Karmee

Vanhahkossa talossamme on tietysti hiiriä,ja muita elukoita laitoin hiiripaarin onko mahollista kun jonkin ajan kuluttua rupes eteisen kohalla haisemaan et olis joku raato jossain pain vintillä tai seinän välis ,on aikas kamala haju lähteeköhän pois
2585
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

hiiri raahautuu rauhalliseen paikkaan, yleensä johonkin seinän tai lattian väliin kuolemaan.

Hiiri haisee pari, kolme viikkoa.
Rotta kuukauden, pari.

Kaikkeen, siihenkin, tottuu.

Äänestä

möskin vanhan omakotitalonne eteisen rakenteitten aukimoottorisahausta, sillä on täysin mahdollista, että sinne rakenteisiin on edellisten omistajien jäljiltä jäänyt kertomastanne "karmee": sta "haju": sta päätellen jommankumman toisen puolison salarakastaja. Ja mikäli sattumoisin olette ne edelliset eli alkuperäiset omistajat, saatte eteisenne rakenteet näin aukimoottorisahaamalla viimeinkin tietää, minne mahdollisesti kuin maan nielaisemana oma salarakkaanne mitään viestiä tahi selitystä teille jättämättä katosi. Pankaapa seuraavan kerran siinä eteisessä oleillessanne seinä ja lattioita sekä kattoja silmäillen merkille, onko siellä tehty jotain remontin tapaista, joka antaisi syytä epäillä eteisenne rakenteitten aukimoottorisahaamisen tarpeellisuutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


haju kirjoitti:

Vanhahkossa talossamme on tietysti hiiriä,ja muita elukoita laitoin hiiripaarin onko mahollista kun jonkin ajan kuluttua rupes eteisen kohalla haisemaan et olis joku raato jossain pain vintillä tai seinän välis ,on aikas kamala haju lähteeköhän pois

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu