Oulun Omake?

Kuinka moni on Oulun Omaken toiminnassa mukana?

-Minkä ikäistä sakkia?
-Minkälainen yhteishenki?
-Kuinka aktiivinen toiminnaltaan?

Joskus ajattelin lähteä mukaan, mutta jänistin kun olis pitäny lähteä yksin...
4359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

pari vuotta sitten yhdessä miitissä NUKUlla kun ostin pari animelevyä (hee, Onegai Teacheria :3) joltain tyypiltä siellä ja porukka kyllä oli melko nuoren oloista muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. En sitten tiedä mikä nykytilanne on.

Avoimia ja mukavia ihmisiä kyllä tuntui olevan ja minuakin sinne pyydettiin jäämään, mutta itse olen sen verran epäsosiaalinen etten sitten pitkäksi aikaa viitsinyt.

Äänestä

En ole myöskään epäsosiaalisuuttani ja loputonta laiskuuttani saanut liityttyä mukaan, kun kaveritkaan eivät ole ihan niin kiinnostuneita aiheesta että olisin saanut ketään ylipuhuttua seurakseni.

Taitavat pitää säännöllisesti tapaamisia ja videoiltoja, sekä järjestävät isomman animeseminaarin kerran vuodessa. Jälkimmäisessä olen käynyt joka vuosi, ja jos siitä voi mitään päätellä niin aika nuortahan tuo porukka on.

Äänestä
  • Yhteenkään animeseminaariin en ole päässyt muiden menojen takia, mutta jospa ensi vuonna sitten.

    Ystäväpiirin ainoana fanina sitä joskus kaipaa ihmisiä jotka ymmärtävät jotain tämän asian päälle. Ja videoillat olis kätevä tapa seurata monenlaista animea, ilman että pitää itselle hankkia.

    Jotenkin vaan tuntuu että 24-vuotias on animen/mangan harrastajapiirissä ihan seniori.

    Äänestä

  • Emeraldas kirjoitti:

    Yhteenkään animeseminaariin en ole päässyt muiden menojen takia, mutta jospa ensi vuonna sitten.

    Ystäväpiirin ainoana fanina sitä joskus kaipaa ihmisiä jotka ymmärtävät jotain tämän asian päälle. Ja videoillat olis kätevä tapa seurata monenlaista animea, ilman että pitää itselle hankkia.

    Jotenkin vaan tuntuu että 24-vuotias on animen/mangan harrastajapiirissä ihan seniori.

    Me 24-vuotiaat ollaankin kaappiharrastajia, eikä pidetä suurta melua itsestämme. >D Mutta kieltämättä joskus alkaa hihityttämään kun huomaa keskustelevansa puolta nuorempien kanssa...

    Nuo seminaarit ovat olleet ihan mukavia tapahtumia, ja kahtena viime vuotena ohjelmassa on ollut myös anime-esityksiä. Itselläni Omakeen liittymistä on hidastanut vielä sekin, että videoillat taitavat olla yleensä Kaijonharjussa ja pitäisi mennä jo bussilla. Ohjelmistoja olen joskus katsellut netistä, harvemmin sellaista mistä olisin erityisen kiinnostunut, mutta niinhän sitä tosiaan tulisi katsottua vähän monipuolisemmin eri sarjoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Emeraldas kirjoitti:

Kuinka moni on Oulun Omaken toiminnassa mukana?

-Minkä ikäistä sakkia?
-Minkälainen yhteishenki?
-Kuinka aktiivinen toiminnaltaan?

Joskus ajattelin lähteä mukaan, mutta jänistin kun olis pitäny lähteä yksin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu