se johtuu että vanhempana alkaa kyyläämään toisten elämää.Olisko syy kun tulee nuoruus mieleen ja hoivas muita paljon eikä osaa luovuttaa.Mutta kun naapurit ei ole hoivan tarpeessa vaan voivat jättä jopa tervehtimättä kun annetaan kaikesta ohjeita,miten elää pitäs.
mistähän
hankitaan oma elämä
21909
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Takuulla en kyylää ketään, vaikka on runsaasti vuosia yli seitsemänkympin! Itse asiassa en edes tunne ketään, en naapureita, en kaupan myyjättäriä, en pankkivirkailijoita, sillä olen ilmaisesti aika lailla varovainen luonne.
Kun kerran olen tullut torjutuksi, tervehdykseen ei ole vastattu tai muuten olen tuntenut olevani näkymätön, niin asia on sillä selvä. En ole hyvänpäiväntuttujen tarpeessa.
Ne muutamat ystävät, joita minulla on, ovat jo vuosien takaa, tuttuja ja turvallisia.
tämän nuoremman suusta että ei saa elää rauhassa kun naapurin mummo kyylää?Siksi on hyvä keskustella aiheesta ja itse pidän juuri sellasesta naapurista joka on hienotunteinen ja ei ala höpöttelemään kaikkien asioita.
Luulin nuorena, että menemiseni ja tulemiseni olisivat kovinkin kiinnostavia muiden silmissä, ja että "kyllä nyt juorutaan", kun jotain sattui erikoista. Ikäisteni keskuudessa juoruttiinkin.
Sittemmin olen käsittänyt, että jokaiselle vanhemmalle ihmiselle kaikille on aikanaan tapahtunut, on menty ja tultu, ja nyt minua ei kiinnosta - ei pennin vertaa - kuka ja kenen kanssa ja minne meni tai tuli.
Mahtaakohan nyt niin muitakaan ikäihmisiä?
Kyllä ne jutut kulkee mieluummin nuorempien keskuudessa. Hehän sitä paitsi tuntevat toisensa. Vanhat eivät edes tunnista enää naapurin nuoria, kun he ovat yht´äkkiä kasvaneet puoli metriä ja muuttuneet ihan toisen näköisiksi.
Tunnetustihan höppänyys on eräs vanhuuden ilmiö.
Se ilmenee niin saman asian toistelulla keskustelussa kuin myös epäluuloisuudella kanssaihmisiä kohtaan. siihenhän tuo kyyläilykin kuuluu.
Siitä syystä jossakin suunnitellut ns. seniorikylät ovat tuomitut epäonnistumaan.
ketä he on.Onko eläkkeellä olevia vai onko joku ikäraja millon on seniori.Jo 55v on senioriasuntoja.
Olen onnellinen asuinpaikkani suhteen, muualta tulleet saa olla rauhassa. Ei tunnut silmänrei´ät selässä lenkkeillessä, kuten edellisellä paikkakunnalla. En voisi kuvitella itseäni keskustan kerrostalossa vanhusten kytättävänä. Silti ei keskustaan ole kuin reilu 3km. Julkinen liikenne toimii ja on hyvä lähikauppa sekä oma karaokebubi, jos sattuu yhdelle tekeen mieli.
ET-lehti mainosteli paikkakuntaa Senioriasumisen edelläkävijänä. Iästä ei mainintaa. Köyhillä ei lie asiaa.
vai tuntuuko jo tulleen "tunnetusti" vanhuuden höppänyys.
Tunnen monia selväpäisiä vanhuksia, esimerkiksi täti, joka 92:n ikäisenä on kirkaampi järjeltään ja muistiltaan kuin moni nuorempi. Joten ei pidä yleistää tuotakaan väittämää.
...
jos akkunasta maailman menoa kurkkivat. Voihan olla, että joillakin ei ole minkäänlaisia kontakteja naapureihin eikä yleensäkään kehenkään. Ainoa henkireikä on tuo ikkuna, josta näkee sentään eläviä ihmisiä kulkevan sinne tänne. Jos se on vaikka ainoa huvi.
Voihan siinä itsekseen miettiä, että minnehän nuokin tuosta lähtivät ja että nyt jo tulevat kotiin, eipäs kauan viipyneet.
Joten haitanneeko tuo, jos hieman vilkuilevat.
Olinpa kerran kesällä pistäytymässä eräiden ikäihmisten mökillä maalla. Siellä juuri emäntä aina vilkaisi ikkunaan ja jutteli juuri tuolla tavalla. Eikä siinä sen enempää asiasta juteltu.
Minusta taas on jkv. sivistymätöntä tuijotella ihmisten ikkunoista sisään. Ei silloin näe sitäkään, että katsooko sieltä nyt joku ulos (ja minua).
Ikkunat on huoneissa uloskatsomista varten. Tosi henkireikä vanhukselle, joka ei enää jaksa paljoa ihmisten ilmoilla liikuskella.
Ja yhdyn tuohon kuten joku sanoi, että luuleeko joku olevansa niin kiinnostava että oikein kytättäisi.
Monelle se ikkuna on ainut henkireikä elämässä kiinni pysymiseen.Eri juttu pahantahtoiset kyttääjät.Ainahan ihmiset toisiaan katselee ja kommentoi ja ajattelee ja puhuu milloin hyvää milloin pahaa.Suotakoon se ilo.
En ole kuullut, että kukaan olisi pahemmin kulunut pelkästä katsomisesta. Ja minkäs katsoja voi, jos tuppaudut hänen näköreitilleen. Hänhän on omassa ikkunassaan.
Asuin pikkukaupungissa lapsena. Ahdistava paikka, jossa jokainen tiesi ja tunsi toisensa. Osoitteetkin olivat "Mäkelän talo", Sundströmin talo" eikä Rauhankatu 5 ja Koulukatu 6.
Toisten uudet talvitakitkin noteerattiin tyyliin: "Tolla on varaa talvitakkiin, mutta maitokaupan lasku jäi viime kuussa maksamatta".
Lapsi ei juoruista ole kiinnostunut, mutta kun tultiin murrosikään, olivat muiden asiat ikätovereillakin keskusteluissa päälimmäisinä.
Muistan, että erään humalaisten käymän tappelun jälkeen päätin lähteä paikkakunnalta ikuisiksi ajoiksi heti kun se on mahdollista. Kaverini nimittäin keskustelivat pari päivää siitä, keitä ne tappelijat olivat olleet. He valittelivat, että ei kukaan tuttu ollut sattunut paikalle, ja nyt jäi monelta epäselväksi, mitä oli tapahtunut.
Kun ihmettelin, miksi he ovat niin kiinnostuneita örveltäneestä viinaporukasta, toiset pitivät minua aivan outona. "Hyvänen aika, siinähän on voinut olla joku tuttu!" Minusta se olisi ollut yks´hailee. Tunsin, että en koskaan voisi jäädä paikkaan, missä kaikkien asiat olisivat noin tarkan keskustelun piirissä.
Ajattelin, että en pysähdy ennen Helsinkiä, kun kerran lähden. Helsingissä ei naapureita tunneta edes samassa rapussa.
Kotipaikalleni en todellakaan enää mennyt kuin viikolopun kyläreissulle vanhempieni luo, kun sieltä kerran lähdin.
Siinäpä tämän Helsingin kauheus onkin! Sen huomaa täysin ehkä vasta sitten, kun jää yksin. Leskeksi jäätyäni ei kukaan ole ollut minusta kiinnostunut sen vertaa, että olisi edes ikkunasta kurkkinut, kun ohi kuljen!
Onneksi kolmen viikon päästä olen muissa maisemissa. Ehkä joskus turistina käyn tölläilemässä tätä pääkaupungin kiihkeää elämänsykettä, johon en ole vuosikymmenienkään aikana sopeutunut.
Meitä on moneksi! Minä viihdyin Helsingissä ihanasti. Olen joutunut muuttamaan sieltä pois parikymmentä vuotta sitten naapurikaupunkiin, mutta aina vain kaipaan takaisin.
Minua ei haittaa, etten tunne naapureita. Tunnen ihmisiä kuitenkin ihan lyhyen matkan päästä, bussit kulkee, puhelimet pelaa. Täältä lähikaupungistakin voin mennä koska tahansa Helsingin kauppoihin ja museoihin. En ole edes iltaisin pelännyt kulkea yksin kotikaduillani. Ikinä en muuttaisi takaisin lapsuuteni maisemiin.
Koskaan ei ole tarvinnut enää tietää, ketkä humalikot tappelivat kadulla. Poliisi tulee ja korjaa, jolleivat kerkiä pakoon.
Meitä ihmisiä on eri sorttisia ja hyvä niin. Olisi se kauheaa, jos kaikki helsinkiläiset tuntisivat vain ahdistusta. Kiva että viihdyt, todennäköisesti olet yhä pääkaupunkiseudulla, vaikka et aivan Helsingissä asuisikaan. Minä kanssa uskon viihtyväni siellä, minne menen.
niille, jotka luulevat olevansa kovinkin kiinnostavia. Ovatko monet todella niin omaan napaansa tuijottajia, että kuvittelevat kaikkien olevan kiinnostuneita heidän tekemisistään?
Moni ihminen katsoo ikkunasta ulos jonnekin vain katsoakseen.
Kai tuollaiset luulot ovat niitä metsäsuomalaisen jäänteitä.
Minulle yhteys taivaalle on aivan välttämätön asia, aina olen järjestänyt asunnon niin, että voin sen säilyttää. Eihän säätiedotuskaan yksin sano mitään säästä, on nähtävä ulos ja itse todettava tilanne ennen vaatteiden valintaa.
Jos joku katselee ikkunoihin, pidän sitä seurauksena erittäin huonosta kotikasvatuksesta. Koen sen melkein kotirauhan rikkomisena.
Muistan erään naapurin, joka aina tervehti, jos satuin olla avaamassa ikkunaa tai muuten katsomassa säätä. Minusta se ei ole sopivaa, mutta eihän sitä voi osoittaa hänelle.
ikkunasta ulos saa katsoa mutta sisälle kyylääminen on törkeetä samoin jos joku ovelle tulee ja kaula pitkällä katsoo minkalainen koti on.Tietysti saa omasta ikkunasta ulos katsoa!Uteliaisuus ei kuulu sivistykseen opetettiin lapsena savon sydämessä.
...että Hollannissa aikoinaan oli erimielisyyttä uskonnon harjoittamisessa. Kyylättiin naapureita ja ounasteltiin, että siellä vietetään väärien oppien mukaisia rukoushetkiä. Niinpä ikkunanverhot pidettiin aina auki, niin että sisään sattoi kuka tahansa katsella ja todeta, ettei mitään laittomuutta harrasteta. Tapa on yhä olemassa, vaikka tuskin samasta syystä enää.
Sukulaiseni oli opiskelemassa siellä ja sanoi, että kyllä siihen muuten tottui, mutta kylpyhuoneen (ja vessan) ikkunasta näkyi suoraan naapurin parvekkeelle, jolla usein istui ko. perheen nuoriso. Hän ripusti ikkunan eteen pyyhkeen.
Maassa muuten maan tavalla.