Miksi Suomi ei pärjää futiksessa

futis- ja lätkäisä

Ole itse pelannut futista ja omat lapseni ovat harrastaneet niin futista kun lätkääkin ja isänä olen taustalla seurannut molempien lajien junioritoimintaa (eri seurojen)yli 10 vuotta. Tänä päivänä en ihmettele yhtään miksi Suomi tuottaa jääkiekkoon maailman huippuja vuosittain mutta ei jalkapalloon. Onhan suomessakin harrastajamäärät jalkapallossa moninkertaiset verrattuna kiekkoon.Treenien tasoero on aivan huikean suuri jääkiekon hyväksi. Siellä harjoitellaan jo e junioreina aivan toisella sykkeellä ja asenteella kuin futiksessa. Puhumattakaan jostain B- junnuista joissa erot lajien välillä vain kasvavat, harjoittelu on paljon monipuolisempaa ja vaativampaa. Ihmettelen myöskin sitä etten koskaan nähnyt yhtään futiskoutsia käymässä jäähallilla katsomassa miten siellä asiat tehdään. ( ei kyllä lätkän puoleltakaan näkynyt kesällä ketään)
Asun kaupungissa missä futis on ehdoton ykköslaji ja meillä on keinonurmihallit ja olosuhteet harjoitteluun todella hyvät. Olosuhteet ovat Suomen menestymättömyyteen kansainvälisessä kilpailussa tekosyy. Varmaan yli 90% E- ja vanhemmista junnuista harjoittelee joko tekojäällä tai hallissa. Toiminnan laatu on
ratkaisevin tekijä. Futiksessa on lopetettava se "neppailu", seisoskelu ja lönköttely ja alettava vaatimaan kovaa treeniä heti pikkujunnuista. Nyt jalkapallon junioritoiminta on oikeastaan iltapäiväkerho toimintaa jossa pientä maksua vastaan saa kaikkien lapset käydä "hoidossa" ja varsinainen urheilu on jäänyt taka-alalle. Kyllä lätkääkin saa mennä harrastamaan kuka vaan mutta valitettavasti vain ne "ei ahkerimmat" harjoittelijat siirtyvät lähes pääsääntöisesti jalkapalloon ( siellä pääsee vähemmällä ja saa kuitenkin kuulua joukkueeseen)tai lopettavat kokonaan urheilun.
Tämä on ollut minunlaiselle futis-fanille järkytys huomata miten asiat oikeesti ovat.

5

1765

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • susi

      Ei suomalainen juniorivalmennus aivan noin huonoa
      ole ainakaan tulosten valossa.
      Joka ikäluokka pystyy tuottamaan laatu pelimiehiä
      10-20 kappaletta ottaen huomioon melko huonot
      talviharjoittelu mahdollisuudet varsinkin kunnuille ja alhaiset harrastaja määrät sekä
      sen että kääkkä vetää lahjakkuusia pois lajista
      niin ei tulos mikään katastrofi ole.

      • potkupallo

        Niin missä ne laatupelaajat ovat?
        Oikeinko kansainvälisille kentille suomesta 10 - 20 pelaajaa vuodessa? No ei varmaan Suomesta tuu sitä määrää pelaajia. Veikkausliigaan voi tulla mutta se on niin huono sarja ettei kannata edes puhua kansainvälisen tason pelaajista.


      • jii
        potkupallo kirjoitti:

        Niin missä ne laatupelaajat ovat?
        Oikeinko kansainvälisille kentille suomesta 10 - 20 pelaajaa vuodessa? No ei varmaan Suomesta tuu sitä määrää pelaajia. Veikkausliigaan voi tulla mutta se on niin huono sarja ettei kannata edes puhua kansainvälisen tason pelaajista.

        kuka viittii kattoo suomalaista, ainoaa oikeaa potkupalloo,


      • Miina Pökkö
        potkupallo kirjoitti:

        Niin missä ne laatupelaajat ovat?
        Oikeinko kansainvälisille kentille suomesta 10 - 20 pelaajaa vuodessa? No ei varmaan Suomesta tuu sitä määrää pelaajia. Veikkausliigaan voi tulla mutta se on niin huono sarja ettei kannata edes puhua kansainvälisen tason pelaajista.

        "Niin missä ne laatupelaajat ovat?
        Oikeinko kansainvälisille kentille suomesta 10 - 20 pelaajaa vuodessa? No ei varmaan Suomesta tuu sitä määrää pelaajia. Veikkausliigaan voi tulla mutta se on niin huono sarja ettei kannata edes puhua kansainvälisen tason pelaajista."

        Futis on suomen harrastetuin laji. Nyt ehkä ymmärrät veikkausliigan kovan tason. Jos sinut laitettaisiin kentälle, pissaisit housuun vauhdin takia.


    • minä

      niin voitas päästä kisoihin

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      110
      1346
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      132
      697
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      94
      485
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      480
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      468
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    13. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      93
      456
    14. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    15. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    20. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    Aihe