toitte puudelinne koirapuistoon!
isojen koirien aitaus on isoille koirille. Sinne ei ole pikkukoirien omistajilla asiaa, jos ei aio puudelinsa leikkiä ison koiran kanssa. Eräskin painoi corkinsa maahan kun olisin halunnut leikkiä meidän "piskin" kanssa.
Ei auta narinat "me oltiin täällä ensin". Ei ne isot koirat teidän pikku puudeleille pahaa tee, ja jos tekee, niin oma on vikanne kun tuotte ISOJEN koirien aitaukseen. ei niitä aitauksia ole eroteltu huvin vuoksi. Teissä ei ole mitään isoa kuin omistajien egot.
jos annat koirasi leikkiä ison koiran kanssa, tuo se isojen koirien aitaukseen. Mutta jos et halua, että pikku puudelisi leikkii ison hurtan kanssa, mene sinne pikkukoirien aitaukseen.
Tämä pisti vihaksi viikonloppuna, kun menin kahden koirani (säkä 62 ja 70) kanssa puistoon, niin siellä isojen koirien aitauksessa oli sitten puudeleiden omistajia pikkuistensa kanssa. huusivat että tulkaa ottamaan rakkinne pois, me oltiin täällä ensin, ja vielä alkaa mummeli papattaa kuinka hänet oli joskus iso koira kaatanut ja että kaikki isot koirat on vietävä piikille. HAHA. Meillä onkin niin hirveä koira kuule mummo että syö pikku puudeleita aamupalaks (oikeesti ei edes murise.).
kahden ison seropin omistaja

Vastaukset 10
Vanhimmat
Vähän outo tuo viestisi osin on, oliko siellä tosiaan vain pikku-puudeleita, eli villakoiria ?
Muuten viestisi oli kyllä asiaa, jos on aitaukset
pienille ja isoille koirille niin toki niitä on noudatettava ohjeiden mukaan.
puudelit on yleisesti kaikkien ns. leidien omat pikku fifit.
taitosi ovat tuota luokkaa, ei mikään ihme ettei mikään suju. Kauniisti sanomalla asiasta olisi sopu löytynyt. Mutta tuollainen nimittely muiden koiria kohtaan on jo melkoista.
En käy koirapuistoissa vaikka kääpiöitä omistankin. Kuitenkaa en ainuttakaan villakoiraa, sen paremmin kuin iso tai pientä rakkia. En yleensä nimittele koira on koira, oli rotu sitten mikä tahansa.
Meissä kääpiökoira ihmisissä on omat kummajaisensa kuten isojen koirien parissa kanssa.
Mutta turha lähteä yleistämään. Jospa kulkisit aivan muualla pienen aikaa, ehtisit ehkä sinäkin ajatella käytöstapoja.
Eikö sinulle tullut mieleen mennä vain kylmän rauhallisesti sinne isojen koirien aitaukseen. Kyllä ne pikkukoirien omistajat olisivat pois tulleet.
aitaukseen kylmän rauhallisesti. he alkoivat huutamaan että ei saa tuoda isoja koiria. enkä mä mitää yleistä. Pienten loirien omistajissa on mukaviaki ihmisiä. mut nää fifiensä paijaajat sais totella sääntöjä. Enkä heille haukkunut päin naamaa. sanoin että tuossa on pienten koirien aitaus, menkää sinne jos ette anna leikkiä isojen kanssa.
en kanssa tuollaista asennetta oikein tajua...fifit,ne mamin fifit,höh.
itse omistan/kasvatan jättejä,mutta koirina pidän kaikkia lajille tunnusomaiset merkit täyttäviä eläimiä.
ja kyllä mun jätit on aina olleet"äitin kullan paloja"että samoin minä niitä ainakin kohtelen ja puhuttelen kuin moni kääpiökoiriaan.ja kyllä isojenkin omistajista aika monenlaisia ihmisiä löytyy.
oppisit lukemaan, eli en tarkoita kaikkia, vaan niitä jotka ylisuojelevat koiraansa. väännänkö rautalangasta?
sanoin,kyllä isojenkin koirien omistajista kaikenlaisia löytyy.myös niitä jotka suojelevat koiraansa vaikkei tilanteessa olisi tarviskaan,jos ymmärrät :)
että jos koirapuistossa on aitaukset isoille- ja pienille koirille erikseen, täytyisi niitä sääntöjä siellä noudattaa.
Mulla koira ei välitä siitä vaikka joku pikku kaveri siihen leikkiin mukaan tuleekin, se osaa varoa kyllä niitä heikompiaan, mutta moni muu ei hallitse voimiaan leikin tiimellyksessä. Silloin voi sattua pahaakin jälkeä.
täällä ei ole koirapuistossa mitään eri osastoja ja hyvin menee.
vakioporukat käy puistossa, hyvin tulevat toimeen isot ja pienet, pennut ja vanhukset, urokset ja nartut.
joskus sattuu aina niitä jotka kävelyttää hihnassa pikku duudeleitaan, ja huutelevat muille että pankaa koirat kiinni.
tietenkään ei panna kiinni. siellä pitää olla koirat irti. ainoat säännöt on, että vihaisia kiimaisia ja sairaita ei saa sinne tuoda.
ja luulis jokaisen tajuavan itse jos omistaa luonnevikaisen tai jonkun heikkohermoisen, että pysyy sitten poissa.
joku heitti täälläkin ajatuksen eri osastoista, mutta se tyrmättiin.
hullua touhua ja ennenmuuta osoittaa jotain..
ja pienten puoli ja hyvin toimii vaikka ollaan välillä kaikki missä sattuu minä pienten puolella isojen möllejeni kanssa ja pikkuiset isojen puolella
mutta onhan se välillä kiva paikkaa vaihtaa, eikä kukaan käy silmille hyppimään vaikka minun pikkuiset ei tule kovinkaan monen koiran kanssa toimeen,
eikä sitä voi kaikilta koirilta edellyttääkkään.
Mutta olen kyllä sitä mieltä että ihmisten ei pitäisi vain päästää koiraansa puistoon jos siellä on muita koiria, ettei satu mitään!