Ongelmana on "kaveri" jonka kanssa en haluaisi olla mutta hän tunkee silti mukaan. Kaverin tilanne on seuraava: vaihtanut koulua yläasteelle kuten minäkin ja minun kaverini. Hänen ala-aste aikainen kaverinsa muutti toiselle paikkakunnalle eli he eivät nää kovin usein. Ala-asteella olin omien kavereideni kanssa myös hänen, olkoon vaikka Tiina, kanssa vaikka emme olisi halunneet. Nyt kun menin yläasteelle kaveripiirini muuttui. Olen kaksoseni, naapurini(ysillä) ja toisen naapurini, joka on myös seiskalla, kanssa. Kaikki olemme tyttöjä jos jotakuta kiinnostaa. me neljä muodostamme pienen porukan ja haluaisimme olla nelistään, jos tajuatte. No Tiina silti aina tunkee mukaan. Emme ole hänelle mitään sanoneet, tosin karkuun on juostu ja ei me ikinä sanota Tiinalle mitään vaikka hän siinä onkin. Tiedän että olemme aika törkeitä, mutta viime vuonna oli sama tilanne Tiinalla toisen tytön kanssa joten kai hänen pitäisi tajuta, että emme kaipaa hänen seuraansa. Eikö hän tunne itseään ulkopuoliseksi? Minä itse ainakin tuntisin ja varmasti lähtisin pois jos huomaisin että minua ei kaivata. Tiina on myös niitä tosi ujoja ihmisiä. Hän on aina samaa mieltä(ärsyttää meitä tuokin) ihan kuin pelkäisi olla eri mieltä. Luuleeko hän että oikeat ystävät jättäisivät hänet jos hän ei pidä samasta bändistä kun kaverinsa? Mitä pitäisi tehdä? Sanotaanko suoraan että häntä ei kaivata? Ihan varmasti hän saisi kavereita jos vain menisi puhumaan jollekkulle. Kertokaa mitä pitäisi tehdä! Asialliset viestit sitten olisi toivottavia, kiitos!
"ystävä" ongelma
mitä teen?
8919
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
törkeitä ootte...
Mulla oli tuo samainen ongelma seiskalla. Nyt olen ysillä.. No, silloin meidän porukassamme liikkui eräs aika lihava ja epäsuosittu tyttö. Ei sillä tosin ole väliä, mutta emme pitäneet hänen luonteestaansakaan...
Sama juttu hänelläkin. Hän oli samaa mieltä joka asiasta, ei koskaan aloittanut mitään keskustelua, myötäili ja mumisi jotain aina takaisin, kun jotain kysyttiin.. Emme( minä ja ystäväni) koskaan ole toivoneet hänelle mitään pahaa, mutta ärsytti kun aina meidän joukkoomme hakeutui ns. yksinäiset. Opettajatkin pyysivät meitä ottamaan hänet mukaan joka paikkaan.
Silloin joukossamme pyöri myös eräs kaverimme, joka sitten kerran sanoi tälle tytölle, että hänen seuraansa ei kaivata.. Itse en olisi siihen koskaan pystynyt ja enkä olisi muutenkaan halunnut hänen pahoittavan mielensä.. Hän kuitenkin meni itkemään koulun taakse yms. Silloin minusta tuntui, että olimme olleet hänelle todella tylyjä ja se tuntui pahalta.. Nukyisin hän on kuitenkin löytänyt itselleen seuraa ja kaikki on hyvin. Onneksi!!
Pääsimme hänestä "eroon" sillä tavoin siististi, mutta en tiedä miten täällaisissa asioissa pitäisi menetellä pahoittamatta toisen mieltä..
Joskus tuo suoraan sanominen voi auttaa, mutta kannattaa varmaan sillai varovasti vihjata jotain ja ajatella samalla, että miltä itsestä tuntuisi vastaava tilanne. Eli hienovaraisuutta peliin! Toivottavasti tästä oli jotain apua edes...
Kun mentiin yläasteelle, luokka hajotettiin ja mä pääsin mun kaverin kaa samalle luokalle. Muilla oli kavereita paitsi yhdellä tytöllä. Päätin siis ottaa hänet meidän porukkaan, koska hän oli yksinäinen. Tosin nyt se häiritsee sekä mua että mun bestistä. Mut täytyy muistaa, et silti ei pidä jättää kaveria. Ajatelkaa, jos se ei saakaan uusia kavereita ja jää ulkopuoliseks? Jos ei haluu sen seuraavan, sanoo sille, et sori, mut me haluttais olla kaksin mun kaverin kaa. Mut kunhan ei loukkaa sitä "kaveria". Mua ärsyttää joskus tosissaan se tyyppi. Joskus haluisin sanoo sille, mut en vaan pysty. En tiiä mitä sun pitäs tehä... Mut mun neuvo on et älä jätä sitä ainakaan yksin äläkä loukkaa. Kyllä sä kestät sitä vielä pari, kolme vuotta, mäkin oon kestäny mun kaveria. Oon nyt ysillä... Tsemppiä!
Ehdottaisin että sanotte vaan kohteliaasti,(ehkä kirjeellä niin hän saisi rauhassa miettiä)että te ette oikein tunne olevanne hänen kavereita.Edellä joku oli vastannut sinun olevan törkeä,teidän ei tarvitse kantaa vastuuta hänen elämästään,mutta voisitte selittää asian ja katsoa jos hän ottaisi opiksi ja uskaltasi olla oma itsensä niin voisitte ehkä loppujen lopuksi olla ystävä,mutta minä en ainakaan näe sitä törkeäksi olla olematta jonkun kanssa josta ei pidä?
Epätoivossa sitä tunkee väkisinkin muiden mukaan vaikka ne eivät sitä haluaisi. KUVITTELE OMALLE KOHDALLE. Sairasta on jos ei tajua itse miltä toisesta tuntuu.
Ajattelin kanssa ketjua lukiessani, että nyt taitaa olla empatiankyky hukassa kirjoittajilta... Kukaan ei edes tarjonnut vaihtoehtoa, että hyväksykää, yrittäkää tutustua siihen ihmiseen, ehkä sieltä ujouden takaa löytyy siedettäväkin persoona. Eihän tuo ihminen voi porukkaanne tuppautua jos olette esimerkiksi jonkun kotona, kestettävää on vain koulussa. Koulu on lasten työtä, työelämä ja tulevaisuuden yhteiskunta pienoiskoossa.
Ihmisten kanssa tulevaisuudessakin tulee toimeen paremmin kun edes yrittää tulla niiden kanssa toimeen. "Älä tee koskaan kenellekään mitään sellaista, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän." Työelämässä ja muutenkin elämässä on vain pakko tulla toimeen jopa sellaisten ihmisten kanssa joiden kanssa ei haluaisi olla tekemisissä. Peruskoulu on hyvä paikka aloittaa sen opiskelu, mutta jo ennen peruskoulua jokaisella lapsella pitäisi olla käsitys perusasioista, toisten ihmisten kunnioittamisesta, empatiakyky, sympatiakyky jne. Todellakin sairasta ja surullista jos sitä ei vielä ole yläasteellakaan...
Toisaalta ei voi olla miettimättä, kun olen jonkun tutkimuksen joskus lukenut, että ihmisillä joilla on kaksoissisarus on vahvempi itsetunto, heillä on aina lapsuudessa turvana toinen ja itsensä vertailu käy helpommin ja joitain muitakin syitä oli. Ehkä aloittajalta puuttuu kyky empaattisuuteen yksinäisyyttä kohtaan, koska hän ei tiedä mitä se tarkoittaa, hän ei tiedä tahtomattaan yksinäisyyteen joutuneen musertavaa taakkaa, hän ei ole sitä kokenut. Hänen ei ole tarvinnut osoittaa inhimillisyyttä muita ihmisiä kohtaan, sillä hänellä ei ole koskaan ollut vaaraa jäädä yksin, ulkopuoliseksi. Lähinnä juuri siis sitä, miksi voidaan pitää liian hyvää itsetuntoa pahana kiusaamiseen taipuvaisuuden kannalta. Ihmisen ei ole koskaan tarvinnut pelätä "hylkäämistä", joten ei ole koskaan tarvinnut ajatella asioita empaattisesti, ei ymmärretä, että muut eivät kestä asioita aivan kuten itse kestää... (Vaikka kukaan, ei edes hyvän itsetunnon omaava, kestä sitä, että kartellaan, juostaan karkuun tai sanotaan, että ei ole kaivattu...)
Myönnetään,että liioittelin vähän tuota asiaa.Kaikki nuo mitä sanottiin,niin ei olla tehty mutta on välillä kävässyt mielessä :P.Nyt kumminkin koitamme tulla toimeen ja jutella.Kiitos vastauksista kuitenkin.
en usko,että tyttö aikoo olla enää kauheasti kanssamme,koska hänkään ei ole oikein koskaan tykännyt meistä joten puhumalla se selviää :P.Kavereita yritämme silti olla