tähän asti oli suosikkini, mutta ei enää, takin kääntö ja kikkelin heilutus vei ainakin yhden kannattajasi nyt.
Timon jutut ei tähän asti ole kiinnostaneet oli ensimmäinen kerta kun miehen suusta tuli jotakin järkevää.
Mietin nyt uutta suosikkia itselleni että olisi joku jonka puolesta jännittää.
Timon jutut ei tähän asti ole kiinnostaneet oli ensimmäinen kerta kun miehen suusta tuli jotakin järkevää.
Mietin nyt uutta suosikkia itselleni että olisi joku jonka puolesta jännittää.
Vastaukset 17
Vanhimmat
takinkääntö?
kun antoi mielestään pisteet väärälle henkilölle,
olisi edes ollut mies niin kuin tähän asti ja pitänyt asian omana tietonaan.
Mika on neiti!!!Se on jo aikoja sitten huomattu.Se selittely tänään.Se oli syvältä.Suutelutkin myönti Pertun jälkeen.
akkamaisesti toimit Perttua kohtaan ja syy oli Pertun Anttivalinta.
Sua risoi, ja haluat kostaa Sinua nopeammalle Pertulle.
ULOS!
Mikaa rupes tietty pelottaan että Perttu voittaa skaban ja se haluis siks sen ulos että omat mahikset paranis...Voi Mika raukkaa, säälittävää selittelyä!!
Mika todellinen mulkku. Taitaa aika tehdä tehtävänsä, eli hermot ei pidä . Todellinen Mika alkaa paljastua. Oli ennen minunkin suosikki, ei todellakaan enää. En voi ymmärtää tuollaista tuuliviiriä. Ja vielä munat, oliko noissa edes näyttämistä?
Olen tosi mielissäni, että muutkin alkavat huomaan, että Mika on mäntti.Sen tarttis päästä kotiin heiluttaa muniaan........
No mä on jo kauan ollut sitä mieltä, että Mika on mäntti.Mitä ihmeen selittelyä se oli siellä päiväkirjahuoneessa tänään.Kun on niin hemmetin pahamieli.....voi,voi.Vieläkin ihmetyttää, että Mika ja Antti eivät ole olleet äänestyksessä.Kaverit vetää pahasti linssiin muita kämppiksiä.
Mä tykkään Mikasta edelleen, vaikkei se mun erityinen suosikki olekaan.Ei oikein ole sellaista ehdotonta suosikkia. Mutta Mika on kyllä mun mielestä aika hauska tyyppi. Aika samanlainen kun mun oma mies. :)
Mika takkiaan kääntäny vaan potee huonoa omaatuntoa kun äänestys meni niin miten hän oli äänestäny. Ei missään vaiheessa sanonu katuvansa ääniään. Ottakaa huomioon, että ihmiset talossa on lähentyny koko ajan, mutta silti on pakko äänestää. Mikalla ois varmasti ollu yhtä paska fiilis, vaikka ois äänestäny muita, pointti on se, että tulee huono omatunto kun on osallisena äänestämässä pois ihmisiä, joita vastaan ei ole mitään suurta tai raskauttavaa, mutta syitä on keksittävä (selitys äänille vaaditaan) ja ihmiset nimettävä. Takinkääntö? Mitä v...ua??? Vähän perspektiiviä asioihin ihmiset.
olisi halunnut vaihataa timolle antamansa äänen!!
..........
katsoin sitten kai huolimattomasti. Mutta tekeekö se kenestään takinkääntäjää jos on miettiny asiat uudelleen ja on tyytymätön omiin valintoihinsa? Aika rankasti sanottu toi takinkääntäjä...
sorge ;-))
hän ei ollut kyseiselle henkilölle antanut kertaakaan pisteitä, "mutta nyt kun me Mikan kanssa kokataankin yhdessä" niin sehän onkin kiva kaveri. Tuli vaan varmaan vanhasta tottumuksesta annettua pisteet hänelle.
kannattaja...........
oli kyllä niin selittelyn makua,suhtauttuu väheksyvästi ainakin kolmeen kilpailijaan,näkyi tänään oikein selvästi.hyi mika,et ole kaveri.