Oon 18w. jätkä, jolla on aikas paha paikka… Ihastuin joskus tosi kauan sitten yhteen tyttöön mun luokalta. Meistä tuli kavereita ja meni pitkään ennen ku uskalsin kertoa sille, että oon ihastunut siihen korviani myöten. Noh, tyttö ei ollut ihastunut minuun. Petyin tietysti aika tavalla, mutta hän tarjosi ystävyyttä, johon suostuin. Olemme olleet nyt ystäviä jo vuosia voisi sanoa, tavanneet aina silloin tällöin, emme ole enää samassa koulussa. Itse olen seurustellut kerran jos toisenkin tänä aikana, mutta tyttö ei tietääkseni kertaakaan, vaikka tarjokkaita olisikin käsittääkseni ollut. Hän kertoi minulle, ettei ’osaa seurustella’…siis ettei tiedä, miten olisi jonkun pojan kanssa. Ei osaa kuvitella itseään seurustelusuhteeseen. Eikä kuulemma pidä suutelemisesta. :D Tai en sitten tiedä, onko hän niin lapsellinen, että odottaa jotain unelmamiestä saapuvaksi valkoisella ratsullaan…en tiedä…mutta en usko tuota. Ei tietenkään pidä alkaa seurustelemaan, jos ei tykkää, ei missään nimessä.
Mutta juttu on kuitenkin niin, että pidän hänestä valtavan paljon juuri sellaisena kun hän on. Hän on outo ja erikoinen, mutta kaikkinensa ihana ihminen. Kun olemme nähneet jossain ulkona kaupungilla ja haahuilleet päättöminä sinne tänne kylmissämme, olen niin monta kertaa tahtonut ottaa hänet syliini ja lämmittää… En vain uskalla. En uskalla koskettaa. Välillä minusta tuntuu, ettemme uskalla katsoa toisiamme silmiin kunnolla, koska taustalla on se kuvio, että minä olin ihastunut häneen. En tiedä yhtään, mitä hän tekisi, jos koskettaisin tai kertoisin tunteistani. En uskalla tehdä sitä. Silloin menettäisin takuuvarmasti ystävyydenkin lopullisesti. Eli riski on aika suuri pelkkään kokeiluun, että saisinko tunteilleni vastakaikua.
P-mäinen tilanne todellakin. Miksi tää on aina niin vaikeeta?!? Niin moni kaunis asia jää toteutumatta kun ihmiset ei uskalla puhua!! Oon aika varma, ettei tää tyttö halua mitään lässyn lässyn teinix suhdetta, vaan jotain oikeempaa, vapaampaa…ei mitään mustasukkaisuussuhdetta missä kytätään kokoajan toista ja vaaditaan huomioo ja sydämin koristeltuja hyvänyöntekstareita joka luojan ilta…En mäkään sellasta halua! Haluisin vaan rinnalleni toisen ihmisen, jonka kanssa vois jakaa kauniita asioita…iloja ja surujakin, vois elää yhdessä, katsoa yhdessä samaan suuntaan. Jonka kanssa vois istua iltoja hyvän ruuan parissa ja puhua kaikesta, lähteä matkalle yhdessä ihmettelemään maailman menoa, soittaa seuraksi ja makutuomariksi kaupungille…että olis joku jota tukea ja arvostaa… Puhunko mä ihan pehmosia?
En tiedä, mitä tekisin. En todellakaan. Hajoan, jos se ei enää halua olla mun kanssa tekemisissä, se on sit itsetunnolle menoa! Mut mä haluan sen elämääni. Juuri hänet, sellaisenaan!

Vastaukset 2
Vanhimmat
paitsi että mä olen tyttö, ja vasta 14, mutta kaikki muu kuulostaa ihan mun kirjottamaltani. Olen ihan hemmetin ihastunut tähän poikaan.
En kertakaikkiaan tiedä mitä tekisin!
Tuo kaikki mitä kerroit vaikutti kyllä siltä että todella välität tästä ihmisestä ja paljon. Itsellä on ollut se tilanne että jätkä on ollu muhun ihastunu ja sanonu sen. Sillon ei oltu vielä kavereita mutta nyt sit ollaan oltu reilu vuos. Sitten tämä tyyppi sanoi myöhemmin, että on nyt jopa rakastunut minuun. En millään ollut uskoa tätä, koska itsellä oli just hirvee masennuspuuska tms. En kuitenkaan alkanu "seukata" teinix-mäisesti vaan sanoin asian oikean laidan: en tykännyt hänestä samalla tavalla, vain ystävänä. Silti en hyljänny häntä vaan jatkettiin kavereina ja näin se on menny tästä etteenki päin.
Nyt sitte yks toinen ystäväpoika, joka oli aikoinaan ihastunu muhun, otti pitkästä aikaa muhun yhteyttä ja pyys kävelylle. Puhuttiin vaikka mitä ja tajusin että tykkään tosta tyypistä ihan sikana. Luultavasti se ei oo enää ihastunu muhun, ja se haluu sitäpaitsi olla vapaa, niin se ainaki sanoi. Sen takia en uskalla sanoa sille mitään ihastumisestani ja plaah. Ongelmia ongelmia.
Jotta saisit kuitenki tosta mun hullun pitkästä selityksestä jotain irtikin, niin luulisin että ois kuitenkin parasta joskus kylmässä puistossa ottaa se lämpimään syleilyyn. Tai jotenkin osoittaa että välität siitä, mutta että ei tarvi sanoo mitään varsinaisesti. Jos tää tyttö alkaa ihmettelee ja "etääntymään" susta niin voit aina sanoa, että kyllähän sitä nyt ystävää saa lämmittää :)
Mut ennen kaikkea paljon tsemppiä ja onnea mitä ikinä sit päätätkin! Jos teet niinku sanon niin kerro mitä kävi. Tai mitä tahansa käykin niin kerrothan :)