Miten toimia

Haluaisin löytää vanhan ystäväni Japanista mutt en tiedä miten toimia.
Olen yrittänyt kaikenlaisia hakusivuja jne. mutta Japanissa ei taida olla tavallista puhelinluetteloa.
kertokaa nyt te jotka tnnette Japanin paremmin miten sieltä löydän ystäväni.
Olen todellakin yrittänyt ja päässyt jopa niin ptkälle,että osoite joka minulla on,on kuulema vanha jne.
Onko Japanissa minkäänlaista osoite toimisoa tai vastaavaa?
3701
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Taitaa olla lahes mahdotonta, luulisin. Puhelinluettelo toki Japanissa ilmestyy mutta alle puolet puhelimen haltijoista ilmoittaa siina numeronsa. Lisaksi kaupungin- tai kunnantalolta ei nykylain mukaan saa henkilotietoja luovuttaa kuin viranomaisille. Parhaiksi tiedonlahteiksi on havaittu entiset opettajat joihin oppilaat, varsinkin tytot, ovat useinkin yhdeydessa viela monta vuotta opintojen jalkeenkin.

Äänestä
  • Varsin mahdottomalta vaikuttaa. Yritin juuri tuossa illalla saada ystavan uutta osoitetta selville, jotta voisin saikayttaa hanet perinteisesti ilmaantumalla ovelle varoittamatta. Puhelinnumeron ja nimen avulla ei auennut puhelinluettelo, jonkinlainen numeropalvelu eika Osakan poliisikaan. =) Poliisin lisaksi moni muukin sanoi, etta taitaa laki nykyaan kieltaa moisen.

    Äänestä

Japan_guide sivulla on sellainen palsta missä voi yrittää löytää ihmisiä. "Lost friends" tai joku vastaava se oli.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hanna kirjoitti:

Haluaisin löytää vanhan ystäväni Japanista mutt en tiedä miten toimia.
Olen yrittänyt kaikenlaisia hakusivuja jne. mutta Japanissa ei taida olla tavallista puhelinluetteloa.
kertokaa nyt te jotka tnnette Japanin paremmin miten sieltä löydän ystäväni.
Olen todellakin yrittänyt ja päässyt jopa niin ptkälle,että osoite joka minulla on,on kuulema vanha jne.
Onko Japanissa minkäänlaista osoite toimisoa tai vastaavaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu