Nokia-huuma

George-Bush

Nokia on saanut koko kansakunnan hurmoksen valtaan. Nokian menestys on koettu yhteiseksi menestykseksi, ja Suomi menestyy vain niin kauan kuin Nokia menestyy. Suomi ei ole mitään ilman Nokiaa. Nokia on iskostanut sen kansakunnan syvimpään tajuntaan – tyhmimmästä kadunmiehestä ylimpään poliittiseen päättäjään. Kansa on hurrannut, kun Nokia on ilmoittanut hyvästä tuloksestaan. Jorma Ollila on nostettu heti Jumalasta seuraavaksi, vaikka kansalta on jäänyt isä-Jorman syvimmät motiivit ymmärtämättä.

Jokaisella pitää olla Nokia-puhelin. Muun merkkisen puhelimen omistajaa on katsottu kuin porukan pettäjää. Jotta Nokian myynti kasvaisi edelleen, puhelin pitää vaihtaa uuteen vähintään kerran vuodessa. Nokiasta ei saa puhua pahaa. Sitä tekevä on leimattu kommunistiksi, kateelliseksi tai milloin miksikin.

Mutta sittenkin: tavallinen kadunmies on vain hyväksikäytetty uhri. Häntä manipuloimalla Nokia on saavuttanut nykyisen asemansa. Hänen matkapuhelinliikkeeseen kiikuttamien markkojen, eurojen, puntien, dollarien jne. ansiosta Nokia on kerännyt ennätysmäisen kassan.

Nokia on näkymättömästi jakanut kansan kahtia. Valtaosa kansalaisista on saatu aivopestyä. Vain pieni osa on osannut säilyttää kriittisen asenteen ja nähdä, mitä Nokian ja Ollilan takana todella on.

8

2598

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yamma

      Nokia on riippuvaisempi suomesta, kuin suomi nokiasta? hah! Nokian myyntiluvuissa pienen suomen myynti on vain tippa meressä. Suomi on maantieteellisesti pieni maa, jossa on korkeahko elintaso ja teknologia. Siksi suomi on hyvä maa testata uutuuksia. Loppupeleissä noilla myyntirahoilla on melkoisen vähän merkitystä Nokialle.

      Sen sijaan Nokia maksaa yritysveroja ja sen johtajat ja työntekijät omia verojaan. Suomen valtiolle kyseessä on todellakin merkittävä määrä rahaa.

      Ei kai kukaan väitä, että Ollila tai Nokia on tehnyt kaiken tämän hyvää hyvyyttään. Tottakai yritys pyrkii tekemään voittoa. Suomen valtio ja Nokia ovat kuitenkin molemmat hyötyneet tästä kaikesta. Se, että Nokian johtajat ja omistajat ovat saaneet kakusta suuremman osan, kuin muut ei liity asiaan mitenkään. Se vain osoittaa suomalaista kateutta.

      • Tuomas

        Onko tietoa kuinka paljon Nokia maksaa veroja ja kuinka paljon se saa valtiolta takaisin erilaisina tukina?

        Minkälaista valtaa Nokia käyttää TE-keskuksissa ja muissa vastaavissa instansseissa? Onko niissä Nokialaisia päättämässä minne tukirahoja suunnataan?


    • fanifani

      Nokia tuonut Suomeen jo monta vuotta aivan helvetisti rahaa. Ja lisäksi työpaikkoja.

    • 1. Nokia on Tekesin suurin asiakas, eli aika suuri osa Nokian maksamista yhteisöveroista palautuu takaisin Nokian käyttöön.

      2. Aina tämä sama laulu: Nokia työllistää suomalaisia. Tämä on juuri sitä propagandaa, jolla Nokia on yrittänyt saada hyväksyntää ja oikeutuksen olemassaololleen. Koska Nokia työllistää suomalaisia, sen toteuttama massiivinen rahastuskone on oikeutettu?

      3. Nokia on rakentanut valtion ja median avulla kilven suojakseen. Hyvin harva media uutisoi yhtiöstä mitään negatiivista. Nokia on kuin pienois-Neuvostoliitto: toisinajattelijat ja yhtiötä arvostelevat vaiennetaan uhkailulla.

      4. Jos Nokiaa ei olisi, täällä olisi sen tilalla muita yrityksiä, jotka voisivat valmistaa jotakin hyödyllistä. Nokian ja it-kuplan myötä moni perinteinen suomalaisyritys on siirtynyt ulkomaalaisomistukseen viimeisen kymmenen vuoden aikana. Juuri nämä yritykset ovat selvimmin yt-neuvotelleet henkilöstönsä kanssa tunnetuin seurauksin.

      5. Voisi sanoa, että matkapuhelin on vuosisadan tarpeettomin kapine. Yritys, jonka liikevaihdosta 80 % tulee tältä sektorilta, ja loput 20 % sitä tukevilta sektoreilta, on aika hyödytön.

      • heebno

        "5. Voisi sanoa, että matkapuhelin on vuosisadan tarpeettomin kapine."

        Markkinavoimat ovat puhuneet.


      • hoppa__

        Nokia ei ole muuta kuin yritys joka yrittää tuottaa paljon rahaa, siihen se käyttää kaikkia tarvitsemiaan resursseja, eli työntekijöitä, valtiota tms. Turha tuosta nyt on itkeä tekeekö se jotain hyvää tai huonoa, se on puhdasta businesta, ei saa missään vaiheessa alkaa uskomaan että ko. yrityksellä olisi mitään intressejä Suomea tai jotain tiettyjä ihmisiä kohtaan. Nyt firmalla mennyt hyvin, joskus aikaisemmin meni vähän huonommin ja pitää vaan toivoa että sillä menee hyvin niinkauan kun meinaa Suomessa hengailla. Mun neuvo olisi kaikille että lopettakaa turha stressaaminen ja tehkää sitä mistä itse nautitte, ajatelkaa itseänne älkääkä jotain firmaa. Jos ei nappaa olla jossain firmassa hommissa niin menkää muualle ja pitäkää se mielessä että yritykset ovat vain osakkeenomistajien rahantekovälineitä eikä mikään instituutio mitä kohtaan pitäisi kumartaa tai sylkeä. Se on *vain* yritys.


      • sen verran katkeraa tilitystä, että on tainnu keorkepoika saada kenkää kyseisestä yrityksestä? Vai eivätkö ole ottaneet edes duuniin? Kämmäsitkö pällitestissä?


        2) Massiivinen rahastuskone? Mitäs muuta yrityksen sun mielestä pitäisi tehdä?

        3) arvosteleppa ketä/mitä tahansa millä on valtaa, niin käy samoin. Yritäppä saada hesarin ylseisönosastolle kritiikkiä jostain missä aatos erkolla on näppinsä pelissä...ei saletisti julkaista.

        4) hyödyllistä kuten? kannettavia savumerkkienlähetyslaitteita?

        5) ehkä sinulle. matkapuhelin taitaa kuitenkin olla yks vuosisadan hyödyllisimmistä kapineista hyvin monen muun mielestä...huvikseenko miljoonat niitä ostelee?


    • hauhauhau

      En nyt oikein ymmärrä mikä on sanomasi. Mikä on siis asian pontti, mihin pyrit ?

      "Jokaisella pitää olla Nokia-puhelin. Muun merkkisen puhelimen omistajaa on katsottu kuin porukan pettäjää. Jotta Nokian myynti kasvaisi edelleen, puhelin pitää vaihtaa uuteen vähintään kerran vuodessa."

      **
      Minulla on ollut mm. Eriksonnin puhelimia, vaikka työskentelen Nokialla, eikä kukaan ole asiasta maininnut, kuin lähinnä huumorimielellä. Ja näkyy noita kilpailijoiden puhelimia vieläkin koleegoilla. Valintahan on vapaa, jos puhelin on oma.

      Vaihdan puhelinta silloin kun se ei enään toimi tai ei vastaa tarpeitani. Nykyinen (oma) taitaa olla toinen jonka olen ostanut. Ensimmäinen kesti siis useita vuosia ja toivon samaa tältä. Jos kaikkea ostelee jota mainostellaan tulee varmasti henk.koht konkurssi.
      **


      "Mutta sittenkin: tavallinen kadunmies on vain hyväksikäytetty uhri. Häntä manipuloimalla Nokia on saavuttanut nykyisen asemansa."

      **
      En ymmärrä mitä tarkoitat. Jos pointti on se että puhelimia on myyti huijaamalla, en allekirjoita väitettäsi. En ellekirjoita sitäkään että kadunmies olisi pakotettu ostamaan puhelin.
      **


      "Nokia on näkymättömästi jakanut kansan kahtia. Valtaosa kansalaisista on saatu aivopestyä. Vain pieni osa on osannut säilyttää kriittisen asenteen ja nähdä, mitä Nokian ja Ollilan takana todella on."

      **
      Yrityshän siltä löytyy, jonka eräänä tavoitteena linee tuottaa omistajilleen mahdollisimman hyvä tuotto, kuten on tilanne muillakin yrityksillä.
      **


      "Koska Nokia työllistää suomalaisia, sen toteuttama massiivinen rahastuskone on oikeutettu?"

      **
      Rahastukone. Veikkaampa että olet nyt tajunnut koko jutun väärin. Nokia tuottaa roihnaa kuten muutkin yritykset ja yrittää myydä sitä mahdollisimman paljon. Erinäisiin huimiin optioihin sun muihin minulla on selkeä käsitys ja uskon sen olevan samaa kastia yleisen käsityksen kanssa.
      **


      "Jos Nokiaa ei olisi, täällä olisi sen tilalla muita yrityksiä, jotka voisivat valmistaa jotakin hyödyllistä."

      **
      No joo jos Nokiaa ei olisi olisin työskenellyt viimeiset 10 vuotta ehkä jossain tai sitten en. Samoin olisi tilanne monella muulla suomalaisella. Kerro mitä hyödyllistä oma työnantajasi tuottaa markkinoille ?
      **


      "Voisi sanoa, että matkapuhelin on vuosisadan tarpeettomin kapine."

      **
      Se lienee sinun mielipiteesi. Moni muu on eri mieltä.
      **


      "Pitääkö jokaisen olla jatkuvasti tavoitettavissa?"

      **
      Ei tarvi. En minä ainakaa ole.
      **


      "Vielä tulee aika, jolloin moni muukin alkaa suhtautua tähän kriittisesti."

      **
      Siis kriittisesti mihin ?
      **


      "Pentti Linkola totesi uusimmassa kirjassaan (2004) osuvasti Jorma Ollilasta. En nyt tarkasti muista, mutta jotenkin Linkola totesi, että Ollila on Saddam Husseinia pahempi roisto. Olen samaa mieltä."

      **
      Joo'o.
      **

      Jotenkin kirjoituksestasi paisaa läpi suurta katkeruutta, eikä sillä ole varsinaista sanomaa, muuta kuin se että Nokiassa ei ole mitään positiivista. Ei edes se että se työllistää monia suomalaisia. Eihän työnteko herkkua ole kenellekkään, mutta kun jotain on silti tehtävä hengissäpitimiksi ja olen siitä iloinen että Nokia sattuu olemaan Suomessa ei siten että sekä Erkki että Noksu olisivat Ruotsissa. Kännyköiden valmistus ei liene kuitenkaan niitä maailman suurimpia ongelmia :)

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      1021
    2. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      90
      685
    3. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      677
    4. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      651
    5. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      648
    6. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      8
      639
    7. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      68
      629
    8. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      625
    9. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      82
      558
    10. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      42
      550
    11. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      22
      548
    12. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      62
      546
    13. 61
      539
    14. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      531
    15. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      523
    16. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      134
      498
    17. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      482
    18. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      27
      437
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      46
      433
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      28
      411
    Aihe