Eka kerta

En ole ennen kirjoittanut näille laki/rikospalstoille ja saatan siis kirjoittaa ihan väärään paikkaan, mutta
kysyisin kuitenkin, kun nyt olen ihan pihalla.
Onko mitään oikeutta tai keinoa suojautua, perättömiltä syytöksiltä ja julkisella paikalla haukutuksi tulemiselta.
Siis saako toisen haukkua ihan alimpaan helvettiin ilman että edes tuntee kunnolla ihmistä ja eikä asia edes liity kyseiseen henkilöön?
Minut haukuttiin eilen rappukäytävässä seinähulluksi ämmäksi jonka lapsi on aivopessyt tämän naisen jälkeläisen, tyttö haukuttiin perusteetta varkaaksi.
Edellisellä kerralla tämä nainen haukkui minut puhelimessa sairaaksi hulluksi joka on pilannut hänen lapsensa elämän.
Kysymyksessä on murrosikäisten tyttöjen yhdessä tehdyt tyhmyydet.
Ja edellisellä kerran haukkuminen tuli siitä kun tytöt olivat lintsanneet ja omani joutui kertomaan totuuden missä on ollut ja kenen kanssa niin tämä äiti oli valehdellut kouluun omansa olleen sairaana kotona ja se sitten paljastui. Niin minä olin se syyllinen että lintsaus paljastui myös hänen lapsen osalta.
Nämä on niin tyhmiä syitä jotka jokaisen pitäisi setviä oman jälkikasvunsa kanssa, että hävettää ihan kirjoittaa.
Silti on ikävää että hän mustamaalaa minua nyt työpaikallaan, naapureille ja siltä ei voi puolustautua, kun kaiken kuulee toisten kautta ja nytkin kun hän huusi rappukäytävässä niin en lähtenyt mukaan, totesin vain että on kiva nähdä täydellinen äiti näin läheltä.....
Eikö voi mitenkään katkaista siipiä näiltä puheilta vai pitääkö niellä ja olla välittämättä.
Siis minähän olen lapsen pahoinpitelijä jne.....
5669
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Finlex, rikoslaki 24 luku, 9§:

---------------------------
9 § (9.6.2000/531)
Kunnianloukkaus
Joka

1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka

2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,

on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.
-------------------

Tee rikosilmoitus poliisille.

Äänestä
  • Kun poliisi ei ole mikään ihmeidentekijä, niin paskautuille sekään ei voi mitään. Kun paskajuttua pöyhii, niin paskan hajuhan siitä vaan lisääntyy, eikä pöytäkirjaan saada sellaista teonkuvausta, joka käräjillä pitäisi. Jos nyt paskauttujen osapuolet sinne niin mielellään haluaisivatkaan.
    Yleensä kyllä paskajuttunen tekijät ovat varattomia, jotka saavat kulunsa veronmaksajien varoista eli kaikkeen sitä verovaroja käytetäänkin ja vähäisiä poliisin voimavaroja.

    Äänestä

  • Beagle Boy kirjoitti:

    Kun poliisi ei ole mikään ihmeidentekijä, niin paskautuille sekään ei voi mitään. Kun paskajuttua pöyhii, niin paskan hajuhan siitä vaan lisääntyy, eikä pöytäkirjaan saada sellaista teonkuvausta, joka käräjillä pitäisi. Jos nyt paskauttujen osapuolet sinne niin mielellään haluaisivatkaan.
    Yleensä kyllä paskajuttunen tekijät ovat varattomia, jotka saavat kulunsa veronmaksajien varoista eli kaikkeen sitä verovaroja käytetäänkin ja vähäisiä poliisin voimavaroja.

    Oikeudessa pidä, nämä on niin vähäpätöisiä juttuja ettei niitä kukaan poliisi edes ala tutkia.
    Ei kai se auta kuin itse tukkia se suu kai siihen joku yhtä väpätöinen keino löytyy.

    Äänestä

  • pihalla2 kirjoitti:

    Oikeudessa pidä, nämä on niin vähäpätöisiä juttuja ettei niitä kukaan poliisi edes ala tutkia.
    Ei kai se auta kuin itse tukkia se suu kai siihen joku yhtä väpätöinen keino löytyy.

    Olet kyllä hyvin asian oivaltanut. Tarkoitus ei ollut peloitella, mutta kaikkia haittoja ei yhteiskunnasta saada millään kitketyksi. Ne pitää vain sietää tai muuttaa muualle.

    Äänestä

  • kuinka suuret korvaukset on? suunnilleen? riippuu tietenki aiheesta... esim. jos haukkuu jotaki vaikka pedofiiliksi niin kuin todennäköstä on et menee oikeuteen asti?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pihalla 2 kirjoitti:

En ole ennen kirjoittanut näille laki/rikospalstoille ja saatan siis kirjoittaa ihan väärään paikkaan, mutta
kysyisin kuitenkin, kun nyt olen ihan pihalla.
Onko mitään oikeutta tai keinoa suojautua, perättömiltä syytöksiltä ja julkisella paikalla haukutuksi tulemiselta.
Siis saako toisen haukkua ihan alimpaan helvettiin ilman että edes tuntee kunnolla ihmistä ja eikä asia edes liity kyseiseen henkilöön?
Minut haukuttiin eilen rappukäytävässä seinähulluksi ämmäksi jonka lapsi on aivopessyt tämän naisen jälkeläisen, tyttö haukuttiin perusteetta varkaaksi.
Edellisellä kerralla tämä nainen haukkui minut puhelimessa sairaaksi hulluksi joka on pilannut hänen lapsensa elämän.
Kysymyksessä on murrosikäisten tyttöjen yhdessä tehdyt tyhmyydet.
Ja edellisellä kerran haukkuminen tuli siitä kun tytöt olivat lintsanneet ja omani joutui kertomaan totuuden missä on ollut ja kenen kanssa niin tämä äiti oli valehdellut kouluun omansa olleen sairaana kotona ja se sitten paljastui. Niin minä olin se syyllinen että lintsaus paljastui myös hänen lapsen osalta.
Nämä on niin tyhmiä syitä jotka jokaisen pitäisi setviä oman jälkikasvunsa kanssa, että hävettää ihan kirjoittaa.
Silti on ikävää että hän mustamaalaa minua nyt työpaikallaan, naapureille ja siltä ei voi puolustautua, kun kaiken kuulee toisten kautta ja nytkin kun hän huusi rappukäytävässä niin en lähtenyt mukaan, totesin vain että on kiva nähdä täydellinen äiti näin läheltä.....
Eikö voi mitenkään katkaista siipiä näiltä puheilta vai pitääkö niellä ja olla välittämättä.
Siis minähän olen lapsen pahoinpitelijä jne.....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu