Samojedin lonkat

Hei koiraihmiset! "Pelastimme" itsellemme parivuotiaan samojedin jokin aika sitten, ja nyt sen terveys huolettaa. Sillä on varmasti lonkissa jotakin vikaa, sillä välillä se kävelee tosi jäykästi, joskus koiran seisoessa takajalka rupeaa tärisemään, eikä se johdu innostuksesta, niin kuin mieheni ensin epäili. Koira myöskin oikoo jalkaansa, eli nostaa sen ylös, ja venyttää sitä taaksepäin. Käytimme koiraa jo eläinlääkärillä, mutta emme tulleet juurikaan viisaammiksi.

Herra tohtori tiuskaisi meille, että mikäs tuota koiraa vaivaa. Sanoimme epäilevämme, että lonkat eivät ole kunnossa. Hän katsoi koiraa, ja sanoi sen kävelevän ihan hyvin. Kuitenkin hänen tunnustellessa koiraa tarkemmin, koira ulahti kivusta. Hän sanoi, että jotain vikaa on, ja sitten hän kysyi meiltä, mitä pitäisi tehdä. Minä ihmeissäni vastasin, että luulin eläinlääkärin auttavan meitä sen asian suhteen! Hän t6ylysti sanoi, että lonkat voi kuvata, mutta että siitä ei oikeastaan apua olisi. Lopulta hän määräsi koiralle tulehduskipulääkkeitä.

Ovatko lonkkavaivat tyypillisiä samojedeille? Koiraa ei tietämämme mukaan ole käytetty vetokoirana. Mitä, jos kuvautamme koiran lonkat, ja sieltä paljastuu vaikka synnynnäinen lonkkavika? Onko se korjattavissa leikkauksella? Kannattaako siihen ryhtyä? Mistä tietää, että koiran kivut ovat liian kovat kestettäviksi, ja mitkä ovat vain pientä kolotusta?

Tänään huomasin, että toisen silmän ympäriltä karvat ovat värjäytyneet punertaviksi. Onko koiran silmä tulehtunut? Onko koirien silmien hoitoon saatavilla apteekista lääkkeitä ilman reseptiä, vai vaatiiko tuollainenkin vaiva aina eläinlääkärillä käynnin. En pidä eläinlääkäristämme. Hän on tympeä, jopa pelottava. Eläinlääkärin tilat ovat likaiset ja ahtaat.
3792
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

en ole perehtynyt,mutta vastailempa silti.
Kyllä se koira kuvata kannattaa. Se on ainoa keino tietää onko se vika lonkissa,polvissa,vai kenties jossain muualla. Vai onko ylipäätään luusto/nivelperäisestä viasta kyse.

Kannattaa varmaankin viedä se koira jollekin toiselle lääkärille,joka osaa käyttäytyä ihmisiksi ja jolle se potilas omistajineen on asiakas. Saattaa tulla pidempi matka lääkäriin,mutta tuleepa sitten koirakin kunnolla tutkittua.

Kyllä lonkkavikoja voidaan korjata leikkauksella,mutta se ei se ihan ensimmäinen vaihtoehto kyllä ole ja ensin nyt kuitenkin pitää selvittää se,että missä se vika todellisuudessa on.

Äänestä

Kannattaa viedä koira uudestaan lääkärille ja kuvauttaa lonkat. Samojedeilla on n. 28-30% jonkin sortin "lonkkavikaa", c-e lonkat.
Meillä on narttu, jolla on e-lonkat ja ne eivät vielä vaivaa, kunhan muistaa rajoittaa liikuntaa. Kyllähän niitä leikataankin, mutta käsittääkseni aika harvoin.
Jalassa saattaa olla joku muukin vika, polvinivelessä tai se on venähdyttänyt sen.
Koirien kipua on aika vaikea nähdä. Kunhan opit tuntemaan oman koirasi käyttäytymistä, osaat paremmin arvioida. Yleensä makuulta nouseminen on vaikeaa, liikunta näyttää vaikealta. Venyttely on hyvä merkki. Koiran käytös myös muuttuu kipujen läsnä oleessa. Se vetäytyy omiin oloihinsa ja on kärttyisempi.
Jos silmät eivät vuoda, eivätkä punoita, en huolestuisi. Apteekista on saatavissa erilaisia silmänpuhdistusvesiä, joita ehken kannattaa käyttää.
Samojedeilla on turkissa usein ns. keksin väriä, joka ilmenee milloin missäkin, isompina tai pienempinä laikkuina. Olisiko kyse siitä?

Äänestä

silmävaivoja ei kannata omin nokkineen lähteä hoitamaan, vaan niitäkin täytyy näyttää kunnon lääkärille. Niitä kunnon lääkäreitäkin on. Kokonaisvaltainen terveystarkastus olisi paikallaan koirallenne, jotta voitte jatkaa kaikki hyvillä mielin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja silmä kirjoitti:

Hei koiraihmiset! "Pelastimme" itsellemme parivuotiaan samojedin jokin aika sitten, ja nyt sen terveys huolettaa. Sillä on varmasti lonkissa jotakin vikaa, sillä välillä se kävelee tosi jäykästi, joskus koiran seisoessa takajalka rupeaa tärisemään, eikä se johdu innostuksesta, niin kuin mieheni ensin epäili. Koira myöskin oikoo jalkaansa, eli nostaa sen ylös, ja venyttää sitä taaksepäin. Käytimme koiraa jo eläinlääkärillä, mutta emme tulleet juurikaan viisaammiksi.

Herra tohtori tiuskaisi meille, että mikäs tuota koiraa vaivaa. Sanoimme epäilevämme, että lonkat eivät ole kunnossa. Hän katsoi koiraa, ja sanoi sen kävelevän ihan hyvin. Kuitenkin hänen tunnustellessa koiraa tarkemmin, koira ulahti kivusta. Hän sanoi, että jotain vikaa on, ja sitten hän kysyi meiltä, mitä pitäisi tehdä. Minä ihmeissäni vastasin, että luulin eläinlääkärin auttavan meitä sen asian suhteen! Hän t6ylysti sanoi, että lonkat voi kuvata, mutta että siitä ei oikeastaan apua olisi. Lopulta hän määräsi koiralle tulehduskipulääkkeitä.

Ovatko lonkkavaivat tyypillisiä samojedeille? Koiraa ei tietämämme mukaan ole käytetty vetokoirana. Mitä, jos kuvautamme koiran lonkat, ja sieltä paljastuu vaikka synnynnäinen lonkkavika? Onko se korjattavissa leikkauksella? Kannattaako siihen ryhtyä? Mistä tietää, että koiran kivut ovat liian kovat kestettäviksi, ja mitkä ovat vain pientä kolotusta?

Tänään huomasin, että toisen silmän ympäriltä karvat ovat värjäytyneet punertaviksi. Onko koiran silmä tulehtunut? Onko koirien silmien hoitoon saatavilla apteekista lääkkeitä ilman reseptiä, vai vaatiiko tuollainenkin vaiva aina eläinlääkärillä käynnin. En pidä eläinlääkäristämme. Hän on tympeä, jopa pelottava. Eläinlääkärin tilat ovat likaiset ja ahtaat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu