Olemme lähdössä joulukuussa operalla pietariin. Meillä on varattuna vain kiertoajelu sieltä. Kiertoajelussahan ei ole mitään ostosaikaa varattuna, mutta onko silti mahdollisuus ostaa esim. halpaa tupakkaa vaikkapa terminaalista. Eli onko siis siinä terminaalissa mihin silja menee mitään tupakka ym. kaupaa jossa voi tehdä ostoksia. Meillä on siljan ryhmäviisumit, joten liikkuminen omin päin pietarissa ei taida onnistua.
Silja opera ja pietari
helppiä kaipaava
13868
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Joissain kiertoajeluissa on hieman kiertelyaikaa, ainakin pietarilaista arkea matkalla oli n. 45 minuuttia aikaa. Terminaalissa pieni taxfree myymälä, hinnat suht. korkeat, tupakka noin 10 euroa kartsa. Ryhmäviisumilla ei periaattessa mahdollista, mutta käytännössä onnistuu. Eli jos olette varannut puolipäivä retken, niin kun saavutte bussilla takaisin terminaaliin, niin lähdettekin kaupungille takaisin, palaatte samaan aikaan kuin kokopäivä/ seuraavilta retkiltä palaavat. Tai jos olette menossa iltapäivän retkelle, niin lähdettekin jo 9 aikoihin kaupungille, kun ekat retket lähtevät. Eivät katsoneet ainakaan meillä retkilippua passintarkastuksessa niin tarkkaan. Mutta omalla vastuulla :)
Joka retkellä taidetaan poiketa tietyn ketjun matkamuistomyymälöissä.
No eihän se 10 euroa paha hinta ole kun vertaa laivan hintoihin....
Tosin pisteitä ei sillon saa.
Mutta tarkennuksena vielä, että vaikka onkin vaan ollut kiertoajellulla ehtiikö hyvin käydä siinä terminaalissa sijaitsevassa kaupassa ennen kuin palaa laivaan?
Ehtii käymään, myymälä sijaitsee passintarkastuksen jälkeen, on siis taxfree myymälä. Myymälässä joitain viinoja, viskejä yms. mutta ei mikään jättivalikoima ja hinnat suhteellisen kovat. Kelpaa sekä ruplat, että eurot.
Terminaalissa ennen passintarkastustakin oli jotain levy yms. pikkumyymälää. Mutta kävelyetäisyydellä terminaalista ei ollut oikein muita kauppoja. Retkiltä kun palattiin, muodostui jonoa passintarkastukseen.. Olisi saanut varmaan 30 minuuttia jonottaa, jos olisi jäänyt jonoon, itse kiertelimme ja katsoimme, jos olisi jotain löytänyt.
Hauska yksityiskohta Operan ollessa satamassa, oli laivan kiinnitysköysissä olevat metallilevyt, jottei rotat pääse köysiä myöden laivaan. Eipä ole muualla huomannut moisia käytettävän.
Kiitos vaan J--K:lle hyvistä vinkeistä.
Kysyisin vielä pietarin risteilyjen ikäjakaumasta. Olen kuullut että siellä on todella vanhaa porukkaa. Eli onkohan siellä 20-30 vuotiaita ollenkaan. Meidän porukkamme on iältään 22-30 vuotiaita. Pahoin pelkään ettei ikäistämme seuraa laivalta löydy.
Lähdemme 4.12. Luulisi sillon olevan ainakin jonkun verran väkeä, koska varmaan monilla työpaikoilla on alkuviikko vapaata, koska tiistaina on itsenäisyyspäivä. Tosin pietarin risteilyjen varaamisen vaikeus verrattuna normaaleihin risteilyihin vähentää laivalta varmasti ainakin nuorehkoa porukkkaa.
Siljan virkailija kertoi minulle että operalla ei myydä lainkaan nuuskaa. Itse vähän ihmettelin sitä, koska ainakin kesällä sielä vielä myytiin sitä visbyn reissulla. Olikohan virkailija väärässä vai onko se tosiaan poistunut sieltä myyntilistalta.
lainkaan. Olimme viime kesänä kaksi eri kertaa Pietarin risteilyllä, molemmat olivat kaksi päivää kestäviä. Ikäjäkautuma oli suurin piirtein 5-45, eli paljon oli myös lapsia mukana, mutta paljon myös teini-ikäisiä.
Terminaalissa on myös mukava matkamuistokauppa, hinnat huomattavasti halvemmat kuin kiertoajelujen kaupoissa, joihin pysähdytään. Kaupoissa voi käydä joko retken jälkeen tai ennen retkeä. Helpompi tietysti retken jälkeen, niin ei tarvitse vahtia kelloa, että ehtii varmasti retkiautolle. Retkiautot lähtevät terminaalin ulkopuolelta ja kannattaa mennä vaikka tunti aikaisemmin varaamaan autosta etupaikat, jos haluaa, koska ainakin kiertoajelussa näkee laajemmin eturiveiltä.
Ryhmäviisumihan tarkoittaa, että kaupungille ei pääse yksin kiertämään, mutta terminaalissa voit viettää aikaa vaikka koko päivän. Terminaalissa on myös musiikkikauppa ja alkoholikauppa, me emme ostaneet sieltä kuitenkaan mitään, kiertelimme vain niissä. Matkamuistokaupasta tuli ostettua aika paljon, siellä käy eurot tai luottokortti, joten ei tarvitse vaihtaa ruplia ja vaihtokurssi oli melkein halvempi kuin pankin. Retkillä pysähdyttäessä kauppoihin voi myös maksaa euroilla.
Jos kysyttävää vastailen kyllä.
Nuuska on kielletty EU:ssa ja vain Ruotsilla on poikkeuslupa nuuskan myyntiin. Siksi sitä myydään ruotsinlaivoilla, mutta ei muilla reiteillä.
Heissunveissun täältä aaltojen päältä!
Tarkennus: noi rottalevyt asennetaan Pietarin satamassa kaikkien laivojen köysiin paikallisten viranomaisten määräyksestä. Tämä siis sen takia ettei venäläiset suvaitse uusien lemmikkien saapumista kaupunkiin "ilman lupaa".
Kuten kaikki hyvin tietää, eihän meillä Operalla tietenkään ko. lemmikkejä ole, mutta määräys mikä määräys ;))
miklap
Ainakin meidän reissulla syyskuussa oli vain todella vähän alle 30 v ihmisiä, varmaan vaikutti keskiviikko lähtöpäivänä melkoisesti ikäjakaumaan. Mutta kuten joku muu totesi, ollut "nuorempiakin" lähtöjä. Varmaan tuo 4.12:sta on ikäjakaumaa alentava lähtöpäivä.
Ja kuten jo kerrottiin, nuuskaa ei ole Pietarin reissulla myynnissä.
Olimme vuosi sitten Pietarissa Siljan risteilyllä. Silloin oli oma pysähdys, jonka aikana sai ostella. Taisi olla noin tunnin tauko.
Viettäkää hauskat pyhät.
Paitsi että siellä ei joulua ole.
On ortodoksinen joulu joka on tammikuussa 2 viikkoa meidän vastaavan jälkeen. Muslimeilla joulua ei ole.
Voi ostella.