Kaupungissa

Kylläpä olikin taas hieno Kaupunkireissu ja Miitti. Paljon oli uuttakin sakkia, Kieltä opiskeltiin ja marsulla ajeltiin oikein urakalla. Mestassa hoidettiiin suomalais-ugrilaista suhdetoimintaa ja Veruskakin oli paikalla. Muutenkin tavattiin mukavia ihmisiä..se oli jännä, kun kaikki ilahtuivat kuullessaan, että suomalaisia ollaan :-)

Siellä on hyvä käyvä, nähhään toisella kerralla ja varotaan rapuloita :-))) Kakkukahvitkin jäi tarjoamatta, eli kyllähän aihetta taas lähtöön olisi.
42092
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mikähän kaupunki on kyseessä? Sitä ei kerrota viestissä. Venäjällä se kai lienee. Onhan siellä kaikenlaisia "mestoja" eli paikkoja, jota sana venäjässäkin tarkoittaa.

Äänestä
  • kun minä aattelin, että kaikkihan sen tietää, kun palstaa seuraa. Pietarihan se... Kaupunki.

    ja mesta semmonen Suomibaari, tunnistaa lipustakin nykyisellään. Vasilinsaarella 18-19 linja. Siinä on kuulemma kohta kauppakin samassa, niin kaikki asiat hoituu yhdellä reissulla.

    Mutta onhan sitä tietysti muitakin mestoja. Vasilinsaarelta "löytyi" hyvä ruokapaikka, nimeltään Kalinka (1.linja nro 9.) Viimeisen päälle hyvät ruoat ja palvelu eikä hintakaan mikään ihan älytön. Hieno "slaavilaisen sadun" tyylinen sisustus karhuineen ja susineen.

    Äänestä

  • katja.jkl kirjoitti:

    kun minä aattelin, että kaikkihan sen tietää, kun palstaa seuraa. Pietarihan se... Kaupunki.

    ja mesta semmonen Suomibaari, tunnistaa lipustakin nykyisellään. Vasilinsaarella 18-19 linja. Siinä on kuulemma kohta kauppakin samassa, niin kaikki asiat hoituu yhdellä reissulla.

    Mutta onhan sitä tietysti muitakin mestoja. Vasilinsaarelta "löytyi" hyvä ruokapaikka, nimeltään Kalinka (1.linja nro 9.) Viimeisen päälle hyvät ruoat ja palvelu eikä hintakaan mikään ihan älytön. Hieno "slaavilaisen sadun" tyylinen sisustus karhuineen ja susineen.

    ..selkeästä, mutkattomasta ja asiallisesta vastauksesta varmastikin monien palstalla vierailevien "vakkareiden" mielestä tylsään ja turhaan kysymykseen..

    ..minäkin olen jo kauan miettinyt, että mikä paikka se Alan Mesta on? En ole jaksanut vaivautua paikan päälle katsomaan, koska olen saanut aikani kulumaan Pietarissa nissä muutamassa muussakin paikassa oikein hyvin. Mutta että Suomibaari 18-19 -linjalla ja lipusta tunnistaa...
    ...vai voikohan noin yksiselitteinen vastaus olla edes totta tällä palstalla???

    Äänestä

  • ..satunnaiselta lukijalta kirjoitti:

    ... että saa järkeviä vastauksia täällä.

    On perin sisäsiittoinen palsta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

katja.jkl kirjoitti:

Kylläpä olikin taas hieno Kaupunkireissu ja Miitti. Paljon oli uuttakin sakkia, Kieltä opiskeltiin ja marsulla ajeltiin oikein urakalla. Mestassa hoidettiiin suomalais-ugrilaista suhdetoimintaa ja Veruskakin oli paikalla. Muutenkin tavattiin mukavia ihmisiä..se oli jännä, kun kaikki ilahtuivat kuullessaan, että suomalaisia ollaan :-)

Siellä on hyvä käyvä, nähhään toisella kerralla ja varotaan rapuloita :-))) Kakkukahvitkin jäi tarjoamatta, eli kyllähän aihetta taas lähtöön olisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu