Mikä teidän mielestä on kohtuu aika surra kuollutta koiraa?Soitin äsken siskolle,joka asuu ulkomailla.Koira oli kuollut 4-viikkoa sitten.Ei jaksanut keskustella kanssani.Minusta se ole normaalia.Olen menettänyt kaksi koiraa,joten kokemusta on.
Sureminen
Sisko
8626
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Pitäähän koiraa surra, onhan se sentään ystävä...
Itselläni on kuollut 6v sitten koira ja totta kait mietin usein sitä ja käyn haudalla. joskus koirasta puhuminen tekee pahaa...niin r.a.k.a.s se oli minulle, mutta kaikesta huolimatta elämä jatkuu.Riippuu paljon myös ihmisestä miten asian käsittelee.
kaikinta raskainta minulle oli ampua koira ja haudata se sitten,kauan oli outoa"ikävä" kuin ei ollut enää koiraa,jos olisi ollu mahdollisuus olisi n ottanut uuden koiran tilalle. mistäs sitä osaa määrittelemään kohtuu aikaa jokainen suree miten tuntee tarpeen. kyllä kai jokaisen oman koiran muistaa läpi elämän.
Koira on monelle tärkeämpi kuin ihmiset. Ja yleensäkään surua ei pysty mittaamaan millään mittarilla. Kaikki vie oman aikansa. Sinä itse suret ehkä päivän toinen suree pitkään.
Yhtälailla voisi kääntää asian onko normaalia surra vain päivä tai ei surra ollenkaan.
En ole tunnevammainen.Meidän collie kuoli vuosi sitten.Mies hautasi koiran ja laittoi ristin haudalle.Minä en kyennyt.Pointti on tämä:Surustani huolimatta jaksoin puhua läheisteni kanssa.
3 viikkoa sitten ja kyllä muista asioista voin ihmisten kanssa puhua , mutta en kuolleesta koirastani halua puhua , koska en pysty.
Keskustelupalstoja , kun lukee missä asiat liittyy koiran kuolemaan yms...niin kyllä itku tulee enkä ymmärrä ihmisiä jotka eivät ystäväänsä sure.
Koira on montakertaa parempi ystävä , kun joku ihminen jotka voivat olla tosi kieroja , mutta koira ei koskaan.
epäillytkään. Olemme jokainen oma yksilömme eli ainutlaatuisia uniikki kappaleita, jossa samanlaista ei löydy.
Joillain tulee suruun mukaan itsesääli, mutta sekin kuuluu asiaan. Toiset hakevat huomiotakin näyttäessään surunsa määrän. Jotkut jähmettyvät suruunsa kokopäiväisesti pitkiksi ajoiksi ja silloin mielestäni on jo ulkopuolisen avun aika.
Sellaista normaalia rajaa suremisessa ei voi mielestäni määrittää...Koira on kuitenkin yleensä omistajalleen ystävä,jota rakastetaan suuresti....Oma bernhardilaiseni on ollut kuollut jo monta vuotta mutta silti vieläkin tulee itkukin kun ajattelee sitä omaa rakasta ystäväänsä jonka kanssa vietettiin monta ihanaa ja hauskaa hetkeä...ikävä häntä on kuitenkin koko loppu elämän....
että revippä siitä..