Olen ollut jonkin aikaa huolissani pojasta, kun hän viihtyy oikeastaan vain kotona.
Koulussa hänellä on kavereita, mutta vapaa-aikana hän ei halua olla kavereitten kanssa.
Olisiko kenellä vinkkejä miten saisin hänet kavereitten pariin.
Olen huomannut että hän toisekseen pitkästyy kotona pyörimiseen.
Koulussa hänellä on kavereita, mutta vapaa-aikana hän ei halua olla kavereitten kanssa.
Olisiko kenellä vinkkejä miten saisin hänet kavereitten pariin.
Olen huomannut että hän toisekseen pitkästyy kotona pyörimiseen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
kotona viihtyvästä murrosikäisestä :) tai siis en ole omastakaan pojastani huolissani. Minkä ikäinen hän on? Minun kasiluokkalainen poika viihtyy myös iltaisin kotona ja olen siitä pelkästään hyvilläni. Koulussa kyllä on kavereita. Nyt hän sitten tänä syksynä aloitti uuden harrastuksen, kun alkoi pitkästymään, mutta on siis edelleen muuten illat kotona. Enemmän olisin huolissani jos en tietäisi missä poika pörrää. Ja voisihan sen ajatella positiivisesti niin, että teillä on kotona hyvä olla kun siellä viihtyy :)
Hän on 7 luokalla koulussa.
Joo se on kyllä totta että hienoa että viihtyy kotona, eikä kuleksi missäsatuu.
Jotenkin vain pelkään että jos hän "erakoituu".
Harrastuksiakin olen miettinyt hänelle, vaikka tietenkin itsehän noista lopullisesti päättää. Mutta mitäpä me vanhemmat ei lastemme eteen tehtäisi.
Jotenkin vain hälytyskellot hiukan kilkattaa.
Kiitos viestistäsi.
Mistä sinä tiedät että pojallasti on koulussa kavereita? Oletko käynyt salaa kurkkimassa koulun nurkilla vai mitä?
Jos sanot, että poikasi on kertonut kavereistaan, mistä tiedät että hän puhuu totta? Jos hän ei vaan kehtaa myöntää olevansa yksinäinen?
Kyllä ylä-asteikäisten nuorten kuuluu viettää aikaa kavereiden kanssa, kotonakin tietysti hyvä jos viihtyy, mutta...
Noh, joka tapauksessa sinä et voi asialle paljoakaan tehdä, koska ethän voi poikasi puolesta hänelle kavereita hankkia, mutta sosiaalisuuteen tietty voit yrittää kannustaa.
Ole kiinnostunut poikasi asioista, jotta luottamussuhde välillänne pysyy hyvänä, mutta älä kuitenkaan tyrkytä kommenttejasi liikaa. Tee selväksi että ainakin sinä pysyt hänen luonaan kaikissa tilanteissa! Tsemppiä!
Ottamatta sen kummemmin kantaa pojan tilanteeseen (onko kavereita vai ei) olen sitä mieltä, että sosiaalisuutta joskus ehkä korostetaan vähän liikaa. Paineita pojalla on varmasti koulun puolestakin tähän ns. sosiaalisuuteen. Mutta entäpä jos on käynyt niin, että ketään mieluista kaveria ei yksinkertaisesti ole tässä luokassa.
Monesti tuon ikäiset pojat saattaa olla vähän huonollakin tiellä, : ryyppääminen, tupakanpoltto, huumeet ja muut riesat.
Ehkä teillä sittenkin on syytä olla iloinen, poika on kotona pois kaikesta pahanteosta. Kyllä sitä vielä elämän aikan kavereita löytyy.
Kaikki vaan ei ole niin sosiaalisia ja "kaverinkipeitä" kuin toiset.
Sitäpaitsi nykyään on aika yleistä, että tietokoneen välityksellä pidetään yhteyttä kavereihin, enää ei ehkä nähdä niin usein kuin ennen tehtiin. Monilla lapsilla saattaa olla monta nettikaveria.
Olisit jättänyt kommentoimatta, sillä juuri nytten sinun viestistäsi ei ollut apua päin vastoin.
Tunnen poikani sen verran hyvin joten en usko että hän valehtelisi minulle kavereistaan.
Ja sitä en usko etteikö asialle voi tehdä jotain varmaan voi, ja sen takia kirjoitinkin tänne että uskon että on fiksumpia ihmisiä auttamaan kun sinä.
Musta äidin ei tarvitse tehä mitään muuta.. kun olla kiltti lapselle niin lapsi on killi äidille..esim jos äidillä on vaikka huono ola tai kikkunen kun tulee töistä.. niin ei purkaisi lapseen.. tai sitten joskus voisi viedä leffaan tai shoppailee ; )
Kerroit: "Olisit jättänyt kommentoimatta, sillä juuri nytten sinun viestistäsi ei ollut apua päin vastoin."
-> oman tekstini tarkoitus oli vilpittömästi auttaa, ja kertoa totuus kokemuksen syvällä rinta äänellä. Joskus vanhemmat ummistavat silmänsä oman lapsen kohdalla ja kuvittelevat liikaa, näkevät mitä haluavat nähdä, joten halusin vain että mietit asioita monelta kantilta.
Kirjoitin sis: "Mistä sinä tiedät että pojallasti on koulussa kavereita? Jos sanot, että poikasi on kertonut kavereistaan, mistä tiedät että hän puhuu totta? Jos hän ei vaan kehtaa myöntää olevansa yksinäinen?"
-> tällä en tarkoittanut, että poikasi välttämättä valehtelisi, mutta onhan se noloa jos ei oikeasti ole kunnon kavereita joiden kanssa viettää aikaa, eikä sitä nyt ihan ekana äidille mennä kertomaan.
Kysymyksilläni oli tarkoitus siis hieman herätellä sinua, että ethän sinä voi eikä sinun tarvitsekaan tietää mitä poikasi tekee tai ajattelee kodin ulkopuolella. Hänhän voi olla vaikka masentunut ja sinun olisi hyvä panna merkille siihen viittavat asiat, jotta voisit auttaa jotenkin.
"Joka tapauksessa sinä et voi asialle paljoakaan tehdä, koska ethän voi poikasi puolesta hänelle kavereita hankkia, mutta sosiaalisuuteen tietty voit yrittää kannustaa."
-> Siis neuvoni oli KANNUSTAA poikaasi! Tarkoitus oli kertoa se kylmä totuus, että pojallasi on oma elämä, etkä aina voi vaikuttaa siihen suoranaisesti tekemällä ratkaisuja hänen puolestaan.
Kirjoitin myös näin: "Ole kiinnostunut poikasi asioista, jotta luottamussuhde välillänne pysyy hyvänä, mutta älä kuitenkaan tyrkytä kommenttejasi liikaa. Tee selväksi että ainakin sinä pysyt hänen luonaan kaikissa tilanteissa! Tsemppiä!"
->Miksi muuksi tuon tekstin voi käsittää kun kannustavalla mielellä kirjoitetuksi neuvoksi, jollainen sen todella oli tarkoitus olla.
Anteeksi jos ymmärsit viestini jotenkin väärin, mutta tarkoitukseni tosiaan oli auttaa.
Niin..minäkin tykkään olla kyllä kotona enimmikseen.. ja se menee siihen telkun tai koneella olemisiin.. : ))Mutta ei sisiällä kyllä aina jaksa olla.. : D
Anna pojan olla, äläkä tee ongelmaa hänelle. Kenen se ongelma on, sinun! Meillä molemmat lapset nyhjäsi himassa kunnes lähtivät ulkoilee ja ulkoilevat totta totisesti vieläkin... Ihan riittävästi todellakin.
poikani täyttää pian 18 v. ja on aina viihtynyt kotona. Kavereita on jonkin verran ja hiukan iltamenoja, mutta olen ajatellut, että enemmänkin voisi mennä. Poika on kuitenkin sosiaalinen ja tulee hyvin toimeen ihmisten kanssa. Isosiskonsa on samanlainen, asuu jo poissa kotoa. Hän on edelleen koti-ihminen, kuten myös miehensä. Kummallekaan ei ole tarvinnut koskaan esittää mitään kotiintuloaikoja. Silloin harvoin, kun jonnekin lähtee, kysytään koska on ajatellut tulla takaisin tai tarvitseeko kyydin kotiin. Silloin harvoin kun ovat myöhempään poissa, nukun yöni enkä valvoen odota. Aamulla kysyn milloin tuli. Aina on sanottu, että kotiin pitää tulla, vaikka olisi mokailtukin.
Välillä mietin, että onko kaikki kohdallaan, kun molemmat lapset tuntuvat olevan aina vaan kotona, mutta toisaalta nautin heidän läsnäolostaan. Kaverit ovat myös aina olleet tervetulleita meille, mutta jostain syystä hän ei niitä tänne juurikaan halua, vaan haluaa olla omissa oloissaan.