Oletteko niitä tip top ihmisiä, jolla aina on koti kunnossa ja sävy sävyyn vaatteet kaupassa käydessä.
Itse olen enempi huithapeli. Kun lapset olivat pieniä, menin mielummin ulos vaikka lumisotasille, kun heiluin rätti kädessä. Kai meillä oli sotkuista ja villakoiriakin löytyi, kumma kyllä meillä oli aina kaikki kylän kakarat.
Tämä asia tuli mieleen, kun olin tuossa pihalla haravoimassa ja muistin unohtaneeni kanelin. Siitä vaan hyppäsin autoon saappaineni ja verkkareineni, ei tullut mieleenkään mennä sisälle laittamaan parempaa päälle.
Osaan kyllä pukeutua juhlatilaisuuksiin, mutta tuntuisi stressaavalta arkielämässä olla koko ajan miettimässä, miltä näytän, onkohan tuolla pölyä jne. Mites teillä?
Itse olen enempi huithapeli. Kun lapset olivat pieniä, menin mielummin ulos vaikka lumisotasille, kun heiluin rätti kädessä. Kai meillä oli sotkuista ja villakoiriakin löytyi, kumma kyllä meillä oli aina kaikki kylän kakarat.
Tämä asia tuli mieleen, kun olin tuossa pihalla haravoimassa ja muistin unohtaneeni kanelin. Siitä vaan hyppäsin autoon saappaineni ja verkkareineni, ei tullut mieleenkään mennä sisälle laittamaan parempaa päälle.
Osaan kyllä pukeutua juhlatilaisuuksiin, mutta tuntuisi stressaavalta arkielämässä olla koko ajan miettimässä, miltä näytän, onkohan tuolla pölyä jne. Mites teillä?
Vastaukset 28
Vanhimmat
on tapa arvostella aina ja joka kääntees toise huusholli hoitoo.
Tämmöset arvostelijat ja moittijat ovat kyl ite ylleesä hyvi napakoita kottiisa hoitajii. Aina sistii ja puhasta.
Mie taijan kuuluu siihe ryhmää, joka viittaan kintaal tip top meiningille. Enkä anna kenekää arvostelun viijä mielerauhajai.
Se on kyl sanottava, et mukavaha siistis kodis ois olla, mut siivoomine on miust vihoviimone homma. Mie tekisin kesälkii pihas ja puutarhas vaik mite raskasta hommaa, mut mikä siin siivomises tympii. Ei se suoranaista laiskuutta tai epäsiisteyttäkää oo, mut en vaa tykkää.
Aika outoo kuitekii ko ne villakoirat häiritsevät.
Huoh! Kannattaspas palkata siivooja!
Kyl mie vaatteihe puolest oon tarkemp ja pistän siistit ja tyylikkäätkii kamppeet pääle ko lähen ihmisii ilmoille.
paikka jossa kaikki viihtyvat, sen pitaa nayttaa asutulta,meilla siivotaan silloinkuin on pikkupakko, yksi huone on omistettu vaatvammille vieraille ja se yritetaan pitaa siistina.
kun Zyrtex ei enää tehoa.
Oikeasti kun tuntuu siltä että ei itse enää viihdy.
Nuo putsipingot ovat hankalia aviovaimoina ja äiteinä, orjuuttavat koko perhettä sen siivoamisensa kanssa.
Olen alkanut harrastaa hyötyliikunta ja päättänyt jättää auton talliin aina kun pystyn pyöräilemään tai kävelemään.
Asut ovat sen mukaisia.
...kahden koiran kanssa, joten ei suinkaan ole tiptop.
Vaatteet rennot, mukavat eivätkä kiristä arkioloissa. Juhliin sitten vähän tarkemmin katson mitä päälleni puen ja tietysti vähän meikkiä
Arkioloissa ei meikata.
Pakkohan se on siivota, kun alkaa itsestä tuntumaan, ettei ilkeä katsella. Välillä riittää pikasiivous, jos silloin tällöin siivoaa perusteellisemmin. Nyrkkisääntö voisi olla, että asunnon pitää näyttää asuttavalta muttei loppuun asutulta!
Ihan oma aiheensa voisi olla tämä minun tilanteeni nyt. Olen sanonut, että jokainen asunto on ollut taatusti kaikkein siistein silloin, kun siitä on muuttanut pois. On pakko jynssätä sellaisetkin paikat, jotka eivät näy ja joita siksi tulee harvemmin siivonneeksi.
Usean kerran olen kokenut, että jos muuttaa vanhaan asuntoon, niin se sama jynssäysrulianssi alkaa siellä. Toinen ei olekaan viitsinyt siivota kuin vähän huiskien, eikä uudessa kodissa huvita aloittaa heti nurkat likaisina. Muistanpa, että joskus on kiukusta itku päässyt, kun olen polvet verillä hinkannut keittiön alakaappeja.
Kaikkein kiitollisin turhannuukista nurkansiivouksistani olin kaiketi silloin, kun vieraaksi tuli vitivalkoinen kisumirri.
Omistajan tavat tuntien kävin melkein suurennuslasin kanssa omalaatuisimmatkin paikat läpi, enkä ollenkaan turhaan.
Utelias kisu nuuskutteli pienimmätkin loukot, tutkiskeli hellat ja työtasot, katsasteli telkkarin taukset, sohvan ja sängyn alukset.
Välillä omistajansa sitten otti kisunsa käsittelyyn, pyyhkeili muka karvoja irti ja hämmästeli; eihän tästä lähde paljon mitään, vaikka kyllähän me kotona harjattiinkin.
Loppujen viimeksi koko mirri teki katoamistempun ja löytyi lopulta päiväpeiton alta nukkumasta. Siinähän tuli sitten katsastettua vuodevaatteetkin.
Kuulun niihin p....ntärkeisiin nipottajiin. Pyrin pitämään kotini aina siistinä ja kuten arvata saattaa, samoin on vaatetukseni ja kenkieni laita.
Mutta silloin kun lapsenlapset ovat luonani, huusholli saa mennä vaikka miten mullin mallin. Onhan minulla aikaa siivoilla sitten jälkeenpäin.
erikoine tapaus.
Monet paskatärkijät nipottajat ei ota millää mittää kotielläintä, niiko miu käly esimerkiks.
Kerra hää katteli meije kissan syöttöpaikkaa ja sano, et eiks tuo pitäs olla ulkon, sotkoo.
Ei kissa kovi paljo sotke ja eihä kukkaa lemmikkielläintää paa ulos pakkasee syömää.
aivan viime aikoina olen ruvennut miettimään, missä määrin voisin vähentää jo rutiininomaisiksi tulleita hössötyksiäni. Tilapäistä varmaankin. Tai sitten ei.
Nuoruudessa olin nipottaja siisteyden suhteen, mutta kun aikoinaan aloitin opiskelun niin huomasin, että ihminen voi sivistää itseään muutenkin kuin siivoamalla.
Isäntä meillä nykyään saa siivouskohtauksia - eikä hänkään niin kauhean usein paitsi silloin kun on vieraita tulossa!
Sinullahan pyyhkii hyvin. Isäntäsi hoitaa siivoukset, vaikkakin kohtauksittain.
Meidän isäntä ei loksauta korviaankaan. Sohvalla istuu kuin pataässä, vaikka olisi miten harvinaisia vieraita tulossa. Eipä puutu juuri muihinkaan huushollitöihin. Mutta kaikkeen tottuu. Minä se puurran.
Myönnetään - ei valittamista. Tämä puoli isännässä puhkesi ikäänkuin kukkaan, näin runollisesti sanoen, sen jälkeen kun hän siirtyi eläkkeelle.
Myös hänen vuosikymmeniä piilossa ollut pullanleipomistaitonsa alkoi kukoistaa, kun väitin kivenkovaa, että leipomiskäteni on toimintakyvytön vuosien vatkaamisen ja vaivaamisen jälkeen!
pistä nipottaja vieras ulos pakkaseen syömään.
kyl lemmikin pitää saada lämpimässä syödä
et sie olit vastant.
Vaik mie olen tarkka muussa, ni Diiva sais vaik vähä sotkeekii. Mut siisti koiraha se Diiva on olt pennust ast.
Ei hää ulkoo tultaessa milloinkaa tuu etteisestkää peremmälle eneko on tassusa pyyhitty, ol sit kesä tai talvi. Ja siistist syöp, eikä ees lotsuta niiko koirat ylleesä.
Mut se onnoikkii tyttökoira.
kun on mies, joka ei karsasta imuria tai pesintä.
Silloin opiskeluaikoina, en ollut minäkään kovin innostunut siivoamaan. Enkä työssä ollessani, sillä luokan kanssa päivät mesottuani en kertakaikkiaan jaksanut välittää enää siivoamisesta.
Nyt vanhana ja varsinkin eläkkeellä ollessa viihdyn siistissä kodissa ja aikaa jää vielä paljon muunkin tekemiseen.
Hei Jessica, kerroit että sinä se vaan puurrat kotihommissa. Ethän sentään kohtuuttomasti raada. Milloinka elämää otetaan löysemmin rantein, jollei tässä iässä?
Mies kyllä imuroi (ja nostaa tuolit ym. pöydille kuin elokuvien ravintoloissa ja jättää ne sinne!), ja pitää siitä kovasti ääntä, HÄN on sellainen mies joka siivoaa viikottain! Kun kyllästyneenä hänen sotkujensa pesemiseen kylppäristä kysyin kuinka usein hän on kylppärin siivonnut, hän vastasi: tarpeeksi usein.
Se tarkoittaa ehkä 4 kertaa ensimmäisen avioliittovuoden aikana. Loput 33 hän on keskittynyt sotkemiseen, mutta antaumuksella. No, kohta hän on ex.
Kauhee siivouskohtaus iski jälleen ... onhan Isänpäivä tulossa. Mä lähden nyt pois tieltä vaikkapa kahvilaan siksi aikaa, kun isäntä siivoaa raivolla. Lupasin pyyhkiä pölyt kotiin palattuani!
Missä ajatukseni olivatkaan tuolloin! Lue lauseet imperfektissä. Aikoja entisiä siis.
Ole huoletta, puurran enää kohtuullisesti, jos sitäkään eli löysin rantein otan. :)
Helpotti, että on joku muukin "sottapytty", mulle on tulossa trauma. Aina kun menen yllättäen kylään, kaikki on viimeisen päälle, on tullut sellainen olo, että jotain vikaa minussa pitää olla. Olen ihan onnellinen vaikka päivän tiskit on tiskaamatta, menen hyvillä mielin ukkoni kanssa saunaan ja sen jälkeen en koske tiskeihin.
No en tilaa enää Avotakkaa.
30v.sitten olin touhottaja.alvariinsa rätti kädessä.
Sitten paikallisessa lehdessä oli juuttu siivouksesta ja siinä sanottiin:perheenäiti joka käyttää 5 tuntia viikossa siivouksee on siivoushullu.
Siihen loppui minun touhotus.
Sanoin et siitä hulluudesta ei ainakaan syytetä.
Ei tarvitse kyllä villakoiria potkia pois sen verran imuria käytän.
Minä olen muuten sievästi hullu, en siivoushullu. Nykyisin, kun asun yksin, on pöydät täynnä papereita olohuoneessa ja keittiön pöydällä leivänmuruja sekä tiskit tiskaamatta ainakin yön yli. Ei tosin aina, välillä viiraa niin, että raivailen. Sitten, kun kyllästyn katselemaan, saan mahdollisesti inspiraation ja innostun siivoamaan. Pesisin silloin koko yhdeksänkerroksisen talon ulkopuolenkin. Näitä sattuu onneksi harvoin.
Ystävinä minulla on kuitenkin vain ahkeria ja viimeisen päälle siistejä ihmisiä, ihme sinänsä, että he pitävät minuun yhteyttä.
Pyrin kuitenkin olemaan siististi puettu niillä vaatteilla mitä minulla on. Puhtaat vaatteet, vaikkakin monta vuotta vanhat.
Olkoon huusholli minkälainen hyvänsä, kun ruoka käsitellään puhtaasti. Lusikoita ja veitsiä ei nuoleskella kesken ruuanlaiton ja kaikin tavoin käsitellään puhtaasti ja puhtain käsin. Lasten ei anneta syödä miten sattuu. Ei sotkea käsillään maitolasissa yms. Että tällaista on olla sievästi hullu.
Ihailen sinua Sievästi hullu, osaat nauttia elämastä ja asua ympäristössä, joka on sinun. Säälin nykypäivän sisustamisbuumia, mikä oma koti se on, joka on koottu sisustustavarataloista. Täydellinen kyvyttömyys siivousvälineiden käyttöön tuntuu olevan yleistymässä. Mitä turhia, äiti tulee kullanmurun soluasunnon siivoamaan ja myöhemmin lapsenlapsia hoidellessaan pistää paikkoja kuntoon ja pyykkiä koneeseen.
saman sisältöisen artikkelin. Nykyään pistän tavarat heti omille paikoilleen, perussiisteys säilyy ja muistaa missä minkin paikka on. Imuroin kerran viikossa ja samoin lattiat pyyhin kerran viikossa. Tyttärelläni oli tapana "pudottaa" vaatteita tuolien karmeille ja se jo toi sen siivoamattomuuden tunteen. En edes tiskaa joka päivä, peitän altaan tarjottimella ja siistiltä näyttää.
järjestyksessä... Mutta silti meillä oli aina kylän lapset leikkimässä. Johtui lasten leluista kun lapset olivat pieniä. Kun tulivat suuriksi niin edelleen meillä oli kaikki kylässä johtui kait siitä kun emme antaneet omien juosta kylillä päivät pitkät tai illat. Kotiin sai tuora kaikki kaverit aina... Minä tykkäsin leipomisesta ja aina annoin kaikille lasten kavereillekkin maistiaiset. Näin usein niin onnellisia kasvoja ja sädehtiviä silmiä kun saivat jopa lisää, herkkuja.. Sain usein kuulla. Kuinka teillä on aina niin siistiä? Koska siivoat? Minä siivosiin joka ilta pakon sanelemana. Meille tuli eteiseen isot kasat hiekkaa monilukuisesta kaveriporukasta. Meillä oli joka päivä pölyä tukehtumiseen saakka kun nämä nuoret kulkivat aina olohuoneessa ja vessa oli myös aina käytetyn näköinen. Pakko oli siivota. Mutta tiesin koko ajan että tämä on vain ajallista. Kun lapset muuttavat kotoa niin minun ei tarvitse enään siivota joka ilta vaan kerran viikossa. Niin on myös käynyt.
Menin pihavaatteissa ja kumppareissa kunnantalolle laittamaan nimen alle omakotitalo-tontin ostossa. Yllätys oli melkoinen: wiinerikahvit, valkoinen pöytäliina, pariskunnat ja kunnan johtomiehet juhla-asuissa.
Voi haluaisin niin että olisi siistiä,tyylikästä ja ennenkaikkea kodikasta,mutta olen huomannut ettei kaikki yhtäaikaa tahdo onnistua.Mökillä on kodikasta kun on tuvassa ruutuverhot ja kamarissa pitsiset ja vanhaa.Täällä keskustan uudessa asunnossa tuntuu koko ajan että pitää varoa kolhimasta,sotkemasta.Ajateltiin että vanhuuden varalle sisustus on jo siivouksenkin kannalta ns.minimaalinen ja matot tietysti kevyet puistella. Ja minä sotken ihan itse kaikki kaapit ja paikat kun kiireissäni etsin ja hösötän ja kaikki roiskuu ja menee mullinmallin.Toinen minä moittii ja siivoaa.
Muistuupa mieleeni Uudentestamentin kertomus Martasta ja Mariasta, joiden roolit olivat selvät: Martta siivosi ja leipoi ja laittoi, Maria istui vieraan kanssa, emännöi ja keskusteli. Tarinan opetus oli se, että molemmat ovat tarpeelliset, ja oikeastaan Korkea Vieras antoi enemmän arvoa Marian henkevyydelle, kuin Martan puurtamiselle.
Miten minusta vaan tuntuu, että ne Mariat ovat vallanneet maailman. TV:kin on täynnä mainoksia, joissa onnellinen ja terve perhe elää vastasiivotun kodin ihanasti kiiltävässä keittiössä, "jossa tuoksuukin niin puhtaalle".
Monet harrastukset ovat tietenkin perheenäidillekin hyvä henkireikä maailmaan, mutta eihän toki siivouspäivistä niiden takia voi tinkiä!
Ammoin palkittiin äitienpäivänä arvostettuja raatajaäitejä, joiden lapsilauma oli vähintään tusina. Kaikki kunnia heille toki.
Nyt ei onneksi enää niin suuria perheitä juurikaan löydy, mutta ne raatajaäidit ovat kyllä tallella. Kahta työtä tehden ja yksinhuoltajina he pullantuoksuisina hymyilevät kiiltävissä kodeissaan. Juuri lenkiltä tulleina.
Kuinka kurjaksi tässä ylipainoinen mummoparka itsensä tunteekaan, villakoiriensa ja vedenpuutteeseen kuihtuneiden pelargoonioidensa keskellä. Tuntuu aina siltä, että olisi paljon mielekkäämpää tekemistä kuin alituinen ruuan laitto ja varsinkin siivoaminen ja kaappien järjestely.
Joulukin pukkaa. "Joko olet leiponut piparkakut? Minä en tänä vuonna teekään kuin ...." ja 10 eri leivonnaisen luettelo.
Kysäsenpä siis minäkin. Yksinkö oon?