Aamulla kaikki käyttäytyivät ja olivat niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Aamutoimien jälkeen valmistettiin aamiainen ja lähdettiin jo eilen sovitulle marjaretkelle.
Kuitenkin jotakin oli tapahtunut meidän kaikkien mielissä. Loputkin estot olivat poistuneet myös meiltä naisilta.
Tapsa oli aina ennenkin kuseksinut milloin minnekin lainkaan välittämättä siitä näkeekö joku. Nyt tämä harrastus oli tarttunut myös meihin naisiin. Eikä vähiten äitiin. Marjareissun jälkeen olimme juuri keittäneet kahvit kun meille tuli vieraita. Tai tarkemmin sanoen vieras. Mantereella sijaitsevan maatalon nuori isäntä souti tuomaan juustomaitoa. Vene oli juuri rantautumassa kun äiti nosti helmojaan, laski pikkarinsa ja kyykistyi kuselle. Hän oli olevinaan niin kuin ei muka olisi nähnyt rannalle tulijaa.
Veneen kokko karahti rantahiekalle, soutaja nousi ja kääntyi rantaan päin.
Äiti oli päässyt parhainpaan vauhtiin; suihku oli kovimmillaan ja vieras ei voinut välttyä myöskään lorinan kuulemiselta.
Nautimme kaikki tilanteesta omalla tavallamme:
Äiti paljastelustaan, naapuri yllättävästä tirkistelykokemuksestaan ja me Tyynen kanssa ihan pervoilun vuoksi.
Äiti ei pitänyt mitenkään kiirettä pissan jälkeen vaan nousi hitaasti ylös, kuivasi tavallista huolellisemmin pillunsa, tuuletteli sitä hiukan ja nosti hitaasti ylös pari numeroa liian pienet pikkarinsa. Viivytteli vielä hetken ennenkuin laski helmansa, jotka olivat kyllä aivan liian lyhyet minnekään muualle kuin saareemme...
Tyyne keitti naapurilleen kahvit. Lieneekö ollut pelkkä sattuma vai ei, mutta naapuri joutui tai pääsi istumaan tupakeittiön ainoalle tv-tuolille, joka oli sohvan vieressä. Istuimme äidin kanssa sohvalla ja huomasin kuinka hänen helmansa oli noussut jo ohi "sallitun" rajan.
Vielä viikko sitten olisin varoittanut äitiä "maisemien näkymisestä", mutta nyt ymmärsin, että äiti nautti tilanteesta.
jatkuu hetken päästä

Vastaukset 4
Vanhimmat
Jatka...
Kerro pitempään ja kaikki. Tapahtuiko sinun ja vejesi, sinun ja äitisi välillä jotain
naurettavaa pelleilyä täähän on ihan perseestä
voi jumalauta älä jatka
sun kannattaa, koska ainankin edellinen tarina oli hyvä.