Miksi ei ole olemassa mitään vaihtoehtoa jossa voisi olla vaan oma itsensä. V....tuttaa se ajatus että kaikkien meidän pitäisi olla pitkämielisiä ja ymmärtäväisiä. Ei mua kiinnosta pätkääkään mitä muut ajattelevat minusta tai muista yksinhuoltajista. Kyllähän sitä haluaisi parisuhteen mutta ei kai kukaan halua ukkoa jolla on jo lapset oleamassa. Kai se on sama naisillakin.
Tulihan vuodatettua.
Tulihan vuodatettua.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Onhan aina se vaihtoehto että on oma itsensä. ;)
Kyllä sä sen parisuhteen löydät ja saat, jaksat vain odottaa. Loppupeleissä harva kiinnittää huomiota niihin lapsiin vaan ensialkuun suhun itteesi. Ei se yksinhuoltajuus se ongelma siinä ole, uskon että joku muu.
Ainakaaan itelleni ei ole vastaan tullut miehiä joille lapseni tuottaisi "ongelmia"... Jaksuja. :)
Kyllä vain olen huomannut, miten olisi kovasti "vientiä". Kuitenkaan mitään uuteen liittoon asti etenevää suhdetta ei näköjään voi syntyä niin kauan kuin lapseni asuvat vielä kotona. Olen hyvin omillani toimeen tuleva yh-äiti, joten elättäjää en perheeseeni kaipaa.
Exällä sen sijaan on ollut jo ennen eroa killinpäivät, naisia riitti ja on ollut vara valita lapseton "vanhapiika" monen joukosta.
Lapset voivat käväistä isänsä luona silloin, kun tämä naisystävä on töissä. Eli parisuhteen huumasta eivät näinollen joudu tinkimään.
Tasan eivät käy onnen lahjat. Kyllä sitä joskus kaipaisi kumppania ihan tavllisen arjen keskelle, juomaan aamukahvia kaveriksi, nukkumaan vieressä. Mutta lapset ensin maailmalle.
Hei!
Olen myöskin taloudellisesti (kiitos mm. omien vanhempieni jälkeenjättämän perinnön) omillani mukavasti toimeentuleva. Eli en etsi elättäjää itselleni ja lapsilleni. Tietenkään en tosin etsi tyhjätaskua, joka tulee juuri ja juuri toimeen palkallaan asuen kaupungin hikisimmässä vuokrayksiössä...No, joke...
Kyllä on miehiä, joita ei "haittaa" ollenkaan se, että mulla on kaksi teiniä 24/7 eli kokoajan. Siis tutustumishaluja kyllä on. Eli se lasten olemassaolo ei todellakaan ainakaan läheskään aina ole se oikea syy, miksi suhde ei lähde toimimaan. Tietysti on arkoja miehiä, joita pelottaa tuo totuus, mutta hepä eivät olekaan mua varten.
Tunnen lähipiiritäni muutaman uusperheen, joista näkee jo kauas, millainen YHTEENKUULUVUUDEN tunne ja rakkaus heidän kodeissaan vallitsee!!! Ei todellakaan kannata kuvitella, ettei itsellesi voisi tuota hyvää tapahtua. Vaikka omani nyt ovatkin murkkuiässä eikä ongelmilta vältytä...en silti luovu uskosta ja toivosta, että jonain päivänä se Mies Aikuinen ja Vastuuntuntoinen löytää kotiovelleni, avaa sen, astuu sisään eikä koskaa häviä! ....Eiks kiva satu, unelmia on oltava!!!
onni saattaa potkaista milloin vain ja missä vain. Niin kävi itselleni, minulla on lapsia ja olen mies, joka suunittele häitä. Olin luopunut toivosta ja ajattelin erotessa, että olkoot eletään sitten yksin lasten kanssa, mutta joillekin ei näytä lapset olevan este.
Ajattelin myöhään eilen illalla hiukan samoja asioita. Tuntuu kuin elämäni ei olisi enää omani. Se on kaikkien tarkasteltavana ja arvioitavana. "Yh-äidin BB" :D Ja vain siksi, että halusin itselleni ja lapsille normaalin elämän. Sosiaalityöntekijät haastattelevat minua, lapsia, exä kertoo hyvinkin luottamuksellisesti aikojen alussa kerrottuja asioitani käyttääkseen niitä minua vastaan, asianajajalle on kerrottava muistoja, joiden olisi mielummin antanut olla haudattuna. Kotiani, taloudenhoitoani, elämäntapojani, jopa mielenterveyttänikin tarkastellaan. Mietin joka kerta korottaessani ääneni, kuulevatko naapurit sen, mietin astuessani ulos ovestani, olenko pukeutunut tarpeeksi siististi. Ovako lapset standardin mukaan puettuja, mietin, ovatko lapseni tarpeeksi kohteliaita, pohdin, olenko tehnyt oikeat valinnat kasvattaessani lapsistani sellaisia, kuin minun mielestäni on oikein.
Käytännön elämän vaikeutuminen (virastokäynnit, aikataulujen sovittelut ja poissaolot päivätyöstä -> pienempi palkka) on pikkujuttu lasten kapinan rinnalla. "Miksi isi tekee meille näin?, Onko minun pakko mennä niiden tätien kuultavaksi?, Miksi isi ei halua, että me asumme sinun kanssasi? Tämä ei ole faijan idea...!, Miksi isä ei usko meitä?, Mitä jos me sanomme niille tädeille jotain sellaista, että joudumme asumaan isän luokse?".. jne.
Onneksi joulu-teema on ovella, sillä on mukava viedä lasten ajatukset iloisempiin asioihin.
Ole vaan oma itsesi koko ajan, se parhaan tuloksen tuo kuitenkin, ainakin saat tehtyä elämästäs sellasta kuin haluat! Eikä muiden arvostelusta tarvikaan välittää!
Ja uskon että jos tosissaan haluaa parisuhteen, kyllä sen löytää ajallaan! Tärkeintä on panostaa omaan hyvinvointiin, elämänmyönteisten ihmisten kanssa viihtyy paremmin :)
Kyllä se vaan tulee uusi rakkaus elämään, oli lapsia tai ei, jos on tullakseen. Minä, 3 lapsen yh, löysin kuin löysinkin itselleni miehen joka rakastaa minua aidosti ja tulee lapsienikin kanssa toimeen mitä mainioimmin.
Olen itse sitä mieltä että oma asenne ratkaisee paljon. JOs vain hokee itselleen jatkuvasti etten mä ketään löydä kun mulla on lapsia, niin sitten ei kanssa löydä. Mutta kun katsoo avoimin mielin ympärilleen, eikä itse pidä lapsiaan tulevan parisuhteen esteenä, mahdollisuudet kasvavat.