miten raskaaksi?

Hei!

En ole vielä käynyt keskustelemassa edes gynekologini kanssa, mutta kysyisin teiltä Hyvät Naiset neuvoa kuinka toimisin.

Eli olen sinkku ja tahdon lapsen. Ikää on sen verran että viimeiset hetket alkavat olla käsillä jos lapsen haluan. Ja saattaahan olla etten saakaan, vaikka yrittäisinkin.

Yhdenillanseksillä en halua lastani maailmaan saattaa, eikä tuttavapiirissänikään ole miestä joka voisi auttaa. Joten keinoksi jää inseminaatio.

Mitä vaihtoehtoja minulla on? Väestöliitto, yksityinen, kunnallinen? Asun Helsingissä.
3850
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eräs tuttu nainen kirjoitteli asiallisen deitti-ilmoituksen ja sai viisikymmentä asiallista vastausta.

En tiedä mitä sen jälkeen tapahtui, mutta ainakin sillä oli hirveä kiire juosta treffeillä mahdollisimman monen kanssa.

Äänestä

Ei tarvitse käydä gynekologilla. Ota yhteys Väestöliiton lapsettomuusklinikkaan tai johonkin muuhun yksityisklinikkaan, niin siitä se homma lähtee etenemään. Käyttävät aika paljon tanskalaismiesten siemeniä. Ja fyffee on sitten oltava muutama tuhat.

Äänestä

Ei muuta kuin otat puhelimen käteen ja soitat jollekin yksityiselle klinikalle. Kunnallinen puoli ei yksinäisiä naisia hoida, koska laki asia on kesken (osa yksityisistä on samoilla linjoilla). Itse samalla asialla olleena voin sanoa, että suhtautuminen on ollut asiallista ja ammatillista. Jonottamaan hoitoihin voi joutua jonkun aikaa, sen jälkeen homma toimiikin ripeästi yksityisellä. Hoidot on hinnakkaita totta, mutta mielestäni kuitenkin kohtuullisia ja jos kaikki on kunnossa, voi yksikin yritys riittää. Kela korvauksia ei näihin hoitoihin saa, koska kysehän ei ole varsinaisesti lapsettomuudesta = sairauden hoidosta. Rohkeasti vain unelmaa toteuttamaan!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


unelmoija-36 kirjoitti:

Hei!

En ole vielä käynyt keskustelemassa edes gynekologini kanssa, mutta kysyisin teiltä Hyvät Naiset neuvoa kuinka toimisin.

Eli olen sinkku ja tahdon lapsen. Ikää on sen verran että viimeiset hetket alkavat olla käsillä jos lapsen haluan. Ja saattaahan olla etten saakaan, vaikka yrittäisinkin.

Yhdenillanseksillä en halua lastani maailmaan saattaa, eikä tuttavapiirissänikään ole miestä joka voisi auttaa. Joten keinoksi jää inseminaatio.

Mitä vaihtoehtoja minulla on? Väestöliitto, yksityinen, kunnallinen? Asun Helsingissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu