Te, kenellä ei ole isä laisinkaan kuvioissa,
missä iässä lapsi alkoi kyselemään isästä?
millaisia vastauksia annoitte?
Päiväkodissa kehoitetaan kertomaan mahdollisimman totuudenmukaisesti, ulkonäköä, luonnetta
ja selitystä miksei isää ole.
kertoisitteko kokemuksianne.
missä iässä lapsi alkoi kyselemään isästä?
millaisia vastauksia annoitte?
Päiväkodissa kehoitetaan kertomaan mahdollisimman totuudenmukaisesti, ulkonäköä, luonnetta
ja selitystä miksei isää ole.
kertoisitteko kokemuksianne.
Vastaukset 20
Vanhimmat
mulla tyttö 8v eikä vieläkään kauhean paljoa ole kysellyt..
periaatteena on et mitä tyttö kysyy siihen vastaan,eli mitä se osaa itse kysyä niin siihen on valmis kuulemaan vastauksen.
sori vaan, olen yh-isä, mutta tuo , päiväkodissa kehoitetaan, pisti tarttumaan 'kynään', koskaan ei kukaan viranomainen ole kehoittanut kertomaan äidistä, täällä olen saanut kehoituksen olla kertomatta äidistä, jota olen alkanut myös noudattamaan, lapsi kyllä puhuu äidistään usein.
Mikä on oikein, puhunko äidistä vai en ? Onko kenelläkään kokemusta, onko lapselle huono asia kuulla toisesta vanhemmasta. Olen ollut itse sitä mieltä, että pitäisi puhua...
keskustelussa päiväkodissa kysyttiin olenko jo miettinyt mitä kertoa, kun lapsi alkaa kysellä isästään. Veikkasivat että koulun aloittaessa viimeistään saattaa alkaa kiinnostumaan isästä.
Kertoi kokemuksen eräästä isättömästä lapsesta, jolla ei mitään tietoa isästä, lapsi jokapaikassa, kaupungilla ym, katseli miehiä ja mietti "olisiko tuo minun isä".
Kehoitettiin kertomaan niin paljon kuin mahdollista, totuuden mukaisesti.
Näin lapsen ei tarvitsisi isän kaipuussa miettiä kaikkia vastaantulevia miehiä, josko tuo olisi se isä.
ja samoin kehoitettiin kertomaan miksei isä ja äiti ole yhdessä, ja miksei lapsella ole isää.
Valehdella ei kannattaisi, jos jää kiinni jossain vaiheessa, lapsesta tuntuu että olet pettänyt lapsen.
Mielestäni "valehdella" voi, jos tarvitsee, mutta mahdollisimman vähän, tuskin lapselle kannattaa kertoa, että isäsi oli juoppo, narkomaani, väkivaltainen... jos sellainen isä oli.
"esim, meillä oli todella mukava ilta jne, isäsi oli vaalea, pitkä, komea..tjn
mutta sitten huomasimme ettemme tykänneet tarpeeksi toisistamme ja päätimme erota, myöhemmin huomasin sinun olevan mahassani..tjn.. jnejne"
Tahdoin kuulla kommentteja, kuinka on kerrottu ja miten lapsi on ottanut asian.
Tietenkin ikä ja lapsen kiinnostus vaikuttaa paljon asian kertomiseen.
ja yh-isä, en näe mitään järkeä olla kertomatta lapselle äidistä, silloinhan asia vielä enemmän lasta painaa.
Ehkä sinun kannattaa tehdä noin, miten tuossa kirjotin.
koska ennemmin tai myöhemmin lapsi alkaa kyselemään enemmän. ja ikuisesti ei voi sanoa, että sinulla ei ole.. koska kaikillahan se kuitenkin on, tai ainakin on ollut.
mikä teidän tilanne on, sitä en tiedä, mutta etsi siitä tilanteesta se, jonka voit lapsellekin kertoa.
sun olisi hyvä puhua. Sillätavalla vähän huolettomasti, ei liikoja jalustalle nostaen muttei missään nimessä ala-arvoiseenkaan sävyyn, oli tämä toinen vanhempi sitten tehnyt mitä tahansa. Kyllä lapsi miettii tollasta, vaikkei sinulta kyselisikään, niin aivan varmasti miettii. Ja jos et kerro, voi siellä pienessä päässä alkaa pyöriä vaikka mitä ihmeellistä ennenpitkää, joten parempi että annat mielikuville jonkinlaisen turvallisen pohjan kuin jätät lapsen oman mietinnän varaan.
Itse kerroin pojalle isästään niitä positiivisia tms "hauskoja" asioita aina sen mukaan(vaikka aihetta olisi tosiaan ollut myös niihin päinvastaisiin vähemmän hauskoihin ja positiivisiin), kun lapsi itse kyseli. Toimi meillä. Lapsi tiesi isästään ja joskus saattoi jutella tovinkin hänestä ja sitten meni taas pitkiä aikoja ettei ollut puhetta ollenkaan. Niitä todellisia syitä jotka johtivat totaaliseen eroon en tietenkään ole tuon ikäiselle maininnut, sen aika on ehkä sitten joskus kun on aikuinen ja kyllin kypsä jos tarvitsee tietää silloinkaan.
Nyt on juteltu lapsen kanssa äidistä, hyvinpä tuo muistaakin äidin ja senkin kun yli vuosi sitten oli yökylässä äidin luona ja äiti otti kaljaa. Enpä olisi uskonut tuon tiedon enää pienessä päässä olevan mutta niin se vain sieltä tuli. Itse en ole äidin kaljoittelusta puhunut mitään, enkä puhu, muutakin muisteltavaa on.
En puhu äidistä mitään negatiivista, olipa syyt äidin poissaoloon mitkä tahansa, en niistä puhu lapselle.
Juttelemme äidistä ja toivomme hänen vielä joskus poikkeavan lastaan tapaamassa. Meillä on tilanne sellainen, että äiti voi tulla koska vaan, mutta hän ei tule, kuin noin yhden kerran vuodessa.
Niin, mikä "mörkö" se toinen vanhempi sitten on, ettei hänestä voisi kertoa? Mikä salaisuus siihen asiaan liittyy noin kaikenkaikkiaan?
ei kyse olekaan siitä että isä olisi "mörkö", vaan se, miten kertoa lapselle se, että isä ei ollut kiinnostunut lapsesta.
kauniisti ja hiukan kiertelemällä asiaa pitäisi käsitellä, enkai voi lapselle töksäyttää "ettei faijas halunnut sua, äitin olis halunnu, mut ei mitään kakaraa." jne jne
Kysyin, ja sain vastauksen, äkämöiden.
Hei!
Minä ainakin olen ajatellut tekeväni asian niin että kerron lapsen isästä ja näytän jopa kuvan ja sitten kun lapseni on tarpeeksi vanha tekemään omat päätökset voi hän ottaa yhteyttä isäänsä jos haluaa...
Olen itsekin miettinyt pääni puhki tätä asiaa koska tässä on niin monta ongelmaa..
Kuitenkin poikani 3v tietää kuka on isä, tuntee kuvasta. On siis saanut katsella kuvia, tosin nyt ei olla vähään aikaan katseltu koska hän ei ole kysellyt. En usko että hän tieää mikä isä on, ehkä luulee isää nimeksi kuten muillakin kavereillani on nimet. Kuitenkin kun poika alkaa enemmän kyselemään, aion vastata rehellisesti hänen kysymyksiinsä ja kuunella kaikki se mitä hänellä on sydämellään.
Jätän monia kohtia pois koska hän on vielä niin pieni mutta joskus tulee kyllä kuulemaan kaiken tapahtuneen mutta tosiaan vasta on kun paljon vanhempi.
Hän saa sitten joskus itse päättää haluaako tavata isänsä, tiedän ettei isä tätä estä eikä kiellä vaikkei olekkaan tällä hetkellä tässä.
Missään vaiheessa en aio pahaa sanaa isästä sanoa vaikka välillä mieli tekisi huutaa koko maailmalle millainen ihminen hän on mutta se ei ole lapselle oikein.
Nämä ovat niin pirun vaikeita asioita. :(
Asioista pitää aina puhua rehellisesti. Olen siinä samaa mieltä että lapsen kanssa pitää puhua vanhemmasta joka ei ole elämässä mukana koska esim. tarhassa monella on isä sekä äiti joten lasten keskuudessa siitä tulee puhetta, on vähintäänkin reilua lapselle että hän tietää oman paikkansa ja oman tilanteensa sen verran että hänkin voi ottaa osaa lasten väliseen jutusteluun vanhemmistaan.
Kuitenkin jokainen tahollaan varmasti tietää mitä kertoo ja mitä jättää kertomatta.
Mutta meinaatteko läpi elämän elää niin ettei lapsi tiedä todellista taustaansa että hän uskoo uuden miehesi olevan isänsä vai kerrotteko asiasta kun muksu kasvaa?
Ajattelin vain kun valheella on aina lyhyet jäljet ja niistä jää kiinni ja tämä olisi iso ja paha valhe jos ette kertoisi lapselle totuutta. Lapsi ansaitsee tietää mistä on tullut.
olen miekii. Aion kertoa isästä ja näyttää valokuvia yms..
Toivon tietenkii et isä sais omat asiat kuntoon ja vois tavata lasta,(meiän olosuhteissa se ei täl hetkel oo mahollista) niin ettei tarviis näitä pähkäillä..
Se ei ainakaan paranna tilannetta yhtään ettei aikois kertoo isästä mitään. Vaikka sitten hieman kaunistellen asioita, en kuitenkaan haluu et lapsi joutuu käsittelemään asioita mitkä ei lapsen elämään kuulu.
MIE OON 3 JEEEEEEEEEEEEEEEEEE
Mutta entäs, jos isä onkin spermapankki ja lapsi on siinnyt tuntemattoman luovuttajan siittiöstä?
Siinä tapauksessa on varmaan parasta kertoa totuus myöskin.
On sellaisia kilttejä setiä, jotka antavat vauvansiemeniä "pankkiin" ja sieltä jotkut voivat niitä saada jnejne
kohta varmaan joku kysyy mitä jos ei ole isää vaan kaksi äitiä tai
ei ole äitiä vaan kaksi isää..
en ole kertonut 5-vuotiaalle lapselleni mitään biologisesta isästään...erottiin jo ennen lapsen syntymää...lapsen syntymän jälkeen pian tapasin nykyisen mieheni ja lapsi pitää häntä isänään.
Pitää isänään sellaista joka ei isä ole. Olen tavannut useita tuollaisia lapsia, jotka aikuistuessaan ovat katkeria että heille on valehdeltu. Totuus useimmiten kuitenkin paljastuu.
Ajattelin nyt sitten jutella usein lapsen kanssa äidistään, laitoin jopa äidin kuvan näkyville, uskon sen olevan 4 vuotiaalle vain hyväksi, koko kesänkin lapsi kyseli, koska me haetaan äiti tänne meidän kotiin sieltä helsingistä.
Vaikeitahan nämä asiat ovat, varsinkin kun me asioita ratkomme, teen nyt lapsen toiveen mukaisesti, jospa se onkin se oikea tapa. Yrittänyt olen pitää lapsen ja äidin yhteyttä yllä, mutta muiden kehoituksia noudattaen, olen kesän aikana pitänyt välimatkaa äitiin. Kuitenkin lapsi tarvitsee äitiään, tavalla tai toisella lapsen toiveet ja halut pitää tyydyttää. Ei äitiä voi lapsen elämästä lakaista maton alle.
Pitäisikö mun todellakin kertoo kaikki lapselle? Hänen isällänsä on paha päihderiippuvuus...en todellakaan halua sitä ihmistä perheeni/lapseni lähelle.
JOS lapselle kerrotaan uuden miehen olevan isä ja lapsi pitää häntä isänä vaikkei hän ole isä. On olemassa vain yksi isä. Ja yksi totuus. Älkää valehdelko lapsillenne tietoisesti.
Mutta siitä saa olla sillain hyvillään (ja suomenna taas niille muutamille, ettei tietenkään ole hyvä asia, että on eroperheitä ym koska lapsi tarvitsisi molemmat vanhemmat ja blaa..) että nykyään on yksinhuoltajia, sateenkaariperheitä, uusioperhietä ym. Koska ennen yksinhuoltajat olivat huoria ja pohjasakkaa monien mielestä eivätkö aikuiset tuollainKAAN ymmärtäneet miten se vaikuttaa lapseen, se ei ole lapsen vika. Lapsi ei ole äpärä tai huoran penikka vaan viaton, ihana lapsi.
Nykyään lapsilla on siis sen puoleen helpompaa vaikkei olisikaan esim. isää, koska on monia muitakin lapsia kellä on sama tilanne. Se asia ei ole enää tabu, nykyään näistä voidaan puhua ääneen, ja se on hyvä.
Lapset pääsevät nykyään onneksi paljon helpommalla.
Mutta, kunpa jokainen vanhempi vaan tahollaan miettisi aina mikä on lapsen paras. :(