kertokaas

Mikä meni pieleen, kun istuttiin iltana muutamana Sortavalassa hotelli Karelian baarissa.

Tapasin siinä elämäni naisen, kuvankaunis armenka,violisti,miss Armenia ja koulutukseltaan ydinfyysikko,(fissiotutkija),no annas olla
kun sitten oli tarkoitus keskustella lisää aiheesta ja lähdettiin ulos ja odoteltiin taksia Sortavalan
hiukkaskiidytin laitokselle niin paikalle tuli
miliisipartio, ja veivät naiseni mennessää vaikka protestoi sanomalla batsimuuu.-

Ei voi olla normaalia sielläpäin, eihän
91530
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Miliisit pelastivat ydinfyysikon jonnijoutavalta suomalaiselta hapatukselta. Naisen mieli oli mennyt sekaisin. Oli sekoitellut mielessään fission ja fuusion. Oli kai keksinyt fuusion. Ja Sinä olet ollut siihen sekoitukseen osallinen.

On siellä se yksi kiihdytin. 400 metriä pitkä juoksurata urheilukentällä. Kyllä siinä hiukkaset mahtuvat kiihdyttämään. Vidgrenin hevosista puhumattakaan.

Ajattelehan jos Sortavalassa possahtaa!

Eihän siellä tietysti sellaista laitosta ole, mutta jos kuitenkin. Aikuisten leikillään tai aikuisten oikeasti.

Äänestä
  • palautteesta.Uskon kuitenkin siihen että löydän toisen rakkauden samasta baarista asap.Niistä hevosista vielä pikkasen.Oliko heillä kova sukuisia.

    Gruusian (georgian)kaverit yritti myydä mulle heppaa
    jonka sanoivat olevan todella kova sukuinen, pojat kertoi että hevonen on sukua Ruotsin Kaarle kunkulle.

    Sanoin sitten niille etttä pientä rajaa, miten vois moinen olla totta.

    Eläpä huoli,näyttivät paperit siitä, että samana paivanä oli ruunattu.:)

    Äänestä

  • ressu kirjoitti:

    palautteesta.Uskon kuitenkin siihen että löydän toisen rakkauden samasta baarista asap.Niistä hevosista vielä pikkasen.Oliko heillä kova sukuisia.

    Gruusian (georgian)kaverit yritti myydä mulle heppaa
    jonka sanoivat olevan todella kova sukuinen, pojat kertoi että hevonen on sukua Ruotsin Kaarle kunkulle.

    Sanoin sitten niille etttä pientä rajaa, miten vois moinen olla totta.

    Eläpä huoli,näyttivät paperit siitä, että samana paivanä oli ruunattu.:)

    Kyllä Einarin hepat Valkeiskylässä ovat tikissään.
    Sitäpaitsi, kun Einarilla kuitenkin on niin mielettömästi rahaa, niin sen Vonkauksen palkkiot voi antaa Sortavalan soskun käyttöön.

    Valitettavasti vaan Einarilla ei ole ollut tahtoa pressan vaaleihin.

    PS.

    Edellisen ravivoiton Einari Vidgren lahjoitti veteraanien hyväksi.

    Äänestä

Koska Sortavalassa ei ole hotelli Kareliaa, niin voi olla, että tarinassasi on muitakin tarkentamisen arvoisia kohtia.

Voisitko siis ystävällisesti miettiä vielä kertaalleen esim.

o oliko kysymyksessä Venäjä vaiko jokin muu maa?
o jos oli Venäjä, niin oliko Karjalan tasavalta?
o jos oli, niin oliko varmasti Sortavala (muistatko esim. runonlaulajan patsasta puistossa?)?
o jos oli Sortavala, niin olitko hereillä?
o jos olit hereillä, niin paljonko olit nauttinut Baltikaa tms.?
o jos et liikaa, niin oliko ennen vaiko jälkeen fission?

Kaiva taskujasi, josko siellä olisi tuon ydinfyysikon käyntikortti - armenialaisilla ydinfyysikoilla on nykyään keikilla sellainen. Jos löydät käyntikortin, niin kilauta hänelle puhelu ja kysy hänen mielipidettään asiasta!

Sen jälkeen kutsu meidät palstalaiset häihin huutamaan gorkaa!

Ehdottomasti älä lannistu! Mikäli ylläoleva ei tepsi, niin mietitään yhdessä lisää!

Hyvää pyhän jatkoa

t. Parohod

Äänestä
  • Tarina on tosi ja kertoja elää. Niin ja sori viiveestä.Muisti palailee hiljakseen, kiitos tarkennuksesta Parahod.Tiedätkö muuten onko Sortavalan lastenkoti ulitsa gagarinalla, kysyn siksi kun rakensin heille saunan v.2000 tai siinä main.

    Silloi ko. paikan johtaja oli A.A.Golovatsov

    Äänestä

  • Puutaiteilija ,oliko Gogoljev
    en osaa pistaa kys.merkkia. outo nappis (vai olisko Jenever, about 2,5, ja ei kun lisaa ).

    Parahod, pida ittes kunnossa.

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    Tarina on tosi ja kertoja elää. Niin ja sori viiveestä.Muisti palailee hiljakseen, kiitos tarkennuksesta Parahod.Tiedätkö muuten onko Sortavalan lastenkoti ulitsa gagarinalla, kysyn siksi kun rakensin heille saunan v.2000 tai siinä main.

    Silloi ko. paikan johtaja oli A.A.Golovatsov

    Sortavalassa on ainakin kaksi lastenkotia keskustassa. Molempia olen avustanut suomalaisten ystävieni tuella. Varsinkin sitä paikallista sosiaalikeskusta, entisellä paloasemalla.

    Ei tämä ole mainostamisen arvoinen asia. Parempi, että niille paikallisille lapsille kuuluu hyvää.

    Jos heille ei kuulu hyvää nyt, niin voimme sen haitan katsoa maassamme kymmenen vuoden kuluttua.

    Äänestä

  • muistan lisaa kirjoitti:

    Puutaiteilija ,oliko Gogoljev
    en osaa pistaa kys.merkkia. outo nappis (vai olisko Jenever, about 2,5, ja ei kun lisaa ).

    Parahod, pida ittes kunnossa.

    Tässä on Irina Ilvosen kuva Kronid Gogoljevista (alarivissä yksinään) - näyttääkö tutulta.
    http://venajanlaki.fi/web_ilv/il_07.html

    Se toinen lastenkoti Ressun mainitseman lisäksi oli ainakin ennen häiriytyneitten lasten kouluinternaatti, johon lapset tuotiin ympäri maaseutua asumaan kouluajaksi.

    Molemmat ovat Gagarinilla. Tämä internaatti on Gorkinkadun ja Antikaisenkadun välissä.

    Löytyiköhän se käyntikortti, jotta pääsisimme häihin ...?

    Äänestä

  • ...mutta satun tuntemaan yhden armenialaisen ydinfyysikon.

    Mutta hää nyt ei oo koskaan Sortavalassa käyny, vaan assuupi Helsinkissä ja onpi töissä Fortumilla.

    Sitäpaitse hää onkii mies, mutta jos ammatti on tärkeempi kuin sukupuoli, niin sitten kai...?

    t:reissaaja

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


novinki kirjoitti:

Mikä meni pieleen, kun istuttiin iltana muutamana Sortavalassa hotelli Karelian baarissa.

Tapasin siinä elämäni naisen, kuvankaunis armenka,violisti,miss Armenia ja koulutukseltaan ydinfyysikko,(fissiotutkija),no annas olla
kun sitten oli tarkoitus keskustella lisää aiheesta ja lähdettiin ulos ja odoteltiin taksia Sortavalan
hiukkaskiidytin laitokselle niin paikalle tuli
miliisipartio, ja veivät naiseni mennessää vaikka protestoi sanomalla batsimuuu.-

Ei voi olla normaalia sielläpäin, eihän

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu