Jos sinulla on eksä, niin kuinka paljon rakastat tai vihaat häntä? Ja kuinka kauan erostanne on?
Rakastatko vai vihaatko?
digi
585777
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 58
Vanhimmat
eikä elämä ole mitään ilman häntä. Enkä pysty harkitsemaankaan muiden kanssa olemista. Erosta on n. vuosi. Olen yrittänyt päästä yli ja kieltää itseäni ajattelemasta häntä, mutta silti hän on mielessä 24/7, kirjaimellisesti, jopa unissani.
Riippuu paljon ex-ästä! Joihinkin lämmin ja mukava tunne, muutavaan äklötyksen sekainen..
Heh, noi viha/rakkaus ex-ään liian vahvat ilmaisut, joten vastaus on: ei kumpaakaan.
enkä rakasta. Erosta on 8kk.
eksääni edelleen ja toivon että palaisimme yhteen. se ei kuitenkaan onnistu ennenkuin hän on päässyt irti omasta exästään, jolla on jo oma elämä ja tyttöystävä.
aika näyttää...
yhden eksäni kanssa olen hyvä ystävä, muiden entisten kanssa en ole tekemisissä ja suhtaudun heihin neutraalisti. en vihaa enkä rakasta.
aina exääni. Erostamme on n.puol vuotta. Ja ikävä välillä on niin kauhee, etten nukkumaan saati syömään pysty. Ilmankos oon laihtunu 15kg.
Paskana oon ajoittain. Mutta uusi hanini auttaa tässä. Rakastan tietty uuttanikin. Jokaisella meistä on menneisyys..kaikkea hyvää kaikille..
Eksien rakastamiseen tai vihaamiseen ei kannata kuluttaa energiaansa. Mennyt on mennyttä ja ihmisen on parasta katsoa elämässään eteenpäin. Jos olisin takertunut menneeseen, tuskin olisin koskaan löytänyt nykyistä, hyvää ihmissuhdetta, joka on vapaa kaikista taakoista.
Suhtaudun entisiin tyttöystäviin neutraalisti, tavatessa ystävällismielisesti, riippumatta siitä millaista joskus on ollut. Ketään heistä en kaipaa tai vihaa, koska ero on tapahtunut aina syystä ja se on ollut loppujen lopuksi aina paras ratkaisu suhteelle.
Ikävöin häntä, mutta lähinnä enää kaverimielessä. Haluaisin pysyä ystävänä, mutta luulen, että tunne on valitettavasti yksipuolinen. Me olimme ennen kaikkein läheisimpiä ja nyt en näe häntä, enkä kuule enää hänestä mitään. Se on surullista, sillä me emme eronneet riidoissa...
seurustelin entiseni jälkeen yhden toisen naisen kanssa ja kun meillä meni poikki, entiseni puhui että rakastaa minua vieläkin. siihen loppui se ylitsepääsy: vanhat tunteet tulivat takaisin ja nyt kun tunnustuksesta on kulunut muutama kuukausi, en muuta pysty ajattelemaankaan.
kaipaan vanhaa, tottakai, mutta kohta on aika jatkaa eteenpäin. aika näyttää mitä tulevaisuus tuo tullessaan seurustelusaralla.
yllättävää oli huomata, että niin moni vastaajista kaipaa vielä exäänsä.johtuuko tämä siitä, että piirit on pienet ja ihmisiä pelottaa lähteä edes etsimään niin suppeasta ihmisjoukosta uutta rakasta itselleen?
Mitä aloittaja itse tunnet?
Minulle on eksiä kertynyt jo aika liuta, enkä ole yhdenkään heistä kanssa tekemisissä, vaikka enpä vihaakaan. Lähinnä kai elämät kuljettaneet eri suuntiin ja sellaista yhteistä ei ole suhteen jälkeen jäänyt, että sille pohjalle ystävyys oltaisiin rakennettu. Toki tunteetkin haalenee ajan myötä ja ehkä heitä kaikkia joskus sekä vihasin että rakastin. Nuorempana ylipäätään tunsin noita tunteita enemmän ja voimakkaammin, nyttemmin ymmärrys vähän hillitsee roihuntaa.
Viimeisimmän suhteen päättymisestä on joitain viikkoja. En häntä vihaa enkä rakasta. Olin rakastumassa häneen ja luulin välillämme vallinneen ystävyyden, mutta sitten matto vedettiin jalkojeni alta ja tämä ihminen paljastui täysin erilaiseksi kuin olin hänet ajatellut. Rakkauteni siis tavallaan ei kohdistunutkaan koskaan siihen häneen joksi hän paljastui, vaan siihen johon olin luullut tutustuvani - joten enpä voi sanoa häntä rakastavani.
Tunnen hetkittäin lähinnä kauhun ja ärtymyksen sekaista surua siitä miten hän minua kohtaan käyttäytyi, mutta sitten ajattelen myös ettei hänen elämänsä helppoa ole. Hänellä itse asiassa vaikutti olevan aika paljon ongelmia elämässään ja näin jälkikäteen onkin helpompi ymmärtää miksi...
Uskon pääseväni hänestä rauhaan parhaiten siten ettemme ole tekemisissä, emmekä toistaiseksi ole sattumaltakaan törmänneet. Aika näyttää tulevatko tiemme vielä joskus kohtaamaan ja minkälaisia tunteita hän minussa silloin herättää - toivottavasti ei mitään.
Erosta on kulunu jo 6 vuotta. Ei olla missään tekemisissä, moikataan ja vaihdetaan kuulumiset jos satutaan näkeen. En tunne vihaa enkä rakkautta, en yhtään mitään.
Musta tuntuu, että omalla tavalla rakastan kaikkia, joihin olen joskus oikeasti rakastunut. Ajan mittaan karisee kaikki ne pikku asiat, jotka silloin tuntuivat suurilta, ja jäljelle jää vain rakastava muisto, kokemus siitä, että on todella jakanut toisen kanssa jotain aivan erityistä, koskettanut tätä ja antanut tämän koskettaa itseään.
Tavallaan jäljelle jää sellainen... lempeys näitä ihmisiä kohtaan, ja toivoo, että he onnistuisivat elämään hyvän elämän ja olemaan onnellisia, vaikkei se minun kanssani onnistunutkaan.
Minusta tuntuu siltä, että kun toisen kanssa sielunsa jakaa, sen todella tekee, ja ikuisesti sen jälkeen kantaa osaa toisesta sydämessään, ja on osan itsestään toisen sydämeen luovuttanut.
Ei tämä ole mitenkään pois nykyiseltä kumppanilta, en vain osaa vihata tai olla välittämättä niistä, jotka kerran olivat rakkaimpia. Olisiko rakkauteni ollut aitoakaan, jos voisin sen noin vain haudata ?
"The more you love, the more you can love -- and the more intensely you love. Nor is there any limit on how many you can love. If a person had time enough, he could love all of that majority who are decent and just." -Heinlein
poikatyttö, tää ei ollu vastaus sulle, vaan piti laittaa se tohon ylätasolle. Kun ei vaan osaa. ^_^
minulla on samalla lailla. Olen seurustellut useamman miehen kuin naisen kanssa, ja ne pari miestä joihin olen oikeasti tutustunut, joita olen rakastanut(tai ainakin välittänyt syvästi), tuntenut hyvin... he ovat minulle tärkeitä edelleen. Suhteita on helpompi pitää ylläkin, kun tietää ettei menneeseen ole mitenkään enää paluuta. Myös he ymmärtävät ajatukseni, ja tietävät että nykyään olen naisiin päin. Heistä on tullut ystäviä, ja kannan heitä varmasti sydämessäni aina. Sinne kun ovat kerran päässeet, niin eiväthän se sieltä pois enää lähde..
Naiseni sen sijaan.. Exääni kohtaan tunteet ovat sekavat. En vihaa häntä missään nimessä, vaikka hän minua kohtaan törkeästi tekikin. Nyt kun olen löytänyt uuden naisen, vasta ymmärrän kuinka paljon pahaa hänen manipulointinsa, alentamisensa ja valehtelunsa ovat minuun tehneet. Paljon syviä tuntoja jotka pulpahtavat pintaan ja kiusaavat uutta suhdetta. En sitten tiedä, ehkä en vielä ole täysin yli hänestä? Sekavaa olla tällainen pieni ihminen, kun tunteet uutta naistani kohtaan ovat kuitenkin vahvat ja hän tekee minut ihan heikoksi onnesta. Onneksi maailmassa päivä paistaa joskus risukasaankin... =)
samanmoiset aatokset mulla...en vaan olis ikinä saanut noin selkeesti kirjoitetuksi =:D
Sellainen sanonta on, että vanha suola janottaa;minua ei. Vihanpitoakaan ei jaksa loputtomiin. Ja rakkaus on ikuista, kohteet vaan muuttuu. On eri asia saada joku vihanpuuska kuin vihata ihan koko ajan, sellaisia tunteita varmaan tulee ajoittain kaikille. Tämä on aika paljon luonnekysymys;toiset hautovat asioita pitempään, ja toiset mennä porskuttavat eteenpäin.
Kun aikaa kuluu, huomaa että kaikilla asioilla on ollut joku merkitys. Esim.jos on ollut jotain ongelmia suhteessa, niin voi ottaa opikseen, ettei tee moneen kertaan samoja virheitä.
Vaikka nyt sanon,( älkää vaan tehkö niinkuin minä teen vaan kuin sanon)-eikös kohta wiivi tee kuitenkin ne samat virheet,kuten ihastuu "väärään naiseen";)höh.
Sinähän kuolisit janoon, jos sinua vanha suola janottaisi..
Etkös ollut aikamoinen naistenkaataja? Älä nyt ala janoamaan, ettei käy hullusti:)
( Ja tämä ei ole kettuilua, kunhan kujeilen.. huomaa pilke silmäkulmassa ;D )
..Minäkö*apua punastelen täällä*--minkäs minä sille voin jos heti kun lähestyn ihania mussukoita, ne kaikki melkein kaatuu järjestään selälleen..syytä en tiedä;) varmaan joku kuuma
ilamvirta tai tuulenpuuska käy siitä kohtaa.. ja aiheuttaa tuon fysiikan lakien mukaisen ilmiön.
Saision näytelmässä joskus oli sellainen slogani: Kun pääsis kerran selälleen niin pääsis taas jaloilleen. Näytelmä esitettiin Tampereella. Kannatti katsoa;)Nääs.
jaa liikkuu täällä tampereella joku vaarallinen naistenkaataja?? Onneksi ei ole enää vaaraa, muutenhan sitä olisi voinut joutua vaikka houkutukseen ;) Ei vais... minua ei kyllä kovin moni nainen ole saanut kaadettua, vaikka yritystä tuolta vanhasta kunnon mixeistä löytyykin XD
Siis, siitä on aikaa jo, 1900-luvulla riäväkylässä,Tampereen teatterissa. Vaikka kyllä minä voin tulla käymään, ei siinä mitään...
koska kyseenalainen maineeni eri alojen taitajana on jo sinnekin kiirinyt.
Mixei mixeihinkin:)
Ja Villasta sviitti tietenkin, poreamme, sauna ja kaikki;)
säästä toki matkarahat, tämä oliivi on jo kiinnitetty tiukoilla sidoksilla, eikä taija olla tarvetta toisille kaatajille... X )
Mutta ehkä joku toinen voisi ilahtua jos pistäydyt meidän matalaan majaan..
Vai muka punastelet? Höpsis, me ei punastella, eikä häkellytä mistään, ei :)
Mitähän tapahtuisi, jos kohdattaisiin... Kun kummallakin taitaa olla sama vika... Joko tulisi ankara taistelu reviiristä tai kellahtaisimme molemmat kumoon...
Vai lähtisimmekö yhdessä naisia katsastamaan?;)
Reviiri?Jaahas, no riippuu vähän, mennäänkö meille vai teille;)
Muuten vielä nääsmestasta senverran siellä aikanaan vikittelin yhtä emäntää ja sanoi tuo ehtoisa riäväkylän impi, että tule vaan, mutta viikon päästä, katsos kun rupean nyt riisumaan ...;)-- wiiviä tuskastutti kovasti se odottelu, ja läksin sitten vähän nopeampitempoisemmille seuduille.. Täällä on kyllä muuten mukavaa, mutta ne ehtii jo lähteä karkuun, ennenkuin minä ehdin edes sanoa kuolemattomann avauslauseeni: Rakkaani, mitä me syödään aamiaiseksi?
Vai miten on?
Mitä muuten syöt aamupalaksi:)
Tähän varsin intiimiin kysymykseen vastaan rohkeasti. Mieluisinta on munapekoniaamiainen, niitä ennen Huom -siis ennen- ruokahalun herättäjänä: mansikoita ja kuivaa kuohuviiniä, lasillinen(tai kaksi). Tietenkin jos on lauantai tai sunnuntai, tai loma. Ja ikävä kyllä lauantai ja sunnuntai, ovat vaan kerran vkossa kumpikin:(
puuroa, ei tälle kissalle....;( eikä maitoa vaan mustaa kahvia.
mä pistelen pari kovaa munaa poskeeni matkalla pussipysäkille:)
töiss leimaan kellokortin ja sit hörppäsen pannullisen kahvia, tosi hopul ja
sit liinavaatevarastoon, ettei vaan joutuis töihin (i hate working, but lov sleeping..kroooh..)
Kyllä mä tykkään ihan ilman kiirettä aamulla
syödä, kun herää aikasin ni ehtii kunnolla nauttia arkisaamuistakin.Oon aika aamuvirkku
enkä tarvi ees kelloa herätykseen,vaan sisäinen kello toimii viimestään puoli 7.
Mul ei o liinavaatevarastoa töissä, mutta on tapana meillä että porukat juo siinä aamusta kahvihuoneessa ja vaihtaa kuulumisia, joskus sekin on piristävää,joku kiva keskustelunaihe. Toiset on kyllä aamusin aika mörriköitä, mä olen aika vaihteleva, joskus ei huvita jutella, ja toisinaan kyllä juttua riittää...perjantaiaamut on mukavimpia, kun kaikki on yleensä hyvällä tuulella..;)Casual friday.
wokotella Wiiviä? Vai aamupalaksi... hmph.
sitten tuoda sen sisäisen kellonsa minun käyttööni, minä kun en herää edes ulkoisen kellon avulla...
Mutta... kahvi mustana? No, entä nainen? Tummana vai vaaleana, kumpi maistuu peremmin?:)
paremmin, eikä peremmin! :D Kaikkea sitä nämäkin sormet saavat aikaiseksi;)
wiiwisen ruokalistaa, meikäläinen on nimittäin sen verran kova syömään että voisin kyllä hänenkin aamupalakermakakut jne pistellä poskeeni - sitten kun herään joskus kello 11 kauniiseen auringon nousuun...ah
Älä suotta oo mustis - rakastan vain nukkumista:)
Visainen pulma, tänä aamuna ei sitten kukaan ollut tuonut sitä kuohuviiniä kaappiin jäähtymään.kotiapulainen oli unohtanut käydä kaupassa=(
Värillä ei ole väliä.Mutta vanhaa sanontaa lainatakseni:Blondeilla on aina hauskempaa.
Kiva kun olette mua muistaneet, ja myös manseen terkkuja,vaikka siellä nyt taidetaan vielä olla petissä.
Soitin exexexexexexexälle ja onnittelin nimipäivän johdosta. Ihan piruuttani nimittäin klo oli 5.50, no pitihän se nyt herättää, on niin aamu-unista sorttia.
Jaahas muistutan Teitä, pysytään nyt siin VR-teemassa kuitenkin.
Tänään nyt mulla vähän on se känkkäränkkäpäivä.
kaksi vuotta. rakastan eksääni valtavasti, hän on minulle kuin veli. meillä meni poikki kun rakastuin naiseen ja tunnistin lesbouden itsessäni. silti päivittäin soitellaan ja nähdään, hän on paras ystäväni suhteen ulkopuolelta.
Eri exiin erilaiset tunteet:
Vuosien takaiseen exään on lämpimän välinpitämättömät tunteet. Tavatessamme (harvinaista sinänsä, että tapaamme) halaamme aidosta ystävällisyydestä.
Viimeisin exä loukkasi minua niin pahasti, että ensin viharakastin häntä kaikella liekinvoimalla, mitä sielustani irtosi. Sitten vain vihasin. Se tunne ehkä kohdistui tavallaan eniten itseeni, koska olin vihainen itselleni siitä, että alistuin huonoon kohteluun. Kun olen päässyt tästä asiasta yli, tunteet häntä kohtaan ovat rauhoittuneet. Tällä hetkellä pidän häntä ystäväkaverinani - en voi sanoa rakastavani erityisesti. Jaa, tästä erosta ei ole kuin kolmisen kuukautta. Tarkkaa päivää en osaa sanoa. Se ero tapahtui portaittain. Hmmmm... onkohan siitä jo neljä kuukautta? Ehkä jossain vaiheessa voin antaa kaiken anteeksi.
vihata enkä kyllä rakastaakaan exiä..
Välinpitämättömyys on ehkä oikein vaihtoehto kuvaamaan tunteita menneisiin
Elän tässä ja nyt:)
Ikävöin exääni, ihmisenä ja hyvänä ystävänä. Itse jätin ja muutenkaan en kovin hyvä osannut hänelle olla. Erosta jo vuosi ja hän on edelleen vihainen mulle. Välillä ystävyys sujui, kunnes taas hänen katkeruus tuntui nousevan pintaan, Nyt en saa häneen yhteyttä. Olen päättänyt antaa hänen olla rauhassa. Mutta ikävä jää, sen verran häneen kuitenkin kiinnyin.
Olen tai en, voin kertoa ettei se tunne jota tunnen ole katkeruutta.
Kyseessä on ihan muut tunteet.
aivan hyvin oisin voinu olla minä.. Huomasin ihan saman. Mitä sitten tunnet? Miksi tän pitää olla niin vaikeeta?
vaikea sanoa olisitko se juuri sinä, exäni kyllä lukee näitä keskusteluja sen tiedän. Mitäs sitten se on jos ei katkeruutta? Muistaakseni hän itse sanoi olevansa katkera ja vihainen. Mutta nyt katkaisi välit tuosta vaan, vaikkei mitään riitaa edes ollut. Toivon silti hänelle kaikkea hyvää.
.. et tule ja kysy? Se lienee paras tapa selvittää asia.
aivan ensimminen suhde ihmiseen, sama minulle mitä kuuluu hänelle, voin hei sanoa, viimeksi nähnyt jotain 3v. sitten eikä sanottu sanaakaan ei mitään tunnetta siihen suuntaan tai toiseen.
Toinen oikea suhde (n) vihaan ja rakastan, jota tulen aina tkemään häntä kohtaan.
Kolmas, välitän edelleen ystävyyden tasolla.
ja molemmat ovat pysyneet elämässäni ja luulen tietäväni, että tulevat pysymään myös jatkossa.
Ensimmäinen exä on mies (nykyisin tunnen itseni lesboksi, mutta silloin biksi). Hän on myös minua viisi vuotta vanhempi: hänen puoleensa tulee käännyttyä kaikenlaisissa suruissa ja murheissa, varsinkin sellaisissa, joita ei "voi" muille kertoa. Hän on luotettava, tukee minua ja seisoo aina takanani. Lisäksi hän antaa oivallisia käytännön neuvoja, esimerkiksi näissä naissuhteissani... Exän olemassaolo on tavallaan lohdullista: hän edustaa minulle sellaista turvasatamaa, tuntee minut ja ajatukseni. Ero tuli aikoinaan sen myötä, että hän muutti toiselle paikkakunnalle työn vuoksi.
Toiseen exääni suhteeni on paljon vaivalloisempi... Tämä sen vuoksi, etten ole koskaan elämässäni rakastanut ketään kuten häntä. Asiaan liittyy monia mutkia... Hän jätti minut sen vuoksi, ettei voinut hyväksyä itsessään rakkautta toiseen naiseen. Sittemmin hän on pikkuhiljaa opetellut tuntemaan ja hyväksymään itseään. Ja minä olen opetellut pääsemään irti vihasta ja katkeruudesta... Hänen kanssaan olemme yhteyksissä melkein päivittäin, soittelemme tai viestittelemme. Uskon hänen edelleen olevan elämäni rakkaus, mutta... Elämä ei ole aina niin helppoa. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo mukanaan.
kun suhde on loppu. painan oven kii. suren aikani ja vapaudun taas uuteen ihanampaan elämään, joissa enerkiani kuluu vain nykyiseen rakkauteen:)
muu on ajan hukkaa:)
Exät ovat minulle täysin yhdentekeviä nykyään, en rakasta yhtään heistä, enkä myöskään vihaa. Tosin viimeisestä erosta on aikaa jo neljä ja puoli vuotta, joten kai sekin vaikuttaa asiaan.
Rakastan. Ikävöin.
Hän on mielessäni, Eppujen sanoin: "joka päivä ja joka ikinen yö."
"Kiikkustuolissa istun ja sinua muistelen. Mieleni tylsillä luistimilla luoksesi luistelen, siihen kesään kauan, kauan sitten syksyksi vaihtuneeseen..."
Suren eroamme, siitä ei ole vuottakaan, ja omaa kyvyttömyyttäni suhteemme ristiriitojen ratkomisessa etc. Minä ääliö tein paljon väärin häntä kohtaan. Mutta elämä jatkuu ja onneksi me sentään edes kohtasimme.
Pääni sisäinen jukeboksi soittaa pienenpienen, ehkä täysin mahdottoman toiveen (lainaus T.Holopaiselta):
"... would you do it with me, heal the scars and change the stars..."
on kiva käyntsäri :)
...kiitoksia vaan, kiva kuulla.
Narsistisesta psykopatiasta en tiedä, mutta MINÄ, JERRY, siis olen rakastanut ja rakastan vieläkin erästä henkilöä joka tälläkin listalla vaikuttaa.Narsistisesti ehkä, mutta Hän, joka tunnistaa tästä MINUT, JERRY-PSYKOPAATTI-NARSISTIN,on oikeassa analyysissaan. En ole ehtinyt seurata keskustelua, mutta yritän pysyä mukana, kun väsymykseltä ja kiireeltä ehdin.
rakastan. Tosin antaisin vaikka toisen käteni, etten rakastaisi.
Hän on valitettavasti narsistinen psykopaatti. Mutta heillähän on se hurmaamisen taito - eli ei ihme, että yhä vain rakastan. Vaikken edes koskaan saanut vastarakkautta. Siihen hän ei kykene, rakastamaan siis. Tai kykeneehän hän, rakastaahan hän itseänsä.
sulla ei ole hajuakaan rakkaudesta.
Ja mun on pakko sanoa, että aika ilkeesti sanoit toiselle sinä.
sais sanoo - pyydä anteeks nyt heti..
Onhan se rakkautta se psykopaattiinkin rakastuminen - mut aika tressaavaa, ykspuolista ja jopa usein surullisesti päättyvääkin:)
.. en sille tielle lähtisi. Vaikka eihän sille minkään voi - kun rakastuu, niin sitten rakastuu. Oli sitten vastassa psykopaatti tai ei.
Pelkkää välinpitämättömyyttä. En ole kuullut hänestä pariin vuoteen eikä sinänsä kiinnostakaan kuulla, mennyttä mikä mennyttä. Erosta kolme vuotta.
kaipaan heitä kaikkia. Tulen aina kaipaamaan.
Olen heitä kaikkia rakastanut. Tulen aina rakastamaan.
Vihata en voi ketään heistä. Ikinä.
Oliko oikea arvaus?
Ja mitähän sillä on merkitystä? Luuletko, että rakkaus laimenee, jos rakastaa elämänsä aikana useaa? Rakastaako monen lapsen äiti lapsiaan vähemmän, kuin yhden lapsen äiti?
Mitä se sinulle muutenkaan kuuluu? Kateellinen kenties? Sinuako ei ole kukaan koskaan rakastanut? Kannattaisi ehkä yrittää olla vähän rakastettavampi.
Tää on kyl edelleen niiiin hyvä...
Nostetaas 8v vanha juttu pinnalle ;)
Rakkaus säilyy aina. Kohteet vain vaihtuvat=)