Mikä on teikäläisten mielipide tarhassa asuvista koirista? Huomasin vain juttujanne lueskellessani, että monille teistä koirat ovat lähes yhtä tärkeitä kuin lapsenne.
Meillä koirat asuvat tarhassa. Kaikista mieluiten ottaisimme ne sisälle hellittäväksi, sohvalle kainaloon ja pöydän alle ruokaa kerjäämään. Mutta mutta... Kaikki kolme lastamme ovat atoopikkoja ja enemmän ja vähemmän allergisia, joten emme voi koiria sisällä pitää.
Olen useat kerrat potenut tilanteesta huonoa omatuntoa, sillä itsekkäitähän me olimme, että otimme koiria, vaikka tiesimme, että emme voi niitä sisällä pitää. Kaipuu koira-arkeen oli kuitenkin niin väkevä, että näin kävi.
En koe olevani kuitenkaan "perinteisen" koiratarhan pitäjä. Koirat eivät siis ole pihan perällä räksyttämässä, vaan niillä on siisti ja tilava tarha pihan keskeisimmällä paikalla niin, että ne näkevät heti pihaan tulijat jne... Mieheni rakensi koirille suuren lämmitettävän kopin, johon koirat pääsevät aina halutessaan, ja jossa ne nukkuvat yönsä. Lenkille koirat pääsevät sen kolme kertaa päivässä, joista yksi lenkki on vähintään tunnin mittainen. Ne pääsevät myös miehen mukana metsälle, vaikka eivät varsinaisesti metsästyskoiria olekaan. Nuoremman koiran kanssa harrastan ihan ohjattua toimintaa.
Kyllähän joku minua lohdutteli, että jotkut huippukouluttajat pitävät koiriaan tarkoituksella tarhoihin eristettyinä, jotta ne seuraa saadessaan tekisivät mitä vain omistajansa eteen. Minä vain en oikein ole innostunut tuon suuntaisista koulutusmetodeista.
Meillä koirat asuvat tarhassa. Kaikista mieluiten ottaisimme ne sisälle hellittäväksi, sohvalle kainaloon ja pöydän alle ruokaa kerjäämään. Mutta mutta... Kaikki kolme lastamme ovat atoopikkoja ja enemmän ja vähemmän allergisia, joten emme voi koiria sisällä pitää.
Olen useat kerrat potenut tilanteesta huonoa omatuntoa, sillä itsekkäitähän me olimme, että otimme koiria, vaikka tiesimme, että emme voi niitä sisällä pitää. Kaipuu koira-arkeen oli kuitenkin niin väkevä, että näin kävi.
En koe olevani kuitenkaan "perinteisen" koiratarhan pitäjä. Koirat eivät siis ole pihan perällä räksyttämässä, vaan niillä on siisti ja tilava tarha pihan keskeisimmällä paikalla niin, että ne näkevät heti pihaan tulijat jne... Mieheni rakensi koirille suuren lämmitettävän kopin, johon koirat pääsevät aina halutessaan, ja jossa ne nukkuvat yönsä. Lenkille koirat pääsevät sen kolme kertaa päivässä, joista yksi lenkki on vähintään tunnin mittainen. Ne pääsevät myös miehen mukana metsälle, vaikka eivät varsinaisesti metsästyskoiria olekaan. Nuoremman koiran kanssa harrastan ihan ohjattua toimintaa.
Kyllähän joku minua lohdutteli, että jotkut huippukouluttajat pitävät koiriaan tarkoituksella tarhoihin eristettyinä, jotta ne seuraa saadessaan tekisivät mitä vain omistajansa eteen. Minä vain en oikein ole innostunut tuon suuntaisista koulutusmetodeista.
Vastaukset 13
Vanhimmat
huonoa omatuntoa.on tarhakoiria ja tarhakoiria,niinkuin sanoitkin jo.on ihan eri asia jos koira kököttää tarhassa koko ikänsä kuin se,että sille on seuraa ja toimintaa tarjolla.minulla on koirat olleet aina pääasiassa ulkona,öisin sisällä ja kun ei mitään allergiaa ja muuta ole niin saa sisään tulla jos huvittaa,rotu nyt vaan on "karumpiin oloihin luotu"eikä juuri sisällä viihdy.ei mulla ainakaan ole huono omatunto,metsässä juoksun ja muun minun kanssa tehtävän lisäksi lapset on kelistä ja vuodenajasta riippuen pihalla tunnista kymmeneen vuorokaudesta vielä lisäksi koiran seurana...tai kuka kenenkin seurana nyt onkaan.eikä asia ole edes ihan rodusta riippuvainen,monilla on juuri allergian ja vastaavan takia koirat ulkona vaikkei turkkiakaan niin kamalasti olisi suotu,sekin on ok jos lämmin koppi tai vastaava on koiran käytössä.Kyllähän meitä monet syyllistää,mutta moniko tietää kummassako koira paremmin viihtyy,sisällä vaiko ulkona?sen voisi kaveri kertoa jos osaisi puhua.en vastusta sisäkoiria enkä ulkokoiria jos asiat on hyvin hoidettu.on tietysti rotuja joita en itse ulkona oleskelemaan ottaisi.jaksamisia sinulle myös lasten hoidossa,nämä "erityislapset"ovat vaativia monessa suhteessa,samoin meillä on.
Olivat nuo allergiat aika järkytys esikoisen kohdalla, kun tyttö ei voinut syödä juuri mitään, ja iho oli välillä kauttaaltaan niin pahana, että se märki. Itkin puhelimessa, kun lääkäri kertoi ne muutamat ruoka-aineet, joita voi syödä. Nyt kokemusta on jo yli viideltä vuodelta, joten välttäminen ja rasvaaminen sujuu jo jotakuinkin rutiinilla. Vain silloin harmittaa, kun huomaa, että esikoinen haluaisi maistaa jotakin, mitä muut syövät. Tietenkin sitä haluaisi antaa rakkailleen kaiken!
Keskimmäinen on selvinnyt vähän vähemmillä ihottumilla, ja vain kalaa pitää ehdottomasti välttää. Kerran hän uitti haarukkaansa isän kalaruoassa sitä kuitenkaan syömättä, ja silmien ympärystä turposi niin, että ripsetkään eivät enää näkyneet. Onneksi selvittiin säikähdyksellä, ja nyt meillä ei syödä kalaa tai äyriäisiä ollenkaan, kun neiti on kotona.
Pikkuveli on vielä niin pieni, ettei ole rintamaidon lisäksi mitään muuta syönyt. Iho on silti jo ihottumalla, joten allergioita on todennäköisesti odotettavissa. Toivottavasti hän selviäisi kuitenkin helpommalla kuin tuo esikoinen, joka ei vieläkään syö mitään kotimaisia viljoja, mitään mausteita, kananmunaa, muita kasviksia kuin porkkanaa, perunaa, kurkkua ja keräkaalia, hedelmiä tai muita marjoja kuin puolukkaa ja mustikkaa. Tietysti kieltolistalla ovat myös soija, kana, nauta, sika jne...
Esikoisen syntymän aikoihin meillä oli saksanpaimenkoira, joka lääkärin käskystä muutti anopilleni. Nyt kun ostimme oman talon ja rakensimme koiratarhan, olisimme huolineen koiramme takaisin, mutta anoppi ei enää raaskinut luopua siitä. Ja ehkä parempi niinkin, kun koira on kuitenkin jo kotiutunut sinne.
Kinkkisintä allergioissa lienee on saada muut uskomaan, että lapsemme eivät todellakaan voi syödä kiellettyjä ruoka-aineita - eivät edes joskus, tai ihan pikkuisen vaan. Oireet tulevat pienistäkin annoksista kiellettyjä ruokia, ja ne kestävät useita viikkoja.
Tulipas sepustus, mutta eihän tätä ole kenenkään pakko lukea. Nämä ovat tottumisesta huolimatta sellaisia asioita, joista mielellään puhuu, jos joku osoittaa vähääkään mielenkiintoa =o)!
Niin, piti vielä kysymäni, montako lasta sinulla on? Onko teillä myöskin allergioita, vai jotain muuta? Ei tietenkään tarvitse täällä julkisesti ruveta selventämään, jos et ole niistä jo muutenkin puhunut.
kolme on lapsia siunaantunut,keskimmäinen 6-v poikani on autisti...jolla on perin erikoisia ominaisuuksia ja jotkut tietysti hankalia ja erityistoimenpiteitä vaativia.
yksi asia erottaa poikani kyllä täysin yleisestä
autismin "taudinkuvasta"loistava huumorintaju lienee perittyä äidiltä ;)
Onhan siinä tosiaan omat hankaluutensa tuollaisenkin vaivan kanssa. Minun kokemukseni autismista ovat vähäiset, mitä nyt olen lehtiartikkeleista lukenut, ja päiväkotiharjoittelijana vähän aikaa autistipojan kanssa viettänyt. Sinäkin saat varmasti yhtenään olla selittelemässä poikasi tilaa ja vastaamassa ihmisten kysymyksiin. Mutta kummasti sitä ihminen vain sopeutuu erilaisiin elämäntilanteisiin!
Niin kauan olen päättänyt olla onnellinen, kun kukaan perheestäni ei ole kuolettavasti sairas, ja ehkäpä senkin jälkeen kiittäisin ajasta, joka ollaan saatu yhdessä viettää. Muistutuksia on saatu, että mikä tahansa päivä voi olla viimeinen. Itse sairastin veritulpan raskausaikana, ja itseasiassa tänään söin viimeisen marevanin. Nyt sitten pääsen jännäämään, vieläkö tulppa uusii ilman lääkitystä. Ja mies kävi taas lääkärillä rytmihäiriöiden takia. Toivottavasti saisimme tuonkin asian jossakin vaiheessa kuntoon.
ihmiset toki oudoksuu vaikka poikani osaa puhua,eikä ole siten vaikeimmasta päästä.en minä häntäkään mihinkään vaihtaisi,ainoa mitä suren on se,että hänellä "leikkaa niin hyvin"että jo tajuaa olevansa hieman erilainen ja kun on todella "autohullu"niin kuinka koville tulee ottamaan kun ei voi korttia saada.muutoin asiat on ok,erilaisuus on rikkaus ja se on totta :)
ennen poikani diagnoosia en tiennyt juuri mitään autismista,aika yksinäistä oli.tuolta terveys otsikon alta löytyy monien eri "taudin"omaavia ihmisiä,keskustelu on ollut hyvin asiallista ja olen mukaviin ihmisiin törmännyt,että vinkiksi vaan muistelisin että siellä on paljon myös allergia lasten vanhempia keskustelemassa :)
TAvallisia on ihan liikaa. Olen nähnyt yhden autistisen lapsen päisväkodissa harjoittelijana ollessani ja oli tois kiva! :) ne on ihan mukavia tyyppejä
poikani olla päiväkodin hurmuri,3omahoitajaa on ollut,kaikki on tosissaan tykänneet hänestä :)
ja mahtava koiran hoitaja hän on kanssa,miten kivaa onkaan kun annan aina hänen viedä koiralle extra herkkuja...
Älä sure. Seura, aktiiviset leikit ja rakkaus, ne on tärkeitä. Minä matkustan työni vuoksi paljon ja joudun silloin potemaan huonoa omaatuntoa siitä leikitetäänkö koiria tarpeeksi. Ja tarhassakin ovat kyllä tarpeen vaatiessa, esim. sadepäivinä. Se on vain niin että me surraan kun kerran emoiksi ollaan synnytty. Jos ei lapsia niin sitten koiria. Se sureminen tarkoittaa sitä, että ollaan valmiita tekemään kaikkemme murujemme eteen. Hyvä näin. Nauti leikeistä älä sure.
Mukavaa syksyä teille.
juuri sniistä koirankopeista ja olen kyllä sitä mieltä että olet hyvä koiran omistaja. Älä pode huonoa omatuntoa. Ethän mahda mitään jos lapsillasi on allergia. Tarkoitin vain niiitä jotak pitävät koiraa koko ajan tarhassa. Vievät ruoat, ja sillä selvä. sinähän käytät niitä paljon lenkeillä, ja sinulla ei ollut muuta vaihto.ehtoa kun lapsesti tulivat allergisiksi. Ymmärrän sinua erittäin hyvin. Ja ei ole mitään pahaa siinä ett juuri SINÄ pidät niitä häkissä :)
Hei,
Olen Englannissa aupairina ja isantaperheellani on bordercollie-labradorinnoutaja narttu, noin 5kk vanha pentu. Tytteli on melko pienikokoinen, hieman beaglea suurempi. (Kasvaa tietysti viela) Bordercollien varitys, labbiksen hanta ja korvat mutta borderin kuono. Kroppa on melko kettumainen, monet luulleet etta on mayrakoira risteytys, mutta varmaa on etta aiti on bordercollie ja isa labradori. Veikean nakoinen ilopilleri. :)
Niin, olisin vain kiinnostunut etta minkakokoinen koirasi on ja miten siina tulee esiin rotujen pirteet? olisiko sinulla siita kuvaa netissa?
Minulla ei valitettavasti ole kuvaa netissä, mutta jos annat sähköpostiosoitteen, voin lähettää kuvia sinne.
Koirani on siis noin puolitoistavuotias narttu, ja se on lähes kokomusta. Rinnassa on valkoista, ja takatassujen varpaissa. Korvat ovat lurpat ja kolmiomaiset. Kooltaan koira on melko lähellä labradorinnoutajaa, mutta rakenteeltaan se on sirompi. Olen käsittänyt, että noutajat voivat olla melko ahmatteja ruoan suhteen, mutta minun koirani syö pelkästään nälkäänsä. Monesti aamulla on vielä illalla laitettua ruokaa kupissa, ja koulutettaessa koiraa on melkein turha yrittää motivoida ruoalla! Ohjaaja aina pääseekin raunioilla mainitsemaan minulle, että on huonot eväät, kun koira painelee makkarasta huolimatta touhottamaan omia juttujaan ;o).
Luonteeltaan tämä sekoitus on aika erikoinen. Pentuna se pysyi pihalla jopa "vahtimatta", vaikka ohi kulki ihmisiä ja toisia koiria. Se ei edes haukkunut. Aikuistuttuaan se on tilaisuuden tullen livistänyt silloin tällöin omille teilleen muutamaksi minuutiksi, ja tuliaisiksi se on tuonut naapureiden tuulettumassa olleita koristetyynyjä ja vaatteita... Kerran se oli käynyt kieriskelemässä jossakin kalanperkeissä, sillä se haisi kamalalle, ja oli suomuissa. Koiran irti päästäminen olikin välillä jännää, kun ei voinut tietää, mille päälle neiti sattui. Välillä se tuli luo pyynnöstä, ja välillä se teki noita katoamistemppujaan. Nykyään se jo tottelee luoksekutsua lähes aina.
Koirani arastelee vieraita koiria, mutta on muuten varsin rohkea. Se ei pelkää ääniä, esimerkiksi haulikon pamaus ei tee siihen mitään vaikutusta. Autossa istumista ja vieraita ihmisiä se rakastaa. Se tykkää myös juosta esineiden perään, mutta maltti ei riitä esineen takaisin tuomiseen. Koira on myös ketterä, se kiipeää hämärässäkin jyrkkiä rappusia, tykkää hyppiä esteiden ylitse, uiminen sujuu jne... Mutta siinä se on ihan urpo, että se ei osaa karata tarhasta, vaikka sille olisi kaivettu valmis onkalo aidan ali.
Toinen koiramme osaa avata tarhan haan, ja jos se on lukittu kunnolla, se kaivautuu aidan alitse. Mutta sepä ei lähdekään omille teilleen ulos päästyään, vaan avaa talomme ulko-ovet, ja tulee sisälle. Borderi/labbis vaan istuu tarhassa, ja katsoo hölmönä, mihin kaveri läksi.
Tuo äsken kuvattu piirre ei anna koirastani kovin älykästä kuvaa, eikä sekään, että jo pentuna sillä oli outo tapa istua ja jöröttää mistään innostumatta. Nykyäänkin kun aamulla menemme ulos, toinen koiristamme tulee aina häntää heiluttaen hyppimään aitaa vasten (mikä on mielestäni normaalia käytöstä koiralta), mutta tämä sekoitus saattaa istua koppinsa edessä ja vain tuijottaa. Se ei heiluta häntäänsä, eikä reagoi mitenkään, kun sille puhuu. Sitten kun sitä oikein kovasti kehuu ja kutsuu luokse, se viimein tulee, ja käyttäytyy aivan kuin mikä tahansa koira. Olen ihmetellyt tuota piirrettä, kun muuten se kuitenkin on ihan iloinen, ja nauttii ihmisen seurasta.
Koira oppii asioita nopeasti, mutta mitään hurjan suurta miellyttämisen halua sillä ei ole. Liikkeissään se on nopea ja ketterä kuin bordercollie. Lapsia kohtaan se suhtautuu ylisuurella hempeydellä, mutta saattaa vahingossa innostuksissaan kaataa pienen lapsen maahan, kun se hyppää vasten, ja yrittää nuolla naaman.
Siinä tuli nyt jotain. Jos haluat tietää lisää, niin kysy pois. Saanko uteliaisuuttani kysyä, paljonko isäntäperheesi maksoi koirastaan?