Tää viesti on oikeastaan vaan asiasta kiinnostuneille:
Katselin yhtenä päivänä Hollannin BB:stä Tanjan vaiheita Jochelyn-vauvan syntymäpäivänä. Siellä voi siis valita video-klippejä valitsemastaan henkilöstä, jota kuvataan koko ajan. Olen itse synnyttänyt kaksi lasta, ja aivan uskomatonta, miten omaakin hengitystä pidätti Tanjan supistusten aikana. Aika hyvä opetusvideo synnytykseen valmentautuville. Se on just tällästä! Ensi synnyttäjää oli mielenkiintoista seurata. Tanja haki asentoa, huomasi, että istua ei enää voikaan. Rystyset valkoisena puristi kättä nyrkkiin supistusten aikaan. Ja ponnistusvaihe ja huudot pelästytti talon muutkin asukkaat. Paikalla oli kaksi kätilöä ja Tanjan äiti. Ja kamerat.
Hollannin BB sivuilta löytyy kaikki videapätkät.
Jochelyn-vauva tosin oli normaalia pienikokoisempi, koska tuleva äiti tupakoi vielä viimeisen röökinsä ennen synnyttämään menoa.
Tanja lopetti kisan kesken, koska muut kilpailijat eivät katsoneet oikein hyvällä tervaa ja nikotiinia tisseistään vauvalleen juottavaa tuoretta äitiä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Satuin katselemaan Hollannin synnytyksen vaiheita juuri samana aamupäivänä,kun ko.tapahtumaa kuvattiin..hieman jälkikädessä,mutta kumminkin.Itse synnytys sentään jätettiin esittämättä.Suloinen pallero sieltä putkahti.Lasta pidetään talossa 2h vrk:ssa..lapsityövoimahan ei ole sallittua!!Että semmoista eri maiden BB:taloissa..kulkevat saapikkaat jalassa sisällä ja kessuttelevat sisällä;(..Meillä pikkasen kaasutellaaan=pojat ja tytöt salaa::)))