Tänne pitkästä aikaa kurkistin
ja et usko kuinka säikähdin..
näin viestisi sun
ja nimimerkkini mun!!
Se en vain ollut minä..
Selityksen olen velkaa sulle
kun katosin mitään puhumatta taas.
Niin paljon tapahtui asioita mulle
enkä sitten enää kirjoittaa uskaltanutkaan.
Meren rannalla sinua usein mietin
unohtanut en, uskothan sen!
Joskus kurkistin jättänyt oletko viestin..
itse kun uskaltanut en.
Sinut melkein näin
kun silmäni suljin,
kalassa,
marjassa,
tunturilla..
Nyt viimeinen toivoni
on kai tämä..
Sytytän ilta nuotion,
vaikka tunturilta
se loista ei vielä.
Merkki sinulle se on..
Nuotion loisteessa odotan vielä
ystävää,
joka pelasti pimeältä.
ja et usko kuinka säikähdin..
näin viestisi sun
ja nimimerkkini mun!!
Se en vain ollut minä..
Selityksen olen velkaa sulle
kun katosin mitään puhumatta taas.
Niin paljon tapahtui asioita mulle
enkä sitten enää kirjoittaa uskaltanutkaan.
Meren rannalla sinua usein mietin
unohtanut en, uskothan sen!
Joskus kurkistin jättänyt oletko viestin..
itse kun uskaltanut en.
Sinut melkein näin
kun silmäni suljin,
kalassa,
marjassa,
tunturilla..
Nyt viimeinen toivoni
on kai tämä..
Sytytän ilta nuotion,
vaikka tunturilta
se loista ei vielä.
Merkki sinulle se on..
Nuotion loisteessa odotan vielä
ystävää,
joka pelasti pimeältä.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Epäilin nimimerkkiä,
siksi varovaisuuteni,
missä olit kuukaudet,
ihmettelen mä yhäkin?
Syksy sitten mennyt,
mutta talvi ei tule,
mustaa, pimeää vielä,
joulukinko tällainen?
Nyt ei muuta ku nauraa voi,
samaa ihmettelin,kun juttujanne luin
hoh hoh hoi,
niin tutulta kuulostaa...
kenen kanssa keskustelee,
missäs sinä nyt olet minun tyttö tunturin.
Niin missäs sinä nyt sitten olet?
Tuntui tosi pahalta
nimimerkki huomata..
Pelkäsin että minuksi luulet,
kun huutelun tuon kuulet..
Siksipä sulle viestin tein,
sisältönä sydämein,
tunturit,
nuotiot,
kala reissut..
Ystävän joka
pelasti pimeältä.
Ajattelin että siitä huomaat
tunnistat minut
ja luokseni palaat.
Odotin niin
ja pelkäsin..
mitä jos et saapuisi?
Syy siihen omani..
Niin paljon kertoa
pitäisi sulle,
sattunut paljon
niin on mulle!
Ei pysty kaikkea
runossa kertoa.
Oli ihana tavata taas
ystävä rakas!!
Minä onneain kiitän
kun sain sut takas!
Paljon sanoja käytät,
vilpittömältä näytät,
kaikki ei vain stemmaa,
pidätkö jotakin jemmaa?
Muutto, myllerrys myös,
samoin sinun uusi työs,
kaikki tämä totta lie,
mihin veis meidän tie.
Alkupisteessä me yhä,
sunnuntai isien pyhä,
mietin, miten jatkaa,
meidän runoilumatkaa.
Liikaa vain tapahtui,
ajatukseni lamaantui.
Pystynyt en kirjoittamaan,
viestiä sinulle laittamaan.
Suru suuri vei ajatukset,
sinua vaivata halunnut en.
Mikä mielestäsi nyt ei stemmaa?
Tahdo en hävittää unelmaa!
Vilpitön olen, suhteessa sinuun.
Tunnetko vielä samoin minuun?
Totta, että ei alkua pidemmällä
kaikesta huolimatta olla me vielä.
Miettinyt paljon olen myös minä,
ajatuksissa monissa ollut oot sinä.
Kerro, vain jos et halua jatkaa
meidän yhteistä runoilumatkaa.
Ehkä et luottaa minuun enää voi?
Ymmärrän kyllä, et väärin tein,
kertomatta katosin..
syy surullisen sydämein!
Surua, miksi et kertonut,
olisin kyllä lohduttanut,
vaikenit kuin muuri,
pettymys oli suuri.
Nyt tiedän, elän myötä,
yksin sä teit surutyötä,
kaikellahan on aikansa,
kyllä pitää paikkansa.
Jatkamme, me teemme sen,
vaikka retken yhteisen,
katsomme nuotion valoon,
johtaisko samaan taloon.
..kaikesta,
ystävyydestä aidosta!
Siitä miksi en kertonut,
lohdutustasi huolinut
selittää voisin ihan vähän,
miksi kaikki meni tähän.
Kun luonteeni on sellainen,
puhua tunteistani osaa en.
Niin vaikea minun on surujani
toisen niskaan kaataa,
Oppinut siihen, että kaikki
yksin pitää kantaa.
Mutta uskotko rakas ystävä,
joka hetki sinua ikävä!!
Oli kaipaus suuri tunturiin
lähemmäs sinua..
kun toisistamme eksyttiin.
Niin mielelläni kanssas retken teen,
vaikka tunturiin kaukaiseen.
Nuotion lämmössä, vieressä sun..
Haave suurin nyt on mun.
Voi, voi sun ikävääsi,
valoa tuonko päivääsi,
toivottavasti sä saat,
lukea sanat kun osaat.
Keväällä olit lähellä,
nytten kaukana siellä,
kai haaveilet kuitenkin,
tunturiin yhä sittenkin.
..haaveilen takaisin
tunturiini vieläkin.
Eikä ihan mahdotonta lie,
että takaisin käy mun tie.
Joulun jälkeen luulisin
käy tieni taas tunturiin.
Viestisi nämä valoa
päiviini tuovat kyllä!!
Nyt hyvää yötä ystävä,
mun töihin täytyy mennä..
Sanaton olen nyt,
joko runo mennyt,
katkeaa juttu,
onko se tuttu.
miksi ei onnistu,
sanat ei innostu
soljumaan tänne,
puuttuuko jänne.
Tyttö tunturista,
lakeudelle katosit,
hiljaa taas olet,
miksikas näin?
viime viestisi jälkeen,
Oikeasti tahdotko jatkaa
yhteistä runoilu matkaa??
Tuli runostasi
tunne sellainen..
sanoin kuvata osaa en.
Ajattelin että hetken odotan..
ja jos vielä huhuilet, palajan!
En väkisin sua tahdo täällä pitää,
silloin tästä ei tule mitään..
Kovasti sua kuitenkin kaipailin,
päiväni piristykseksi odottelin.
Pysytäänkö ystävinä..
sen päätät nyt sinä?!
Aina ei löydy sanoja,
koit kai sen itsekin,
odotin sittenkin sua,
vastannut sä vain et.
Odotusta, odotusta,
siihen tottunut oon,
silti en mä luopunut,
kuten huomannut oot.
Yritetään yhdessä,
käsi kädessä olla,
ystäviä kuten aina,
kaivataan kuitenkin.
Ei yritetä yhdessä enää
se mulle tekee nyt tenää.
Pois jo laita käsi tuo
ja käy jonkun muun luo.
joku muu ehti
nimimerkkiäni käyttämään.
Toivottavasti huomasit..
ettet pois ehtinyt kääntymään.
Hyvä ettet luopunut,
niin kuin en minäkään.
Uskomasta, toivomasta
löydettyyn ystävään.
Ollaan ystäviä,
tutustutaan..
ehkä joskus iltanuotiolla
yhdessä istutaan!
Ystävyys kaiken voittaa,
sitä kannnattaa koittaa
kaikin keinoin vaalia,
eikä vain kiviä haalia.
Pikku pakkasessa nuotio,
ei uskalla tulla kontio,
kelpaa siinä köllötellä,
toisiaan vain hellitellä.
Lumisateessa kotiin kävelin,
sinuakin siinä ajattelin.
Olisipa hauska teitää
minne vie tää..
Yhteisellä nuotiolla
saadaanko koskaan olla.
Löysinkö sinusta ystävän
ikuisesti luokseni jäävän..
Jonka luona ei pelota kontio
vaan lämmittää yhteinen nuotio.
Tunteiden palossaa,
yökuutamon valossa,
nuotio lämmittäisi,
meitäkin yhdistäisi.
Milloin ja missäpä palaa,
nuotio, joka toivoa valaa,
ja vanha ja nuori halaa
kun vannoo lemmenvalaa?
Pakkasessa kaksistaan,
tuskin meitä paleltaa?
Yhteinen nuotio jos lämmittää,
halaus mieltä hämmentää..
Jos tietäisin
milloin, missä?
En enää olisi eksyksissä.
Ennen kuin se selviää,
kun en vielä sua nää..
Siihen asti, ystävä,
ole täällä vierellä!
Kaukana, mutta vieressäsi,
ajatuksissanikin sylissäsi,
Ethän eksyksissä lienekään,
kadoksissa kai et ensinkään.
Kynnämme näin runon sarkaa,
rakkautemme vieläkin arkaa,
miten sitten kun kohdataan,
suudelllaan kai ja halataan.
Viestejämme vanhoja selasin
ja tiedätkös mitä huomasin?
Niistä löytyy lämmin ystävyys,
toisen kaipuu, läheisyys.
On totta, arkaa rakkautemme..
Se millaiseksi muuttuu, tiedä emme.
Oli haaveena meillä ennenkin
ja kai yhä vieläkin,
luo toisen päästä lepäämään,
syliin hellään, lämpimään.
Tahdon uskoa,
että vielä joskus kohdataan,
toisiamme hellästi halataan.
Vaikka aikaa menisi vuosi tai kaksi,
tahdon, koska tulet yhä rakkaammaksi!!
Paljon on sanottu
ja sanoin kerrottu,
mutta tätäkö ain,
mietin sitä vain.
Kaikki aikanaan,
mä uskon sanaan,
hellin aatoksiin,
myös paatoksiin.
Jännää tämä onkin,
ehkä mahdotontakin,
käpertyä sinun kainaloon,
ja herätä auringonvaloon.
unelmamme todeksi tulevan.
Tarpeeksi jos tahdotaan,
vielä luonas olla saan..
Vielä haaveissa vain saan
syliin sinun istahtaa,
käden kaulaas pujottaa,
suudelman suulle painaa.
Älä mahdottomaksi sano,
vaan hyviä haltijoita puolelles ano,
Jos luokses minut haluat
ne ehkä keksivät taiat.
Mikäs se taika,
millainen aika?
Tunturiin huikkaan,
suutanikin suikkaan.
Odotan! taika ei tehoa,
ei tuo liki sinun kehoa,
loitsujakin luen,
haalarinkin puen.
Tunturin kupeella,
pakkashuurteella,
lakeudelle kiikaroin,
runon sulle nikkaroin.
Mikä tässä mättää,
taian taiat jättää,
realistiksi tulla,
onkos taika sulla?
Tapasi mukaan katosit,
palstalta nyt putosit,
häivyit pois,
kiirekö ois?
Hyvää joulua toivotan,
näin sen nyt toimitan.
Poissa vaikka pysyt,
kai itseltäsi kysyt,
miksi näin ystäväin,
ajatus parhain päin.