Tiinasta

Tiina on laukonut paljon mielipiteitään päiväkirjahuoneessa ja tässä ne mitkä minun korvaani ovat särähtäneet.

Kun Iina joutui äänestykseen ja sai lohdutusta muilta niin se 'raivostutti' Tiinaa. Eilen taas hän itse sai tukea Terhiltä ja Timo sai käsitellä äänestykseen joutumista itse. Tiinalle kyllä kelpasi tuki-ihminen jonka kanssa sai olla yhdessä raivostunut muille.

Tiina syytteli muita liian rennosta otteesta viikkotehtäviä ja tiettyjä sääntöjä kohtaan. Kun musiikki-ilta meni, niin Tiina oli jälleen 'raivoissaan'. Tiina ei itse kuitenkaan osannut olla yhtään innoissaan edellisestä tehtävästä ja itsekin hän jo ehti mokailemaan ottaessaan käsineet pois kädestä kun ne piti pitää kädessä. Ei yhtään anteeksipyyntöä kenellekään vaikka itse on valmis tuomitsemaan toisten teot.

Tiinan suuttuminen Mikalle oli aivan käsittämätön. Muiden pitää jaksaa kuunnella Tiinan jatkuvaa lauleskelua, mutta itse hän suuttuu ihan ilman syytäkin.

Timosta ja Tiinasta on helppo valita -> Tiina ulos
162283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

äänestin Tiinaa.

Mua raivostutti erityisesti se kun ennen viime viikon viikkotehtävää Terhi ja Tiina saivat kauppavuoron, niin "unohtivatkin" sitten ostaa kaikkea leirielämää ajatellen tarpeellista ja sen sijaan kahmivat älyttömästi karkkia. Saivathan 2 nakkia per pää paistettavaksi.

Äänestä
  • Aivan! Tiina on ollut jo useaan kertaan 'niin raivostunut' ja ei kuitenkaan itse ole valmis pyytämään anteeksi että unohti makkarat tms.

    Onhan Tiinassa paljon hyvääkin. Iloisena häntä on ilo katsella.

    Äänestä

enää kaksi naista (Terhi ja Antti).

Äänestä
  • olisi mitään mikä hivelisi miehen silmää.

    Se joka Anttia väittää neitimäiseksi on todella kateellinen mies. Antti on seksikäs ja hyvännäköinen mies. Kelpaa - ja enemmän kuin kelpaa - varmasti suurelle osalle katsojista. Ja neitimäiselle miehille ei tarvii kelvata :) Uskoisin että Anttikin tätä mieltä.

    Äänestä

Kuka ne hanskat otti Tiinan kädestä, ettei vaan ollut tämä apinaa muisuttava portsari.
Ja edellisestä tehtävästä hoiti morsetuksella voiton kotiin.

Taitaa kirjoituksen aloittaja olla b.rapun miehiä tai katkera ryhävalas.

Äänestä

raivostutti Iinan saama lohdutus, koska se meni vähän naurettaviin mittasuhteisiin. Muita äänestyksessä olijoita ei oltu itketty ja lohdutettu lainkaan näin suurella tunteella! Mutta Tiina on seuraava lähtijä!

Äänestä
  • näköjään bb-katsojat ovat keskimäärin nuoria itsetuntohäiriöisiä naisia, jotka kokevat kaikki toiset tytöt uhaksi itselleen. En muuten ymmärrä miksi tyttö toisensa perään äänestetään pois. Luonnevikoja on taatusti kaikissa ihmisissä, myös joka ikisessä bb-talon asukissa, eikä Tiina ole varmasti poikkeus. Hauska ja persoonallinen tyttö kuitenkin; en todella keksi syytä miksi häätää hänet ja pitää se vastenmielinen olmi Timo enää hetkeäkään pilaamassa sisustusta.

    Äänestä

jättäkää tinna rauhaan, älkääkä muistelko vanhoja juttuja vaan uudella tiina mielelle eteenpäin...

eli siis timo ulos ja tiina jää terhin kaa vielä taloo loppuun asti...

Äänestä

"Timosta ja Tiinasta on helppo valita -> Tiina ulos"

TIMO antoi kummatkin, kaksi ja yksi ääntä, NAISPUOLISILLE henkilöille. Lisäksi muistelisin, että Tiinan tai Terhin syy antaa Timolle ääniä oli se, että hän ei ota likkoja huomioon, enemmänkin aliarvioi heitä. Ennen oon tykänny pitää Timon talossa, koska joskus on tullut naurettua hänenkin jutuilleen, mutta mielestäni nyt saa riittää.

Ainakin kaikkien naispuolisten katsojien pitäisi äänestää Timo ulos: varsinaisia sovinistisia piirteitä tullut esiin. Eli jos täytyy noista kahdesta valita, näiden syiden vuoksi tiputtaisin Timon.

Äänestä
  • Timohan ei niinkää kaveeraa miesten kanssa vaan naisten. Luulen että Timolle aika käy vaikeaksi kun viimeinenkin nainen lähtee talosta.

    En itse kyllä tajua miksi Timon on pakko vilautella aina kun siihen tilaisuus. Timo oikeastaan pakottaa muut katsomaan itseään. Ensillä viikoilla Timon runkku-jutut seurasivat toisiaan. Timo lisäksi tuo jatkuvasti esiin että hän ei ole mustasukkainen/homokammoinen jnejne.. miksi tuota pitää toitottaa jos asia on niin selvä hänelle itselleen?

    Timo ja Tiina ovat hyvin erilaisia, joten mielenkiintoista katsoa kuinka käy. Timoon ei äänestykseen joutuminen vaikuta, mutta tuleekohan Tiinasta entistä ärtyisämpi vai saako hän tästä sisulatauksen?

    Äänestä

  • === kirjoitti:

    Timohan ei niinkää kaveeraa miesten kanssa vaan naisten. Luulen että Timolle aika käy vaikeaksi kun viimeinenkin nainen lähtee talosta.

    En itse kyllä tajua miksi Timon on pakko vilautella aina kun siihen tilaisuus. Timo oikeastaan pakottaa muut katsomaan itseään. Ensillä viikoilla Timon runkku-jutut seurasivat toisiaan. Timo lisäksi tuo jatkuvasti esiin että hän ei ole mustasukkainen/homokammoinen jnejne.. miksi tuota pitää toitottaa jos asia on niin selvä hänelle itselleen?

    Timo ja Tiina ovat hyvin erilaisia, joten mielenkiintoista katsoa kuinka käy. Timoon ei äänestykseen joutuminen vaikuta, mutta tuleekohan Tiinasta entistä ärtyisämpi vai saako hän tästä sisulatauksen?

    ...sanoi eilen että hänestä kehumiset pojilta tuntuu paremmalta kuin tytöiltä jne,ja sitten haluaa vielä molemmat työt pois talosta...mutta hänhän onkin tottunut asumaan miehen kanssa.Eiköhän tuokin jo kerro jotain Timosta.Hänen pitäisi myös olla kokoajan huomion keskipisteenä ja kun huomio meneekin muualle niin ei muutakuin "vehkeet" esiin niin homma hoituu.Voi Timo ressukkaa.

    Äänestä

ehdottomasti!!!

Äänestä

Tiina ulos monkumasta. Luulee ittestänsä niin paljon liikoja.

TIINA ULOS.

Äänestä

en ole paljon seurannut mutta yleensä kun oon seurannut, Tiina on mököttänyt ja naama mutrulla. Vaikkei Timokaan nyt niin hurmaa, niin ilmapiirin pilaaja pitäis ensteks saada pois. Suapa sitten nähä kuka seuraavaks männöö poijes. Mulle on aevan sama.

Äänestä

Mielestäni näistä vaihtoehdoista on nyt Tiinan vuoro poistua.
Tämähän on peli, taktiikka-peli.
Olisi mielenkiintoista nähdä Terhin suhtautuminen kun Tiina lähtee.

Jos Timo tipahtaa, talossa ei juuri muutu mikään, mutta jos Tiina tippuu, luulen että se vaikuttaa aikalailla muihin kilpailijoihin.
Terhi saattaa skitsahtaa enemmän, kun jo nyt havaittavissa "murtumista" jne.
Mika taas lienee helpottunut, kuten ehkä muutkin pojat, tiina on kuitenkin "prinsessa", jonkalaista pojat ei niinkään jaksa kuunnella.

Ps. Minua ihmetyttää Tiinan Pertulle antamien pisteiden perusteet, että Perttu on saanut juhlia tarpeeksi, ja ilman Perttua muut saisivat mahdollisuuden juhlia..
outo ajatustapa. Perttuhan voitti palkinnon, josta ei itsekään tiennyt mitä se on.
ja synttärit sattuivat bb:n aikaan Antille ja Pertulle.
Jos muidenkin synttäreitä olisi ollut, aivan varmasti hekin olisivat juhlansa saaneet.

Äänestä
  • Jos on sitä mieltä että yhdet juhlat riittää, tai silloinhan niitä oli juhlittu jo kahtena päivänä, niin miksi pitää itse lipoa ja järkätä vielä kolmannet synttärit aamulla, ja vielä pukeutua oman teeman mukaisesti.

    Ja jos haluaa palkintoja, pitää kisata, ja voittaa, ei missään hännähuippuja ole palkittu, nää ei ole arpajaiset.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


=== kirjoitti:

Tiina on laukonut paljon mielipiteitään päiväkirjahuoneessa ja tässä ne mitkä minun korvaani ovat särähtäneet.

Kun Iina joutui äänestykseen ja sai lohdutusta muilta niin se 'raivostutti' Tiinaa. Eilen taas hän itse sai tukea Terhiltä ja Timo sai käsitellä äänestykseen joutumista itse. Tiinalle kyllä kelpasi tuki-ihminen jonka kanssa sai olla yhdessä raivostunut muille.

Tiina syytteli muita liian rennosta otteesta viikkotehtäviä ja tiettyjä sääntöjä kohtaan. Kun musiikki-ilta meni, niin Tiina oli jälleen 'raivoissaan'. Tiina ei itse kuitenkaan osannut olla yhtään innoissaan edellisestä tehtävästä ja itsekin hän jo ehti mokailemaan ottaessaan käsineet pois kädestä kun ne piti pitää kädessä. Ei yhtään anteeksipyyntöä kenellekään vaikka itse on valmis tuomitsemaan toisten teot.

Tiinan suuttuminen Mikalle oli aivan käsittämätön. Muiden pitää jaksaa kuunnella Tiinan jatkuvaa lauleskelua, mutta itse hän suuttuu ihan ilman syytäkin.

Timosta ja Tiinasta on helppo valita -> Tiina ulos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu