Lapseni ei vaan sopeudu perhekodin tavoille, kapinoi ja lintsaa entiseen malliin, kaikki etuudet on vieläkin pois ja on polttomerkinnyt itseään lisää siellä ollessa. Uhannut itsemurhalla, väsynyt, surullinen, häipyy välillä koulusta, vapaaehtoinen avosijoitus. Minä olen sydän kurkussa koko ajan loma kotona päättyi juopotteluun ja kotiinpalu siirtyi.
Sama pelko ja tuska kuin ennen sijoitusta. Sosiaalissa vaan kskustellaan, huomenna mennään lääkärille (psyko) saas nähä miten tämäkin päättyy.
Sama pelko ja tuska kuin ennen sijoitusta. Sosiaalissa vaan kskustellaan, huomenna mennään lääkärille (psyko) saas nähä miten tämäkin päättyy.
Vastaukset 5
Vanhimmat
siusta pitkää aikaan kuulunut?
Kuulostaa sille, etteivät saa kuria laitettua perhekodissakaan, joten tulee mieleen, että onkohan paikka liian lepsu? Toisissa paikoissa on näille "pahimmille" lapsille on oma kotikoulu, mistä on aika paha lintsata. Nyt lienee turha kuitenkaan alkaa vaihtoakaan tekemään. Lapsen täytyy ymmärtää se, ettei hän tule pääsemään pois ennen kuin rauhoittuu.
Kannattaa myös ottaa huomioon se, että aika moni nuori kapinoi kotona sijoitusta vastaan juuri huonolla lomakäyttäytymisellä, kostetaan sitä omaa pahaa oloaan vanhemmille. Näin meilläkin oli, sitten rauhottui, kun sijoitus loppui. Sinun vain täytyy uskoa siihen, että lapsestasi tulee hieno ja mahtava ihminen tuon kaiken jälkeen.
Ilmeisesti nuorella on masennus, johon tulisi saada apua. Älä odota, että sosiaalipuoli toimisi, vaan tarpeen tullen sinun on itse toimittava, kuljetettava lasta vaikka yksityisellä lääkärillä, kunnes saat verovaroin tuettua apua.
eli aktiivisuutta avun hakemiseen ja älä luovuta toivoasi. Minulla oli yhdeksän vuotiaan kanssa vakavia ongelmia (ei alko, eikä tupakka) ja sain apua kriisiryhmän kautta. He kartoittivat tilanteen, sitten tehtiin hoitosuunnitelma ja tuli hoitojaksoja. Tarpeeksi tiukka kuri ja rajattu elämänpiiri niin kyllä siitä hyvä tulee. Tämä kotikoulu on hyvä vaihtoehto, jos ei voi hetkeksikään päästää lasta silmistään ilman, että alkaa "pahantekoon".
Minä olen hakenut apua koko ajan ja pääsee terapiaan ja psykiatrille sekä psykologin arviointiin.
Äitinä minä näen äärettömän väsyneen lapsen joka istuu palavereissa ja etusijalla on koulunkäynti ja jokaisella tunnilla läsnäoleminen, mutta minun silmissä hän on hukassa, epätoivoinen ja loppuunajettu.
Se mitä kaikkea hän on kokenut viimeisen 2kk aikana, niin moni aikuinen olisi sairaslomalla, mutta lapsen vain täytyy jaksaa.....sossu painostaa kouluun ja perhekoti, vaikka tänään eräs työntekijä, psykoterapeutti ja minä olimme kaikki samaa mieltä, että lapsen pitäisi saada levätä. Kasattua itsensä ja apua ja aikaa siihen, nyt koulu on vain kavereiden tapaamispaikka. Koko sijoituksen aikana ei ole tapahtunut mitään muutosta, päinvastoin polttomerkit lisääntyvät...
Ei kerta kaikkiaan enää äly ja voimat riitä keksimään mitä pitäisi tehdä. Koko ajan kun lapsi on ollut sijoitettuna, olen lähes päivittäin olllut jossain palaverissa tai keskustelussa jos ei muuten niin puhelimen välityksellä. Tuntuu kuin vajoaisi suohon sen sijaan että asiat alkaisivat parantua.
mutta mitäpä jos ottaisit hänet syliin. Siinä pidät ihan nätisti. Tulisiko ne rajat siinä. Taisteluitta ja tappeluitta. Rakkautta ja hyväksyntää ja voimaa koulunkäyntiin. Isoakin lasta voi pitää sylissä vaikka telkkaria katsellessa sen suuremmitta numeroitta. Hiuksia voi kammata ja laitella uusia kampauksia ja värjätäkin ja läheisyys on huomaamatta mukavissa puuhissa mukana.