Lähdin kauko-itään vaihtoon yksin. Kovat odotukset, mieli avoimena ja innostuneena tilaisuudesta nähdä maailmaa.
Sain kuulla, että jakaisin asunnon kahden muun vaihto-oppilaan kanssa. Saavuin paikalle, totesin asuvani yksin ylisuuressa asunnossa keskellä outoa ympäristöä.
Kommunikointi on todella vaikeaa paikallisten kanssa, englannin kieli on täysin erilaista mitä Suomessa on tottunut kuulemaan.
Käyn läpi varmasti vieläkin kulttuurishokkia mikä on aivan kamalaa. Heti saavuttuani sairastuin ja nukuin lähestulkoon koko ajan. Koulussa olen nyt ollut vasta muutaman kerran, mutta tuntuu että siellä ihmiset enemmänkin vaan tuijottavat kun tulisivat juttelemaan, muutenkin tuntuu kulttuurieron olevan suuri.
Tunnen voimattomuutta, yksinäisyyttä, olen vihainen ja turhautunut, jopa pettynyt. Itken suurimman osan päivästä. Ei tee edes mieli lähteä ulos katsomaan mitä kaikkea hienoa täällä on. Ehkä se ajan kanssa menee ohi, tuntuu vaan tällä hetkellä että turhaan jätin kaiken taakseni koti Suomessa.
Halusin jakaa tunteeni kaikkien kanssa, olis kiva kans kuulla muiden ajatuksia ja tuntemuksia.
Sain kuulla, että jakaisin asunnon kahden muun vaihto-oppilaan kanssa. Saavuin paikalle, totesin asuvani yksin ylisuuressa asunnossa keskellä outoa ympäristöä.
Kommunikointi on todella vaikeaa paikallisten kanssa, englannin kieli on täysin erilaista mitä Suomessa on tottunut kuulemaan.
Käyn läpi varmasti vieläkin kulttuurishokkia mikä on aivan kamalaa. Heti saavuttuani sairastuin ja nukuin lähestulkoon koko ajan. Koulussa olen nyt ollut vasta muutaman kerran, mutta tuntuu että siellä ihmiset enemmänkin vaan tuijottavat kun tulisivat juttelemaan, muutenkin tuntuu kulttuurieron olevan suuri.
Tunnen voimattomuutta, yksinäisyyttä, olen vihainen ja turhautunut, jopa pettynyt. Itken suurimman osan päivästä. Ei tee edes mieli lähteä ulos katsomaan mitä kaikkea hienoa täällä on. Ehkä se ajan kanssa menee ohi, tuntuu vaan tällä hetkellä että turhaan jätin kaiken taakseni koti Suomessa.
Halusin jakaa tunteeni kaikkien kanssa, olis kiva kans kuulla muiden ajatuksia ja tuntemuksia.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tervehdys. Ajattelin hieman kertoa omasta tilanteestani, vaikka se ei ole läheskään yhtä "paha" kuin sinulla.
Olin vaihdossa vain 3kk ja vain Ruotsissa, eli en yritäkään siinä mielessä vertailla vaihtojamme. Ruotsissahan ei kulttuurishokkia päässyt syntymään, kun noin "ulkoisesti" tuntui olevan ihan samanlaista kuin kotipuolessa. Eikä kielikään ollut niin suuri este kuin ehkä alkuun ajattelin. Lisäksi täällä oltiin hyvin ystävällisiä vaihtareita kohtaan eli ei pidetty minään kummajaisena. Mutta alkuun se oli minullakin melko yksinäistä ja asiat harmitti. En kuitenkaan kokenut sitä niin pahana kuin sinä, mutta kuten sanoin, tilanteeni oli helpompi kuin sinulla.
Jos nyt yrittäisin jotain "apua" antaa, niin itselleni mieleen tulee ensimmäiseksi muut ulkomaalaiset. Eli onko siellä muita vaihtareita missään lähellä? Jos vaan löytyy, niin heidän seuraan kannattaa hakeutua... hehän ovat tavallaan samassa tilanteessa kuin sinä. Ja varmasti voi olla helpompi tutustua heihin alkuun kuin paikallisiin. Harmi jos heitä ei kuitenkaan ole, sillä sitten melkein ei voi muuta ehdottaa kuin rohkeutta tutustua esim. luokkakavereihin. Se ei varmasti ole helppoa, mutta muista, että paikalliset voivat olla yhtä jännittyneitä eivätkä uskalla ehkä siksi tutustua sinuun.
Jopas oli pitkä selvitys ;) Enkä nyt tiedä oliko sisältökään kovin hyödyllinen?! Tarkoitukseni kuitenkin on rohkaista sinua, sillä olen aivan varma, että selviät "voittajana". Kaikki voi tuntua pahalta siellä ollessa, etkä välttämättä koskaan tule muistelemaan vaihtoa lämmöllä, mutta ajattele miten opettavainen kokemus se sinulle on. Kun muistat mistä kaikesta olet yksin selvinnyt siellä, ei pienet vastoinkäymiset tunnu missään! Onnea ja voimia sinulle :) Kyllä se aurinko joskus risukasaankin paistaa...
hyvin. Vaikka en nyt ihan idassapain opiskelekaan. Opiskelen Englannissa, ja kylla taalla jotkut tuijottaa vaaleaa sinisilmaista nuorta tyttoa ihan suu auki. Esim, kassajonossa sen vasta huomaakin. Ei kaanna katsetta pois vaikka tuijottaa takasin. Nama ihmiset siis yleensa miespuolisia.
Olen itse vaihdossa tällä hetkellä ja ymmärrän tilanteesi. Minun neuvoni sinulle on myös että yrität löytää jonkun toisen vaihtarin. Riittää kun löydät yhden henkilön jonka kanssa voit puuhastella jotain. Muiden kautta tapaa sitten lisää ihmisiä ja siitä se lähtee pikkuhiljaa käyntiin. Paikallisten kanssa on aina vaikea päästää väleihin koska heillä on omat rutiinit mutta kaikilla vaihtareilla on aina sama tilanne. Menet esim koulussa kysymään mitä tahansa joltain vaihtarilta ja samalla sanot että et oikein tunne ketään ja kysyt jos voisit ehkä lähteä hänen kanssaan ulos illalla tai jotain. Täällä ainakin kaikki vaihtarit ovat avoimia uusille tyypeille ja kaikki ovat aina tervetulleita mukaan! No, en tiedä oliko apua mutta toivon että vaihdostasi tulee hauska ja että löydät henkilöitä joiden kanssa voit yhdessä murehtia kulttuurishockia ja käydä katsomassa kaikkea hienoa mitä siellä on nähtävänä! Pidän sinulle peukkuja!
Moi!
Itse olin Tanskassa vaihdossa viime vuoden (olen tanskassa vieläkin, mutta en enää vaihdossa...) ja yksi tärkein asia oli minkä huomasin ja opin on, että ite pitää olla tosi aktiivinen. Vaikka olisi kuinka avoin mieli jne, mutta jos oottaa että ihmiset tulee juttelemaan, niin saa oottaa pitkään. Ja Tanskalaiset on vielä kaikki tosi ystävällisiä ja kohteliaita...Meillä on täällä aika pieni koulu ja koululla hengaillaan paljon, niin sillon näkee ihmisiä ja voi mennä juttelemaan. Ja pikkuhiljaa sain ystäviä joista osa varmaan säilyy koko loppu elämän.
Mutta tiedän tunteen, kun ei ymmärrä mitä ympärillä puhutaan jne.. Se ei oo helpoin tilanne alottaa keskustelua kielellä, joka on keskustelun kummallekiin osapuolelle vähän vieras.
Mutta haluan siis rohkaista, että mene juttelemaan itse ihmisille, kenelle vaan joka vaikuttaa mukavalta...!! Ja ei riitä että menee juttelemaan kerran, vaan pitkäjänteisyyttä se vaatii ja teksitiviestejä, että mikä on meininki, would be nice to hang out or something! Eli rohkeutta ja kärsivällisyyttä, kyllä sieltä ystäviä vielä löytyy! :)
minä ja avomieheni ollaan vaihdossa ja meillä on se ongelma, että me halutaan periaatteessa ollan kahdestaan. Syy on siihen se ,että täällä ei järjestetä vaihtareille kun juomabileitä ja me ei niihin haluta. Meidän mielestä tämä on ihan ok ja me ollaan ihan tyytyväisiä, mutta me saadaan muilta vaihtareilta katseita ja meitä pidetään omituisina kun ei liikuta baareissa ja juoda... välillä ihan veetuttaa, kun pidetään omituisena tämän takia...
Mäkin lähdin pari vuotta sitten ranskaan vaihtoon todella innostuneena, ja ensimmäinen kuukausi olikin ihanaa auringon paistetta. Koululla tosin ei vaihtareita ilmeisesti haluttu ja vastaanotto oli todella tylynoloista puhumattakaan siitä että olisivat järjestäneet asunnon tai neuvoneet kurssien valinnassa. Vaihtarimeininkiin en oikein samaistunut tässä kaupungissa ja monet hengasivat vain oman maalaisten kanssa. Kavereita kuitenkin oli koska meitä asui viisi samassa asunnossa. Olin kuitenkin todella pettynyt opetuksen tasoon ja typeriin kursseihin, enkä lopulta jaksanut vääntäytyä kuuntelemaan niitä paljoa. Motivaatio laski ja olin todella väsynyt kaikkeen ja nukuin todella paljon. Ehkä odotukset olivat liian korkea ja elin pilvilinnoissa ja todellisuus olikin aivan toista. Kaupunkikin oli niin pieni ettei tekemistä ollut paljon yhtään...
Ehkä toisessa kaupungissa jossa olisi vähemmän vaihtareita olisi ollut kivempaa. Aion kuitenkin lähteä vielä toisen kerran koska uskon että karaistuin sen verran ja tiedän paremmin asioista. Myös se täytyy ottaa huomioon että ulkomailla ei asiat ole tarjottimella vaan täytyy jaksaa olla sinnikäs ja ottaa itse selvää vapaa ajan aktiviteeteista. Arkeahan sekin on toisaalta ja samanlaista elämää kun suomessa mutta vaan eri ympäristössä. Kukin kokee tavallaan...
En voi sanoa suoranaisesti olevani vaihdossa, koska suoritan Englannissa koko tutkinnon, mutta tilanne on kuitenkin periaatteessa sama. Ongelmatkin siis samoja kuin sinulla; kontaktia paikallisiin on vaikea lähteä nyhjäisemään tyhjästä, siitäkin huolimatta että yliopistossani on muitakin ulkomaalaisia opiskelijoita enemmän kuin riittävästi. Pitkään minusta tuntuikin, että kaikki katsovat kieroon; en osaa vieläkään puhua kuin britti, ja muutenkin rutiinit joihin Suomessa tottui ovat täällä aivan toisenlaisia. Rohkaisin kuitenkin mieleni ja mainitsin asiasta personal tutorilleni, ja asiat lähtivät rullaamaan. Ihmiset eivät ole lopulta yhtään sen vaarallisempia täällä kuin Suomessakaan, ja pelko, että kaikki vihaavat minua tai vähintään pitävät omituisena, osoittautui vain omaksi harhakäsityksekseni. Opettajien kanssa enemmältikin juteltuani olen alkanut suhtautua positiivisemmin kaikkiin muihinkin. Ymmärrän, ettei se välttämättä ole "everyone's cup of tea", mutta omalla kohdallani siitä oli apua.