undulaatti kuoli )=

surullista ..minkä ikäisenä kuoli? Undulaatit ovat ihania persoonallisuuksia...itsekin ikävöin vielä rakasta undulaattiani joka kuoli liian nuorena seitsemän vanhana. Oli todella kesy ja roikkui aina olkapäälläni. :(

Näiden kuolema oli itselleni lapsena ja murrosikäisenä raju isku. Surin kuukausikaupalla. Kuin kaveri/ystävä olisi kuollut.

Ekaksi kuoli Topi-undulaatti, sininen persoona. Tultiin 1980 heinäkuussa automatkalta kotiin ja Topi makasi kuolemaa tehden häkin lattialla, vierellään tyttökaverinsa Tipsu. Hautasin seuraavana aamuna, kaunis kesäaamu, Topin talon pihakoivun juureen.

Vuosia vieri ja viimeisimmän perheenjäsenen, Tiitin, jouduin hautaamaan syksyllä 1989. Tiiti suri itsensä kuoliaaksi isänsä, Taavi-undulaatin kuoltua muutama viikko aiemmin. Ei auttanut sekään etttä ostettiin undutyttö Tiitin kaveriksi.

Vuosikymmenet ovat vierineet mutta yhä edelleen välillä muistelen noita rakkaita lemmikkilintujani, ja kyyneleet tulevat silmään, vaikka olen nyt keski-ikäinen mies ja miehenhän ei tulisi itkeä.

Minulla oli nuorempana undulaatti uros. Opetin sen sanomaan muutamia sanojakin. Alpo katseli olkapäälläni TV:tä kuljeskeli ympärilläni lentäen tai kävellen. Mutta aina oltiin yhdessä kun olin kotona.
Välillä hoki "terve terve" tms. janyökki kuten undulaatit usein tekevät.
Oli jännä seurata sen puheen oppimista, ensin tuli jotain käsittämätöntä mokellusta, mutta myöhemmin täysin selväkielisiä sanoja.

Se tiesi aina tuloni töistä tai mistä vaan ikinä tulinkin. Äitini sanoi että Alpo rupesi metelöimään aina kun olin tulossa.
En tiedä kuuliko se autoni äänen vai mistä se vainusi tuloni jo muutaman sadan metrin päästä.

Jouduin siitä luopumaan allergiani takia, annoin sen serkkutytölle pitkin hampain. En olisi halunnut siitä luopua. Alpo kuoli n. viikon sisällä, ilmeisesti suruun tms.