Olen törmännyt omituiseen ilmiöön lukiessani netissä sekä vauvakuumeilijoiden että jo vauvan saaneiden nuorten äitien ajatuksia. Yleensä iältään nämä naiset ovat olleet nuoria ja seurustelleet alle pari vuotta miehensä kanssa.
He ovat "valmiita vauvan hankintaan" tai jo hankkineet vauvan, mutta kihloihin ei vielä olla menty. Jos perusteluna on periaatepäätös, että sitoutumiseen ei sormuksia tarvita, juttu on ymmärrettävä, mutta kun usein tuntuu, että kihlihin/naimisiin menoon ei vain olla valmiita. Ei sen kuulu niin mennä!
ENNEN kuin vauvoja edes harkitaan, tulisi olla itsestäänselvyys, että isukin kanssa vietetään loppuelämä. (Ero on toki aina mahdollinen, mutta tulisi kuitenkin ajatella, että olen valmis lupaamaan koko maailmalle, että olemme loppuelämämme yhdessä.)
Vauvan tekeminen toisen ihmisen kanssa on suurempi sitoomus kuin mikään liitto. Lapsi kasvatetaan yhdessä, lasten hankinnan jälkeen eroaminen ei ole enää kahden kauppa. Voiko joku väittää, että vauvan tuominen parisuhteeseen on järkevää, jos ei ole vielä edes valmis kihlautumaan?
Toivottavasti pointtini välittyy, eikä kukaan rupea saivartelemaan. Tiedän kyllä, että vahinkolapset ovat asia erikseen ja avioliitto on ehkä mielestänne vanhanaikaista jnejne mutta älkää takertuko muuhun kuin oleelliseen. Miksi vauvan tekeminen on joillekin helpompaa kuin lupaus viettää kumppanin kanssa loppuelämä?
He ovat "valmiita vauvan hankintaan" tai jo hankkineet vauvan, mutta kihloihin ei vielä olla menty. Jos perusteluna on periaatepäätös, että sitoutumiseen ei sormuksia tarvita, juttu on ymmärrettävä, mutta kun usein tuntuu, että kihlihin/naimisiin menoon ei vain olla valmiita. Ei sen kuulu niin mennä!
ENNEN kuin vauvoja edes harkitaan, tulisi olla itsestäänselvyys, että isukin kanssa vietetään loppuelämä. (Ero on toki aina mahdollinen, mutta tulisi kuitenkin ajatella, että olen valmis lupaamaan koko maailmalle, että olemme loppuelämämme yhdessä.)
Vauvan tekeminen toisen ihmisen kanssa on suurempi sitoomus kuin mikään liitto. Lapsi kasvatetaan yhdessä, lasten hankinnan jälkeen eroaminen ei ole enää kahden kauppa. Voiko joku väittää, että vauvan tuominen parisuhteeseen on järkevää, jos ei ole vielä edes valmis kihlautumaan?
Toivottavasti pointtini välittyy, eikä kukaan rupea saivartelemaan. Tiedän kyllä, että vahinkolapset ovat asia erikseen ja avioliitto on ehkä mielestänne vanhanaikaista jnejne mutta älkää takertuko muuhun kuin oleelliseen. Miksi vauvan tekeminen on joillekin helpompaa kuin lupaus viettää kumppanin kanssa loppuelämä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Oon kyllä samaa mieltä, että pitää olla valmis viettämään loppuelämänsä ihmisen kanssa jonka kanssa haluaa lapsia hankkia. Toisaalta kaikki ihmiset eivät edes halua mennä naimisiin ja elävät kumminkin onnellisena koko elämänsä - yhdessä! Vaikka itselläni on kova vauvakuume (ja ei, emme ole kihloissa tai naimisissa) olen kyllä aivan varma että avomieheni on se, jonka kanssa haluan elämäni viettää ja jakaa. Eipä meille lasta ole vielä tulossa varmaan pariin vuoteen kumminkaan...
Pointtini oli kumminkin se, että ei niitä kihloja välttämättä tarvitse vauvanhankintaan, jos on kumminkin varma että haluaa olla yhdessä "kunnes kuolema erottaa". Mutta jos ei, jos vähääkään epäillyttää niin sitten saisi kyllä vauvat jäädä väliin. Siinä on kumminkin ihmiselämästä kyse. Mutta jos mun avokki kosis mua niin vastaisin kyllä myöntävästi ihan heti :)
olen minäkin.Outoa tosiaan et sanotaan olevan valmiita yhteiseen lapseen mutta jo kihloihin meno hirvittää.Noh se on tietty jokaisen oma asia ja yhteinen päätös.Itselle ei enää se avioliitto ole niin tärkeä yhdessä kuitenkin päätetty loppu elämä elää vaikka tosiaan koskaan ei tiedä mitä tulee.Me olemme kihloissa ja meille jo tämä on toiseen sitoutumista emme siihen enää papin aamenta tarvitse.Olemme vain sitä miettineet että kun niitä lapsia tulee (toivomme kovasti) niin sitten se yhteinen nimi olisi kiva perheellä olla ja muut lailliset asiat.
Samaa olen minäkin ajatellut, mutta ehkä nämä onkin niitä teinejä, jotka tahtovat vauvan vaan kun kaverillakin on tms. Itse mietin "teininä" että sitten vasta lapsia, kun ollaan naimisissa, on oma talo, ammatti ja työpaikka.. myöhemmin olen miettinyt että eihän sitä lasta tarvitse valmiiseen maailmaan tehdä, kyllä ne muut asiat valmistuvat siinä lapsen ohellakin! Mutta, tällä hetkellä on niin, että olen naimisissa, ja kovasti haluamme vauvaa.Eli kun vauva tulee, ei tartte miettiä miten nimet mahtuu postilaatikon kupeeseen-kaikilla kun on sama nimi.
Itse kun olen avioero-lapsi, niin olen kyllä pitänyt itsestään selvyytenä, että kun lapsia alan tekemään, teen niitä sellaisen kanssa jonka kanssa toivon eläväni loppuelämäni -ollaan sitten aluksi kihloissa tai naimisissa. Mutta, nyt siis olen jo naimisissa ;)
Olipa asiallinen kirjoitus - tätä olen monesti miettinyt ja ihmetellyt minäkin.
Ja jos kerran ollaan toiseen sitouduttu, niin että ollaan valmiita olemaan loppuelämä yhdessä, niin miksi ihmeessä kihloihin/naimisiin meno sitten pelottaa tai ei kiinnosta? Mitä haittaa siitä ainakaan olisi, jos kerran ollaan jo aivan varmoja asiasta?
Olemmeko me pari-kolmekymppiset koskaan kyseenalaistaneet tätä vallitsevaa avoliitto-elämäntapaa (=muutetaan vaan yhteen) ja miettineet, että sillekin ON vaihtoehtoja - on siitä huolimatta, että nykyään 'kaikki nyt vaan tekevät niin.' Koko ilmiöhän on vasta kaksi-kolme vuosikymmentä vanha, aikaisemmin avioliitto tai ainakin kihloihin meno oli itsestäänselvyys, jos toiseen haluttiin sitoutua. Avoliittokulttuurin seurauksia ei vielä tiedä kukaan, varsinkin kun vasta on ensimmäinen sukupolvi 'koekaniinina'.
Olen 22v ja muutama kuukausi sitten kihloihin mennyt avomieheni kanssa. Yhdessä olemme olleet juuri sen pari vuotta, asuneet melkein yhtä kauan yhdessä. Me olemme ainakin sen sorttisia ihmisiä että tahdomme kyllä toistemme kanssa viettää loppu elämämme.. ehkä olen sitten vielä "teini" mutta toisaalta taas nähnyt ja kokenut enemmän kuin osa ikäisistäni esim. jäänyt orvoksi 16v. ja siskoni helmoissa ollut sen jälkeen osittain.. =) Nyt vain sellaista ns. ongelmaa tullut että itselläni juuri vauvakuume valloillaan ollut jo hyväsen aikaa. Sulhoni on vähän miettimis asteella vielä sanoi ettei tiedä onko valmis, minä taas koen olevani. Sulho murehtii mm. raha-asioita ym. Töissä olen ollut pian 3v ja ammatti tietysti hankittuna. Samoin mieheni ollut työssä jo pian 5v. Saa nähdä. Puhe on kyllä ollut että lasten yritys aloitettaisiin 1-5 vuoden sisällä.. että kyllä se odotuskin vielä palkitaan.