Olen 18-vuotias vanhoillislestadiolainen nainen, ja menossa parin viikon päästä naimisiin. Rakastan aviomiestäni suuresti, enkä malta odottaa häitä, joiden jälkeen saamme suudella ja harrastaa seksiä. Olemme malttaneet mielemme emmekä ole sortuneet esiaviollisen seksin kauhistuttavaan syntiin. Silti tulevat häät huolestuttavat minua, enkä varmaankaan ole seurakuntamme ainoa nuori, jota tämä sama seikka vaivaa.
Seurakuntamme tapa ja käytäntö nimittäin on, että vanhimmalla puhujaveljellä on ns. ensiyön oikeus, eli he saavat ensimmäisen yön morsiamen kanssa. Muualla Suomessa tätä tapaa noudatetaan enää harvoin, mutta nykyinen vanhimpamme on aiemmin hyvin innokkaasti käyttänyt kaikki ensiyön mahdollisuudet. Lisäksi kylillä puhutaan, että uskonveli olisi raju ja väkivaltainen oikeutta toteuttaessaan.
En tahdo menettää neitsyyttäni tuolle vieraalle miehelle, vaan tulevalle puolisolleni! Mitä oikein teen? Uskon, että tuota seurakunnan käytäntöä tulee noudattaa, sillä sehän on Pyhän Hengen oppi, mutta tässä tilanteessa tekisi hetkittäin mieli jopa hylätä tämä yhteisömme...
Kertokaa, mitä minun pitää tehdä?
Epäreilu ensiyön oikeus
19
5309
Vastaukset
- Muonion Jorma
kuulun sellaiseen uskontoon mitä haluan mustamaalata, ja minusta se on hirveä uskonto mutta haluan olla siinä mukana ja levittää totuutta siitä uskonnosta internetissä, luotettavuuden mekassa.
seurakuntani vanhin pakottaa minua syömään porkkanoita, vaikka raamattu selvästi kieltää porkkanoiden syönnin.- jokutyttönen
"Muonion Jorma" ilmaisee asian loistavasti. Hyvä että jotkut järkevät ilmaisee asiat joskus hyvinkin hauskasti mutta sillain että se on totta kuin kirkonrotta.
Ja "Alissa (vl)":lle vielä semmonen juttu, että tuommoisten asioiden väittäminen on noloa, törkeätä ja hyvin epäkunnioittavaa. Eikä kannattais sekottaa useille pyhää asiaa johonkin syntiseen ja saastaiseen, kuten virkkeessäsi: "Uskon, että tuota seurakunnan käytäntöä tulee noudattaa, sillä sehän on Pyhän Hengen oppi" ja sillä tuottaa pahaa mieltä ja vihaa epäuskoisia/ns.vääräoppisia kohtaan.
- trubaduuri
kaikenlaisia lahkoja sitä pitääkin olla olemassa!!!
eikö laki puutu jo asioihin, ei kaikkea pitäisi sallia. - HULLUSTA LAHKOSTA!
Itse olen kristitty ja kristittyjen jumala on se ainut ja oikea! Se on todistettu jo moneen kertaan!
Sinun seurakuntasi vanhin on selvä pervo hullu!
Eroa lahkostasi!
Et tietenkään suostu sänkyyn pervon vanhan käppänän kanssa (edes vaikka olisi nuori), neitsyytesi menetät miehellesi, et pervolle kaikkien panijalle!- Mr.Misery
Jokainen joka uskoo johonkin jumalaan, tuntee uskovansa siihen ainoaan ja oikeaan jumalaan.
Kristittyjen jumala on samanlainen kuin muidenkin uskontojen, ei siinä mitään sen kummempaa ole.
Ihan vaan pointtina...
- SAKKIA!!!
Oon aina pitäny lessuja outoina, mut toi on jo sairasta!!Miks sitä pitää odottaa häihin asti jos kuitenki joku muu tulee neitsyyden viemään??!!
EROA TOSTA PERKELEEN LAHKOSTA!!! - Liittyä lessuksi ???
HALUAN VANHIMMAKSI PUHUJAVELJEKSI !!
Ihana oppi :))))))))NAAMMMMMM. - shamis
eikö se ollut niin että nykyään ei edes sitä harrasteta että se vanhin puhemies vie morsiamen neitsyyden. ethän sinä ole säästäny neitsyyttäsi sille vaan sulhollesi niin minusta on oikeus ja kohtuus että saat kokea sen ekan kertasi sen sulhasesi kanssa..:)
- vl-nainen.....
Ja jos tähän viestiin yksikin uskoo niin huh huh! Toi ei tod. oo mikään lestaadiolaisten "käytäntö", ja jos olisi niin olisin minäkin ko. uskosta luopunut! HALOO TÄÄ ON SELVÄ PROVO!! Meillä on kuule niin, että seksiä harrastetaan VAIN oman aviopuolison kanssa, eikä siis todellakaan yhdenkään puhujaveljen kanssa MILLOINKAAN tai asiasta on tehtävä parannus (pyytää moinen synti anteeksi).
- Liberalissimus
Tämmöistä ei uskoisi Suomessa kuulevansa mutta uskovaisten kohdalla näköjään kaikki on mahdollista.
Uskon että Hannu Karpo tai jokin keltaisen lehdistön edustaja tekisi mielellään jutun tapauksesta.
Ei tällaista menoa tule hyväksyä ja paras tapa lopettaa touhu on tuoda totuus julki
On viimein aika nostaa esille lahkojen mielipuolisuudet! - Mr.Misery
Minkä takia niitä lestadiolaisia pitää dissata kaikin keinoin?!
Jokainen joka miettii tätä tarkemmin, tajuaa että viesti on provo, tarkoituksena mustamaalata lestadiolaisia.
Itse olen ateisti, mutta hyväksyn lestadiolaiset siinä missä muutkin.
Jos joku ei pidä heidän säännöistään tai uskonnostaan, minkä hiton takia siihen pitää puuttua? On lestadiolaisten oma asia mihin uskovat ja mitä sääntöjä noudattavat!
Kirjoitustyylistä päätellen useimmat näistä älyttömistä viesteistä ovat saman kirjoittajan.
Uskomattoman paljon näet vaivaa lestadiolaisten morkkaamiseen, on varmaan tosi antoisaa..?
Pah. - .....
Ei jumaliste Jumala on tarkoittanut seksin miehen ja vaimon väliseks asiaks eikä kenellekkään "uskonveljelle"!!!!!!!! Meet sanoo sen ukolles niin kyllä se jotain asialle tekee
- -------------------
Ilmoitat vain raiskauksesta tai sen yrityksestä! Siinä se!
Ja se oli hänen viimeinen kertansa! Nuohan on aika helppo todistaa jos pystyy osoittaan tekijän. Eli esim. dna-testillä pystytään todistamaan jopa hyvin vanhojakin asioita!- hiukan järkeä käyttävä!
ei kyllä paljoa tarvi tervettä järkeä käyttää, että tajuaa tuon alissan kirjoituksen provoksi
- kati
On helppoa nikin varjossa levittää valheellista roskaa.Tekstisi paljastaa ettet etes ole se nuori tyttö,minkä sanot olevasi, saatikka sitten etes lestadiolainen.Jossain vaiheessa joudut vielä katumaan sanojasi.
Mikä lienee motiivisi levittää tuollaisia saastaisia mielikuvituksiasi ja uskotella vielä sitä todeksi. - uskoko tuollaista
juttua, sellainen ei ole mahdollista,ainakaan vanhoillislestadiolaisuudessa. Ihmettelen että kirjoittaja on kehdannut tuollaisen jutun laittaa tänne. Tunnen kyseisen herätysliikkeen ja varmasti tiedän että tuo juttu on valhetta.
Kyllä tyttö hyvä,saat ihan varmasti oman tulevan puolisosi kanssa viettää hääyösi, sinne ei tunge kukaan puhuja, tuolle jutulle nauraa naurismaan aidatkin:) - Tietoa on kyllä
Puhut täyttä paskaa!
- Kristitty poika
Joo uskon Jumalaan ja Jeesukseen mutta en ymmärrä miksi seksiä pitäisi pihdata avioliittoon? Itse en myöskään aio mennä naimisiin enkä näe siinä mitään syntiä verrattuna esim. siihen että jotkut hyväksikäyttävät pikkulapsia, raiskaavat, murhaavat, varastavat ym. Seksi on kaunis asia ja Jumalan antama lahja, jota hänkin varmasti haluaa meidän käyttävän mahdollisimman paljon. Myös ehkäisy on mielestäni täysin ok juttu. Muistakaa että Raamattu on kirjoitettu noin 4000-2000 vuotta sitten, ja suurin osa ohjeista pohjautuu senaikaiseen lainsäädäntöön ja tekniikan kehittyneisyyteen. Naimisiin neuvottiin menemään, koska ehkäisyä ei ollut ja käytännössä seksistä syntyi aina lapsi. Nykyään sitä voidaan säännöstellä.
- Anonyymi
Tuo on perkeleestä. Raamatussa sitä ei ole ja Raamattu on ylin auktoriteetti. Tappi poikki siltä ,joka tuollaista yrittää!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32718Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581341Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165- 1271028
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071000Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä18996Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974- 42899
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297885- 72875