Samojedia hankkimassa?

Äärimmäisen koirarakkaan ihmisenä olisin hankkimassa sellaista ja roduista samojedi eniten viehättää. Siispä mielelläni kuulisin samojedi-immeisten kommentteja.

Onko ylipäätään opiskelijalla mahdollisuus hankkia kyseistä seuraa kauipaavaa rotua? Huomiota koira tulisi kyllä ehdottomasti saamaan. :)

Eli kaikennäköinen informaatio samojedin luonteesta, hoidosta ynnä muusta kaivattua.
3239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tulipa sitten heti alkuunsa väärälle palstalle, pahoittelut. Mutta nooh. :)

Äänestä

Minulla on kokemusta sammarista vuosien ajalta.
Ystävällinen, ihmisrakas, seurallinen, aktiivinen, sosiaalinen, jotkut itsepäisiä ja itsenäisiä. Luonne-eroja löytyy. Ahne ruoalle, siksi helppo koulutettava (itsepäisyydestä huolimatta.)Omillani on aika vähän riistaviettiä, voi pitää esim. metsälenkillä irti. Jotkut herkkähaukkuisia. Ei sovi vahtikoiraksi, ilmoittaa haukulla tulijat mutta on yliystävällinen kaikille.
Turkin hoito on tärkeää. Säännöllinen harjaaminen ja kampaaminen. Karvanlähdön aikaan karvaa on joka paikassa, jääkaapista alkaen. Muulloinkin on pientä karvanlähtöä.
On ulkona viihtyvä, liikkuvan ja ulkoilevan ihmisen koira.
Kesällä vaanii hotspot-ihottuma jos koira on kosteana pitkään.
Mukava perhekoira, pitää lapsista ja kaikenlaisesta touhuamisesta.
os. www.samy.fi on enemmän tietoa ja pentulista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


utelias kirjoitti:

Äärimmäisen koirarakkaan ihmisenä olisin hankkimassa sellaista ja roduista samojedi eniten viehättää. Siispä mielelläni kuulisin samojedi-immeisten kommentteja.

Onko ylipäätään opiskelijalla mahdollisuus hankkia kyseistä seuraa kauipaavaa rotua? Huomiota koira tulisi kyllä ehdottomasti saamaan. :)

Eli kaikennäköinen informaatio samojedin luonteesta, hoidosta ynnä muusta kaivattua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu