ;D

    Jos tämä olisi amerikkalainen oikeudenkäynti, voisin hakea exältä kipukorvauksia hänen minulle ja lapsille aiheuttamasta stressistä. Mutta me olemmekin Suomessa, eikä henkinen väkivalta ole rikos, huoltajuusriita on oikeus.

    Alla olevassa linkissä on mielenkiintoista luettavaa tunneköyhän kiusaajan sielunelämästä. Otsikko Psykopaattinarsisti eritoten.

    http://www.netlife.fi/users/msiivola/krit/tunne_alysi.html

    Äänestä

  • Jossu kirjoitti:

    Onpa tuttuakin tutumpi tarinasi. Mutta mä tein sen virheen, että menin, exän patistamana, mielenterveystoimistoon juttelemaan vielä liitossa oltuamme, kun ei ollut muitakaan (luvussa mukana ex), ja exähän pohjustikin tällä kohotuksella EROA, SILLÄ MEILLÄ ON LAPSIA, PIENIÄ. (Oli patistanut muuten jo edellistäkin vaimoaan samoin, mutta hän oli mua viisaampi, eli ei pompoteltavissa jne.)
    Mäkin olen ylen onnellinen erosta, ja lähipiiri huomasi, että aloin taas "elää", mutta kiusaaminen jatkuu kai hautaan saakka. Sekö hinta meidän on maksettava, kun lähdimme?

    Äänestä

  • sama tarina kirjoitti:

    "lähipiiri huomasi, että aloin taas "elää"

    Veljeni vaimo sanoi minulle pari vuotta eron jälkeen näin: " Nyt vasta ymmärrän, mitä veljesi tarkoitti sanoessaan kerran, että olisitpa tuntenut siskoni silloin ennen" ;)

    Myönnän, että olin niin surullista katsottavaa, ettei ystävät kauaa lähelläni viihtyneet, silloin kun vielä luulin, että elämäni jatkuu samanlaisena helvettinä loppuun saakka. Onneksi oli ihana, hyväkausi sen jälkeen ja sen voimalla (tiedän nyt, millaista on hyvä&tasapainoinen&normaali perhe-elämä) jaksan nyt tämän taistelun loppuun saakka.

    Tiedän, että minussa ei ollutkaan kaikki syy.

    "Tiedän, että minussa ei ollutkaan kaikki syy."

    Tuokin jo lohduttaa.

    Inhosin sitä SORMEA, joka osoitti (ihan konkreettisesti) suuntaani, ja teki minusta vähitellen tiskirätin ja kynnysmaton.

    Rohkeutta tarvittiin, ja sitähän löytyikin, kun vihdoin tajusi oman ja lastensa parhaan, ja pääsi vapauteen ahdistavasta ja unettomasta vankilasta.

    Päiväkodissa kehuvat nyt lastani, vuosi tapahtuneen jälkeen, vapautuneeksi ja iloiseksi, enkä voi kuin olla onnellinen siitä!!!!! Kaksi lastamme ovat "siinä talossa", missä ei ymmärretä lapsenmielestä mitään.
    Materia on se, jonka lapset "siellä" tuovat korostetusti esiin. Kun tapaamisilla ensimmäiseksi kuuluisi tervehtiä, he sanovat: "Katso, miten hienoja uusia kortteja mulla on!" Ja selostus siitä, milloin niitä saadaan lisää ja lisää... :(

    Äänestä

  • Jossu kirjoitti:

    "lähipiiri huomasi, että aloin taas "elää"

    Veljeni vaimo sanoi minulle pari vuotta eron jälkeen näin: " Nyt vasta ymmärrän, mitä veljesi tarkoitti sanoessaan kerran, että olisitpa tuntenut siskoni silloin ennen" ;)

    Myönnän, että olin niin surullista katsottavaa, ettei ystävät kauaa lähelläni viihtyneet, silloin kun vielä luulin, että elämäni jatkuu samanlaisena helvettinä loppuun saakka. Onneksi oli ihana, hyväkausi sen jälkeen ja sen voimalla (tiedän nyt, millaista on hyvä&tasapainoinen&normaali perhe-elämä) jaksan nyt tämän taistelun loppuun saakka.

    Tiedän, että minussa ei ollutkaan kaikki syy.

    Oletkin varmaan käynyt täällä:

    http://www.narsistienuhrientuki.info/index.php?alasivu=180&valikko=2

    Äänestä

  • Jossu kirjoitti:

    Hiukan särähti korvaan: "viranomaiset ja muut käyttävät mm huoltajuusasioissa hyväkseen vastapuolen "mielenterveysongelmia", koska lastensuojelun palaverissa viranomaiset tivasivat kaksi kertaa, onko masennuksestani (liiton aikana) jonkinlaista paperia. Apua!
    Ei ole ja masennus loppui kun sain revittyä itseni eroon exästä. Intuitio varoitti jo silloin hakemasta apua kuntasektorilta, vaikka olin aivan loppu. Sen jälkeen elämä onkin hymyillyt, kunnes kiusaaminen alkoi, uudelleen.

    Aika huvittavaa, jos exän eduksi luetaan hänen minulle aiheuttama tämänhetkinen "tasapainottomuus" joka on seurausta sossussa juoksemisesta, vanhojen paskamaisten asioiden kaivelusta ja syytöksistä joita tekemällä tehdään, näyttääkseni huonolta lähivanhemmalta.
    Kuluvan vuoden tammikuussa sain arvostetulta psykiatrilta terveen paperit, mutta en tiedä, onko asiakirja jo vanhentunut ;D

    Jos tämä olisi amerikkalainen oikeudenkäynti, voisin hakea exältä kipukorvauksia hänen minulle ja lapsille aiheuttamasta stressistä. Mutta me olemmekin Suomessa, eikä henkinen väkivalta ole rikos, huoltajuusriita on oikeus.

    Alla olevassa linkissä on mielenkiintoista luettavaa tunneköyhän kiusaajan sielunelämästä. Otsikko Psykopaattinarsisti eritoten.

    http://www.netlife.fi/users/msiivola/krit/tunne_alysi.html

    Sinullakin siis terveen paperit, jos oikein ymmärsin ? Ei se paperi vanhene, se on voimassa niin kauan kuin haluat , jos joku sanoo mielenterveysongelmaiseksi, voi haastaa oikeuteen ja muutakin mukavaa terve SAA tehdä.
    Tietenkin jos seuraava lääkäri (lääkäriä kannattaa välttää ) kirjoittaa sairaan paperit, silloin edellisellä lausunnolla ei juurikaan merkitystä ole. Voisi sanoa että päivän kunto ratkaisee näissäkin tapauksissa.
    Kaikille kuitenkin vielä neuvo, Kun on tiedossa esim huoltajuuskiistoja, hankkikaa itsellenne terveen paperit, se kannattaa. Ja ne saa, kun menee yksityislääkärille, pyytää lausunnon tämän hetkisestä (mielen) terveydentilasta, lääkäri lausunnon läsnäollessanne kirjoittaa.
    Jotkut käyvät vastaanotolla useita kertoja ja saavat sitten vasta lausunnon, mutta sen saa ensimmäiselläkin kerralla, kun on terve.

    Äänestä

  • Sinulla siis terveen paperit kirjoitti:

    heko heko. Sulla on sanat hallussa. Kuulostat ihan ammattilaiselta, heh.

    Äänestä

  • nyt kirjoitti:

    heko heko. Sulla on sanat hallussa. Kuulostat ihan ammattilaiselta, heh.

    Paperi ei tarkoita terveyttä?!

    Äänestä

  • katsomassa kirjoitti:

    Kävin lukemassa, kiitos.

    "Aspergerin keskeisin piirre on sosiaalisen kanssakäymisen heikentyminen vaikean empatiakyvyn puutteen vuoksi. Asperger-ihminen on kuin emotionaalisesti värisokea: hän näkee kyllä tarkasti mutta menettää sävyt." ja " Aspergeria voidaan myös epätieteellisesti nimittää narsismin huipuksi"

    Nuo linkkini lauseet kertovat suurenosan ongelmasta nimeltä ex. Pohdiskelin vuosia, onko hän Asperger, vai "vain" puhdas narsisti, ennen kuin näin linkin lauseet. Johan helpotti: hän on kumpaakin. Aikuisiän Asperger on vasta tiedostettu juttu ja veikkaan, että monen huoltajuusriidan takana olisi ko diagnoosi, jos riitelevä osapuoli tutkittaisiin.

    Sosiaalityöntekijöillä ei voi olla ammattitaitoa kommunikoida aikuisen Aspergerin kanssa, (joka ei ikinä viranomaiselle myöntäisi olevansa Asperger, minulle kyllä myönsi), koska ammattitaitoa ei välttämättä löydy aivotutkimuksen ammattilaisiltakaan, hänenlaisen kanssa eläneeltä kylläkin.

    Että näillä eväillä eteenpäin.
    Ps. pohdiskelu liittyy hyvin tiiviisti omaelämänkertaani, joten saanen anteeksi pienet yleistykseni, ne jotenkin helpottavat oloa :D

    Äänestä

  • oho kirjoitti:

    Paperi ei tarkoita terveyttä?!

    mitä paperilla lukee.

    Yllätys kuitenkin tuo, että EDES sinulle myönsi "sairas" olevansa. Kun (tavallisestihan) ko.henkilöt ovat "täydellisiä" omasta mielestään. Onko jotain pehmenemistä välillä tapahtunut?
    Niin, kyllähän niitä heikkoja hetkiä(=normaaleja hetkiä) on narsisteillakin - mutta ainakin mun ex otti hetkelliset "pehmenemisensä" takaisin sitäkin suuremmalla rytinällä...Ettei vaan olisi "väärinkäsityksiä" syntynyt..

    Tämän exän "pehmeneminen" tapahtui vuosia sitten erään aspergeria käsittelevän dokumentin seurauksena. Dokkarissa aviomies suuttui joka kerta vaimon itkiessä, (kuten ex-siippanikin,) ja ohjelman miehen kautta hän sai ponnen analysoida itseäänja ongelmiaan enemmänkin. Silloin hän kertoi, että ei ymmärrä suuria ilon tai surun purkauksia, ne olivat hänen mielestään heikkoutta ja kuvaili mm ilmeitä irvokkaiksi.

    Ex-puolisoni suvun miespuoliset jäsenet ovat hyvin älykkäitä - lähes neroja, mutta sosiaalinen kanssakäyminen on puutteellista.

    Minusta asperger on erilaisuutta, ei sairautta, vasta paranoidinen käytös tekee siitä sairauden.

    Asperger on tosiaan niin uusi asia, etten voi kommentoida, menee asian vierestä taas kuitenkin.

    Tuokin on tutulta kuulostavaa, tunteisiin suhtautuminen-- "heikkouksina". Ex ei pahemmin iloakaan näytä, vahingonilosta nauttii tosin. Kun olin ahdistunut henkisen painostuksensa alle, ja itkin, hänkin siinä tilanteessa vaan lisäsi vettä myllyyn, ei tajunnut, mitä itkeminen "tarkoitti".
    Lapsellani, vanhimmalla, on hieman samansuuntaisia oireita, tunteet on selitettävä hänelle tapauskohtaisesti, jotta "oppisi" ymmärtämään itseään ja tekojensa seurauksia... Lapsi on isällään, mutta joudun vielä vaatimaan siihen muutosta. Ex pistää kampoihin, koska poika pitää mielestään olla miehen hoivissa, tyttö naisen....Eli se siitä ex:n neroudesta. Työssään kyllä on luova ja kekselijäs.

    Äänestä

sukupuolen perusteella yleensäkin näillä palstoilla. Pitäiskö nyt TAAS asettua toisen puolelle, ja haukkua toista? Enempää henkilöitä tuntematta...

Äänestä
  • Se koira ärähtää, mihin kalikka kalahtaa!!!!!!!!

    Äänestä

  • sanonta voimissaan !!! kirjoitti:

    Se koira ärähtää, mihin kalikka kalahtaa!!!!!!!!

    Tätähän tämä on.

    Äänestä

  • ja älähtää kirjoitti:

    Tätähän tämä on.

    aloitit, vedit sukupuolet mukaan. Aloittaja varmaankin tarkoitti yleisellä tasolla, mutta tosiasiassa miehet ovat heikoilla monasti, kun sukset menevät ristiin. Hyvä esimerkki oli taannoin televisiossa.

    Äänestä

  • se sen kirjoitti:

    Anteeksi, ei ollu tarkoitus taisteluun heti rueta. Itehän toin, jep. Niin, sukupuolihan meillä kaikilla on, se tiedetään. Sanotaanko niin, että joissakin tilanteissa tällä palstalla tulee olo, että ne isät haluaisivat ottaa äidin "aseman"(vai minkä?), ja heivauttaa äidit yli laidan. Tai ehkä sitten taas toistepäin.
    Sitä tarkoitin, että pitääkö tietynlaisen asenteen ulottua koskemaan KAIKKIA vastakkaisen sukupuolen edustajia? Ei uskalla kohta aata sanoa, kun ollaan kimpussa, vaikka ei edes tunneta toisiamme.

    VAIKKA kirjoittaisi täällä vaan omasta puolestaan. Oli sitten nainen tai mies.
    Muustahan ei voi tietää, vain arvella.
    Vai mitä?

    Äänestä

  • oikeassa kirjoitti:

    Siksihän meikäläinen "ärähti" kun sukupuoli tulee "korostetusti esiin". Lapsellahan täytyisi olla isä ja äiti, mutta kun nämä alkavat riitelemään, jolloin aletaan ensinnäkin nokittelemaan ja viimekädessä otetaan se syytön osapuoli aseeksi, ja yleensähän se on äiti, kellä on lapsi. Pahimmiillaan se menee juuri siten, mitä lehtikirjoituksessa oli tai toinen riitapukari luovuttaa.

    Itselläkin oli samasuuntaisia kokemuksia, mutta onni onnettomuudessa oli, että lapset nuorimmasta alkaen olivat toisella kymmenellä. Ensin lastenvalvojan luona ex-puoliso yritti asettaa omia sääntöjään, mutta lasenvalvoja oli todella VAIN lapsen asialla ja "ampui" vaatimukset lennosta alas; oli muuten mies.

    Liian usein kuullaan subjetiivisesti sitä, kenellä lapset riidan alussa ovat, menee niin sanotusti lapsi pesuveden mukana pois, liian usein.

    Äänestä

  • Elämä on kirjoitti:

    " Liian usein kuullaan subjetiivisesti sitä, kenellä lapset riidan alussa ovat, menee niin sanotusti lapsi pesuveden mukana pois, liian usein."

    Jouduin vaivihkaa lähtemään luotaan, kun ei muutoin olisi laskenut mihinkään näköpiiristään, ja mukanani vain yksi kolmesta lapsestamme, pakon sanelemana. Ex pitää huolen, tekee kaikkensa, että jatkossakin näin.

    terveisin,

    liitossa pystyyn kuollut.
    Sittemmin heti uudelleensyntynyt...

    Äänestä

  • läksin , niin... kirjoitti:

    toivottaa vointeja. Kyllä se aurinkokin paistaa joskus risukasaankin.

    Äänestä

Voi lapsiraukka! Jos hän ei haluaisikaan tavata etävanhempaansa ja hänet siihen pakotetaan? Kummallinen maailma.

Lapsi on vain oikeuslaitoksen, sosiaaliviranomaisten, ja vanhempiensa pelinappula. Pelkkä sotilas, ei paljonkaan arvoinen

Kuinka surullista!

Äänestä

Satun tuntemaan ko. ihmiset. Ei ole helppo tapaus...
-Kurja juttu! Lapselle etenkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

on "pahis"??????? kirjoitti:

Manipulointia vai pelkoa???????????

Iltasanomista lainattua tekstiä:

Nälkälakossa ollut isä sai oikeudelta luvan tavata lastaan
4.11.2005 21:00
Lapsensa tapaamisoikeuden puolesta nälkälakossa ollut vantaalainen isä saa jälleen tavata poikaansa.

Tuusulan käräjäoikeus päätti perjantaina, että isän ja 11-vuotiaan pojan tapaamiset jatkuvat aluksi valvottuina ja myöhemmin kahden kesken.

Oikeus asetti pojan äidille 200 euron uhkasakon, jos hän ei salli tapaamisia ja rohkaise poikaa osallistumaan niihin. Sakko suurenee asteittain. Kiistely lapsesta on jatkunut jo vuosia.

Helsingin hovioikeus määräsi vanhemmille yhteishuoltajuuden vuonna 1999 siten, että poika jäi asumaan äitinsä luokse. Isälle annettiin säännöllinen tapaamisoikeus.

Parin vuoden kuluttua isän ja pojan tapaamiset harvenivat. Äidin mukaan tämä johtui ongelmista isän ja lapsen välisessä suhteessa. Oikeuden mukaan myös lapsi ilmaisi selkeästi, että hän haluaa tavata isäänsä vain valvotusti. Isä taas katsoi, että äiti pyrki estämään kanssakäymisen.

Käräjäoikeuden mukaan isän ja pojan välit kaipaavat kehittämistä. Oikeus kuitenkin uskoo, että suhde voi parantua ja tapaamiset siten jatkua.

Vanhempien kiista ei päättynyt perjantaina annettuun tuomioon, sillä he haluavat muutoksia hovioikeuden aiempaan tuomioon lapsen huollosta ja tapaamisesta. Asiaa käsitellään Tuusulan käräjäoikeudessa, kunhan sosiaalilautakunta on saanut valmiiksi siihen liittyvän selvityksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu