Onko kokemuksia ko. virmasta, hinta / laatu , kokemuksia kyselen ..
Kokemuksia , sadevesikourut
68
15356
Vastaukset
- piti laittaa uudenmaan Pelt...
piti laittaa uudenmaan Peltityö
- aas
oli kyseisestä firmasta negatiivistä tarinaa lähinnä juuri asentamisen laadusta, mutta siitä on jo joitakin vuosia. Tämän päivän tilanteesta ei tietoa.
- tunnin odotus
Joo, appi käytti ja moitti hieman työn laatua, kun vesi lensi rännin yli. Kävivät korjaamassa, joten ajattelin, että voi luottaa oman talon rännin vaihdossa. Soitin ja sovimme tapaamisen pihassamme. Laitoin pyynnöstä vielä meilin, jossa kerroin tarkat ajo-ohjeet. Vastausta ei kuulunut eikä ketään ilmestynyt sovittuun ajankohtaan pihalle vaikka tunnin odottelin. Mitään yhteydenottoa ei takaisinpäin kuulunut. Siispä tilasimme palvelun muualta.
Työkaverit olivat myös kuulleet tästä putiikista, että sen kanssa on ollut monella ongelmia. - Jo riittää
tunnin odotus kirjoitti:
Joo, appi käytti ja moitti hieman työn laatua, kun vesi lensi rännin yli. Kävivät korjaamassa, joten ajattelin, että voi luottaa oman talon rännin vaihdossa. Soitin ja sovimme tapaamisen pihassamme. Laitoin pyynnöstä vielä meilin, jossa kerroin tarkat ajo-ohjeet. Vastausta ei kuulunut eikä ketään ilmestynyt sovittuun ajankohtaan pihalle vaikka tunnin odottelin. Mitään yhteydenottoa ei takaisinpäin kuulunut. Siispä tilasimme palvelun muualta.
Työkaverit olivat myös kuulleet tästä putiikista, että sen kanssa on ollut monella ongelmia.Huonoja kokemuksia täälläkin, teen juuri valitusta kuluttajavalituslautakuntaan. Työ tehtiin Suomenlahden eteläpuolelta tulleiden toimesta vauhdilla melkein valmiiksi ja jätettiin sitten kesken. Tyhjät kaljapullot ja ylimääräisen puutavaran sain kerätä itse. Olen pari kuukautta soitellut että tulkaa tekemään ne piipunpellitkin, kun nyt vesi lentää katon alapuolelta! Enää ei huvita, valituslautakunta saa hoitaa asian loppuun
- TODELLA PETTYNYT
Jo riittää kirjoitti:
Huonoja kokemuksia täälläkin, teen juuri valitusta kuluttajavalituslautakuntaan. Työ tehtiin Suomenlahden eteläpuolelta tulleiden toimesta vauhdilla melkein valmiiksi ja jätettiin sitten kesken. Tyhjät kaljapullot ja ylimääräisen puutavaran sain kerätä itse. Olen pari kuukautta soitellut että tulkaa tekemään ne piipunpellitkin, kun nyt vesi lentää katon alapuolelta! Enää ei huvita, valituslautakunta saa hoitaa asian loppuun
Tosi on homma ei toimi, kourut ovat kauniit mutta eivät TOIMI, korjausta on odoteltu jo kaksi vuotta! Eivät näköjään pysty asentamaan sadevesijärjestelmiä niinkuin pitäisi.!!! Täytyy kai ottaa yhteys Kuningaskuluttajaan. Rahat kyllä kelpasi.
- velho12
aas kirjoitti:
oli kyseisestä firmasta negatiivistä tarinaa lähinnä juuri asentamisen laadusta, mutta siitä on jo joitakin vuosia. Tämän päivän tilanteesta ei tietoa.
Konesaumakaton tekivät meidän taloyhtiölle, loistavaa työt, 5 perhettä sai todella hienot katot! SUOSITTELEN!
- tyytyväinenasiakas
tunnin odotus kirjoitti:
Joo, appi käytti ja moitti hieman työn laatua, kun vesi lensi rännin yli. Kävivät korjaamassa, joten ajattelin, että voi luottaa oman talon rännin vaihdossa. Soitin ja sovimme tapaamisen pihassamme. Laitoin pyynnöstä vielä meilin, jossa kerroin tarkat ajo-ohjeet. Vastausta ei kuulunut eikä ketään ilmestynyt sovittuun ajankohtaan pihalle vaikka tunnin odottelin. Mitään yhteydenottoa ei takaisinpäin kuulunut. Siispä tilasimme palvelun muualta.
Työkaverit olivat myös kuulleet tästä putiikista, että sen kanssa on ollut monella ongelmia.Täällä vanhoja postauksia, ja aika negatiivista, IHMETTELEN . Meille teki täydellisen kattoremontin purkivat vanhan katon laittoivat uudet pohjat aluskatteineen, katto tuli nopeasti valmiiksi ja työjälki todella hyvää, kaikin puolin todella tyytyväinen!Nuoret suomalaiset miehet tekivät pitkiä päiviä ja jaksoivat hymyillä ja tervehtiä joka aamu KIITOS UUDENMAAN PELTITYÖ! arvostan _O/
- vantaakoko
aas kirjoitti:
oli kyseisestä firmasta negatiivistä tarinaa lähinnä juuri asentamisen laadusta, mutta siitä on jo joitakin vuosia. Tämän päivän tilanteesta ei tietoa.
Vantaan Isännöinti Korso Kodille tehnyt usean vuoden hommia, kouruja, kattoturva tuotteita, kattoremontteja, voin suositella todella lämpimin mielin Uudenmaan peltityötä. Kaikki hommat ovat onnistuneet todella hyvin ja reippaasti. Ja suurin asia mitä tänä päivänä raksafirmoilla kunnoitan on SUOMALAISET asentajat KIITOS UUDENMAAN PELTITYÖ
- ylpeäake
aas kirjoitti:
oli kyseisestä firmasta negatiivistä tarinaa lähinnä juuri asentamisen laadusta, mutta siitä on jo joitakin vuosia. Tämän päivän tilanteesta ei tietoa.
Kyseinen firma teki meille todella hienot uudet kourut ja laittoivat tikkaat ja lumiesteet ja reunapellit. 5/5. Voin jatkossakin hyvin käyttää uudemaan peltityön palveluja!! kiitos!
- hienoatyötä
aas kirjoitti:
oli kyseisestä firmasta negatiivistä tarinaa lähinnä juuri asentamisen laadusta, mutta siitä on jo joitakin vuosia. Tämän päivän tilanteesta ei tietoa.
Meidän uusi uudemaan peltityön kattoremontti onnistui hyvin. On laadultaan todella hyvää. Jälki, materiaali, takuukin pelillä 25 vuotta
- hyvähyvä
aas kirjoitti:
oli kyseisestä firmasta negatiivistä tarinaa lähinnä juuri asentamisen laadusta, mutta siitä on jo joitakin vuosia. Tämän päivän tilanteesta ei tietoa.
Hienosti hoidettu Uudenmaan peltityöltä, rivitaloon uudet ikkuna pellit, lumiesteet , hoitosillat, piiput, kourut! Hinta ok, jälki hyvää! suosittelen!
- somehaukka
aas kirjoitti:
oli kyseisestä firmasta negatiivistä tarinaa lähinnä juuri asentamisen laadusta, mutta siitä on jo joitakin vuosia. Tämän päivän tilanteesta ei tietoa.
Hyvä firma! tehnyt meille töitä jo monta vuotta. Homma toimii hienosti!
- rikuankka2
tunnin odotus kirjoitti:
Joo, appi käytti ja moitti hieman työn laatua, kun vesi lensi rännin yli. Kävivät korjaamassa, joten ajattelin, että voi luottaa oman talon rännin vaihdossa. Soitin ja sovimme tapaamisen pihassamme. Laitoin pyynnöstä vielä meilin, jossa kerroin tarkat ajo-ohjeet. Vastausta ei kuulunut eikä ketään ilmestynyt sovittuun ajankohtaan pihalle vaikka tunnin odottelin. Mitään yhteydenottoa ei takaisinpäin kuulunut. Siispä tilasimme palvelun muualta.
Työkaverit olivat myös kuulleet tästä putiikista, että sen kanssa on ollut monella ongelmia.Meillä Uudenmaan peltityö hoiti homman todella hienosti, nopea toimitus, hinta ok, jälki hienoa! suuri kiitos!
- mirjamis
aas kirjoitti:
oli kyseisestä firmasta negatiivistä tarinaa lähinnä juuri asentamisen laadusta, mutta siitä on jo joitakin vuosia. Tämän päivän tilanteesta ei tietoa.
Hyvää työtä! Me tilasimme omakotitalon kaikki kattoturvatuotteet ja peltityöt Uudenmaan pelityöltä. Kaunista jälkeä, hyvä hinta, nopea toimitus. Suosittelen!
- tyytyväistä
aas kirjoitti:
oli kyseisestä firmasta negatiivistä tarinaa lähinnä juuri asentamisen laadusta, mutta siitä on jo joitakin vuosia. Tämän päivän tilanteesta ei tietoa.
Hyvää kokemusta Uudenmaan peltityöstä. Uudenmaan peltityö asensi uuden konesaumakaton meille, josta olen tosi tyytyväinen. kyselin tarjouksia monelta yritykseltä, muuta päädyin Uudenmaan peltityöhön. Monessa firmassa ei edes myydä konesaumakattoa koska on "hidas tehdä". haluavat rahat vaan nopeasti pois. Ei taida monellakaan muulla yrityksellä ammattitaito riittää. kiitos vielä Uudenmaan peltityö.
- annasitä
aas kirjoitti:
oli kyseisestä firmasta negatiivistä tarinaa lähinnä juuri asentamisen laadusta, mutta siitä on jo joitakin vuosia. Tämän päivän tilanteesta ei tietoa.
Suosittelen! Saatiin hyvään hintaan talon kourut ja lumiesteet.
- kattoa
aas kirjoitti:
oli kyseisestä firmasta negatiivistä tarinaa lähinnä juuri asentamisen laadusta, mutta siitä on jo joitakin vuosia. Tämän päivän tilanteesta ei tietoa.
Tilasimme katon Uudenmaan peltityöltä. Suomalaiset asentajat ja pitkä historia, toimii!
- Santteri
Jo riittää kirjoitti:
Huonoja kokemuksia täälläkin, teen juuri valitusta kuluttajavalituslautakuntaan. Työ tehtiin Suomenlahden eteläpuolelta tulleiden toimesta vauhdilla melkein valmiiksi ja jätettiin sitten kesken. Tyhjät kaljapullot ja ylimääräisen puutavaran sain kerätä itse. Olen pari kuukautta soitellut että tulkaa tekemään ne piipunpellitkin, kun nyt vesi lentää katon alapuolelta! Enää ei huvita, valituslautakunta saa hoitaa asian loppuun
Meille tekivät katto rempan. Kaikki meni nii kuin pitikin ja hieno katto tulikin.
- etolerobo
Jälki hienoa.Suomalaiset asentajat.hyvä firma!
- Anonyymi
hyvähyvä kirjoitti:
Hienosti hoidettu Uudenmaan peltityöltä, rivitaloon uudet ikkuna pellit, lumiesteet , hoitosillat, piiput, kourut! Hinta ok, jälki hyvää! suosittelen!
Meille uuden maan peltit u ö ruuvasi liitokset pitkillä ruuveilla läpi sisään p äin
Ensimmäistä kertaa kun yrityi puhdistaa kourut ruuvit repivät kädet verille.
Ruuvin päihin myös tarttuu kaiken laiset lehdet moskat jne.
Katto tikkaat vasn muutamillaruubeilla kinni ruoteissa tuliv t ale monta kertaa alvella samoin l j miestet.
Ei ikinä ko. Yritykseen päinkään. Olihan sisnä muutakin
- hemmo
Kyseinen pilipalifirma ei ota vastuuta tekemisistään. Ei ne osaa mitata edes piippuun tarvittavaa peltiä.
Meillä jäi pelti liian pieneksi ja eivät meinanneet millään korjata. Lopulta saivat isonnettua ja jälki tosi onnetonta.
En todellakaan suosittele.- salkkarisami
Meille tuli piippu 2 päivää tilauksesta, hienosti hoidettu uudenmaan peltityö. Voin suositella.!
- tulvan uhrit
Taloyhtiömme otti ränniasennuksen K-Rauta 75:stä. heillä oli diili Uudenmaan Peltityön kanssa ja nämä lähettivät pari idästä tullutta asentajaa hommiin. Piti tehdä työ päivässä. Tekivät ensin puoli päivää, sitten lähtivät sikäläisen joulun viettoon. Homma jatkui puolentoista viikon kuluttua vielä parina päivänä. Kaikki irrotetut naulat ja pellinsiivut jäivät sikin sokin pihan nurmikolle odottamaan seuraavaa kesää ja lasten paljaita jalkoja. Tästä valitettiin, kävivät pikaisesti toteamassa, että eihän täällä löydy mitään. Olimme keränneet jo osan jätteistä ja vielä puolen vuoden jälkeen keräämme niitä edelleen silloin tällöin.
Syksyn sateissa sitten huomattiin, että rännit ei vedä ja vesi tulvii vaakaränneistä talon seinustalle. Syy tukkeutumiseen selvisi katolla; vaakaränniin leikatut aukot olivat kapeita ja noin puolet pystyrännin leveydestä, lisäksi pystyt oli ruuvattu alta vaakaränniin siten,että ruuvit törröttivät kourussa ulosmenoaukon molemmin puolin noin sentin korkuisina roskajarruina. Vesi tulvi seinän vierustalle ja syövytti puron talon alle yhden asukkaan kellaritilaan. Nyt odotellaan, ovatko valmiit korvauksiin. Tänään piti tulla tapaamaan, mutteivät ilmestyneet sovittuun aikaan.
Mainittakoon, että K-Rauta 75 on jo irtisanonut yhteistyön kyseisen firman kanssa. - epätoivoinen2
Laatu erittäin huonoa. Kun Uudenmaan Peltityö korjasi meidän kattoa tulikin yllättäen uusia vuotokohtia heidän tekemiinsä saumoihin. He ovat käyneet joitakin kertoja korjaamassa jälkiään mutta huonolla menestyksellä. Tuntuu siltä että heidän ainoa korjausmenetelmänsä on lisätä kittiä joka paikkaan. Peltisepäntaitoja ei todellakaan ole. Nettisivut ei heillä tällä hetkellä näytä olevan toiminnassa. Ei kai vaan... En todellakaan suosittele kenellekään.
- kljjhjk
Työn laatu ala arvoista, asentajat eivät ole ainakaan peltimiehiä.Hinta kyllä huippua.
- tosi pettynyt
tilasin puhelimitse vesikourujen korjauksen Uudenmaan Peltityöltä. Sainkin nopeasti tarjouksen puhelimitse. Toimitus/asennus oli myös nopea, heti seuraavana päivä tilauksesta.
Sitten ei kaikki mennytkään sovitusti: yrittivät laskuttaa yli 7 m liikaa kourua, sotkut jätettiin tontille, teräviä peltipaloja yms. Työn jälki huonoa. Todella kallis firma. Eivät erittele laskussa käytettyä työaikaa/tuntiveloitusta. Ilmoittavat vain ns. rönttisumman. Silkkaa kusetusta. Mikäli olisin ymmärtänyt/vertaillut muiden vastaavien firmojen taksoja, niin en olisi kuunapäivänä tehnyt yhteistyötä kyseisen firman kanssa:(:(:(
- OK
Itse tilasin lähes valmiiseen talooni sadevesikourut, kattoturvatuotteet ja ikkunapellit. Kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen. Hinta keskiluokkaa, työnlaatu erinomainen.
Liekkö aiemmilla asiakkailla ollu jonkilainen sunnuntai-asentaja liikenteessä? :D - RäystäätTippuu
Tee itse - ei se niin vaikeaa ole. Mökin tai ok-talon rännit ja räystäät asentaa kyllä itsekin ja saa sitä mitä haluaa.
- Pohjois-Tapiola
Todella huonoja kokemuksia täälläkin tältä kuluvalta kesältä. Palvelu hidasta ja työnjälki surkeaa. Olisi hintoihin nähden odottanut aikapaljon parempaa laatua. Juuri näitä mittaongelmia esim. piipun suojuksessa ja vesipelleissä. Joku työmaalla käynyt kaveri oli timpurille sanonut, että laita sinä nämä pellit paikoilleen, kun heidän omat miehet eivät oikein halua.
- mölökki
Tosi surkeaa työnjälkeä,. Ottaa älyttömästi päähän, ettei hyvin yksikertainen homma
luonnistu, takuu korjaus hoidetaan kitillä, laskutus on kylläkin tosi reipasta.
jälkeenpäin tarkisteltua 5 kertaiset tunnit. täyttä kusetusta, en todellakaan
toivoisi edes viehamiehille tämmöistä työn jälkeä. Onko nämä jotakin
ihme Tupu hupu ja lupu, kun kolme kaveria tarvitaan parin ruuvin kiertämiseen.
Yksi katsoo silmät pyöreinä, toinen pitää kittipurkkia ja yksi seisoo.- TODELLA KYLLÄSTYNYT
ÄLKÄÄ OTTAKO TÄSTÄ FIRMASTA
Ovat pariin kertaankäyneet muka korjaamassa, mutta kourut ei edes pysy räystäällä, ja syöksyn aukko ihan olematon, meillä menee tukkoon todella helposti. Aikaisemmat kourut toimivat ihan moitteetta vaikka oli itse asennettu. Kai se on taas jotenkin yritettävä kiivetä kun "MUKA AMMATTILAISET" eivät osaa...:(
Harmittaa kun on kuitenkin maksanut ajallaan, ja sitten pitää kuitenkin itse asia laittaa kuntoon.!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! grrr
- samuvel
Lasku: 7 m tuulipeltiä a 43 €/m, asennus ( 2 miestä 1 tunti) 430 €. Yhteensä laskutuslisineen ja veroineen 736,75 €. Arkipäivätyönä tehty homma.
Jokainen voi itse päätellä oliko hinta kohdallaan!!
Olen isännöitsijä ja huolehdin kyllä siitä, että ko yrityksestä menee tämä palaute isännöitsijöiden ao mustalle listalle.- samuvel
Uudenmaan Peltityöltä reilua toimintaa. Reklamaationi jälkeen korjasivat laskun meitä tyydyttävälle tasolle. Työn laatuun meillä ei ollutkaan moittimista.
Hoitivat myös syksyllä lumiesteiden takuutyön hyvin.
- hanurista1
hommat jää puolitiehen, poistuvat paikalta ilmoittamatta mitään ja kusevat keskelle pihaa
- Huonoja kokemuksia
Espoon suunnalta ainakin huonoja kokemuksia Uudenmaan peltityö Oy:stä. Erään reklamaation merkeissä olen saanut kysellä moneen kertaan asentajien perään, jotta tulisivat korjaamaan omat mokansa. En voi todellakaan suositella kenellekään ko. firmaa.
- Ei hyvä
Espoossa takuukorjaustyöt edelleen tekemättä, eivät vastaa sähköpostiyhteyden ottoihin, puhelimitse ei tavoita... Edeliskesän takuukorjauksista sai soitella perään ja 'sopia' korjauksista kymmeniä kertoja, ja homma siis edelleen tekemättä loppuun !
Vedet valuu pitkin räystäitä.. Ei todellakaan voi suositella kenellekään tätä firmaa.
- tyytymäntön
Jos olisin lukenut nämä keskustelut jo aikoja sitten olisin säästynyt Uudenmaan peltityöltä. he eivät tosiaan ole mitään katto tai peltiseppiä!!
Varoitan!! - sanppa
Meille Uudenmaan peltityö teki täydellisen kattoremontin! hyvää jälkeä, pihat siistinä, SUOMALAISIA asentajia jotka olivat positiivisia ja reippaita suosittelen 5/5!
- sanppa
ja nimenomaan konesaumakatto, kyllä vaan löytyy ammattitaitoisia peltiseppiä
- akusinkko
meille tuli myös loistava konesaumakatto, uudenmaan peltityöltä
- Akseliperä
Suosittelen katto remonttia Uudenmaan peltityöltä ! suomalaista työvoimaa, hyvää jälkeä. tekivät konesaumakaton mistä ei voi olla muuta kuin tyytyväinen!
- tarkanmarkka
Hinta hyvä, suomalasia asentajia, hyvää jälkeä, voin suosia lämpimästi!
- epäasiallinenfirma
Minulla on kokemus sadevesijärjestelmän uusinnasta. Saamassani tarjouksessa luki, että työ on valmis tarjouksessa mainittuna päivänä ja että vanhat puretut viedään pois.
Vasta usean soiton jälkeen peltisepät tulivat ja tekivät työn 3 viikkoa myöhässä. Jättivät puretut tavarat pihalle. Sanoivat, että se ei kuulu urakkaan. Soittelin taas perään, jolloin ilmoittivat, että tarjous oli ollut hukassa. Tarjouksen tekijäkin oli hukassa.
Hakivat kuitenkin romut pois pihalta parin viikon päästä.
Asiasta on jo aikaa, mutta unohtumaton ja ainutlaatuinen tapahtuma minulle.
Toivottavasti ovat parantaneet tapansa. - Uudenmaanpoj
Uudenmaan pojjaat kun postailette näitä viestejä, niin kannattaa vaihtaa kirjoittajaa jottei olisi niin läpinäkyvää:)
- minnimikki
Parasta jälkeä mitä olen koskaan konesaumakatolla nähnyt.
- Anssis
Hyvin tehty taloon uudet rännit ja alastulot. Voin suositella.
- Massimane123
Hyvä firma. Olen tilannut omaan talooni kaikki peltityöt kyseiseltä yritykseltä. Homma toimii hienosti.
- kylnekusettaa
No just joo ja ainakin firman piikkiin kauniita sanoja.
Kuten aina niin tee itse niin saat mitä tilaat ja ainakin tiedät mitä teet. - Karib
Juosten kustu on tämän firman motto. Kun lasku on maksettu ei kiinnostusta löydy takuukorjaukselle. Päätypellit laitettiin kiinni muutamalla ruuvilla ja kun myrsky tuli vääntyivät pilalle. Kesti törkeen kauan ja monta soittoa että kävivät korjaamassa. Suosittelen käyttämään jotain rehellistä toimijaa.
- ase
hyvää jälkeä ja ammattitaitoa
- Anonyymi
Vahva suositus! loistavaa työtä!
- Anonyymi
Asiallinen firma - osaavat työmiehet. Pahanilkiset väittävät että olisi hieman hinnakas. Suosittelen kuitenkin, äskeisen omakohtaisen kokemuksen perusteella (viime kuulta).
Hyvästä kannattaa maksaaa ... mieluummin kuin ryhtyy tappelemaan jostain huonosta suoritteesta. - Anonyymi
Täysin kusetusfirma. Kannattaa lukea suodattimen läpi nuo positiiviset kommentit joita firma on selkeesti itse kylvänyt.
Meillä yrittivät kusettaa työn hinnottelussa. Neljän tunnin hommasta yli 2000€:n lasku kun ei oltu ennakkoon sovittu hintaa. Työmaa oli täysin siivottoman näkönen homman jäljiltä.
Kuluttajaviranomaiseen vaan yhteyttä samanlaisissa kusetustapauksissa, niin saadaan äijät vastuuseen.
VÄLTTÄKÄÄ!!! - Anonyymi
Saatiin uudenmaan peltityöltä taloon sadevesikourut ja kattoturvatuotteet. Nopea asennus ja hinta kohdillaan. hyvää työtä. suosittelen.
- Anonyymi
Katto tuli nopesti valmiiksi, työnjälki hyvää ja hinta oli mitä sovittiin
- Anonyymi
Hyvät kokemukset jäi firmasta. Voin suositella.
- Anonyymi
Laatu hyvää, hinta ihan ok
- Anonyymi
5/5 homma toimii!
- Anonyymi
Kannattaa jättää negatiiviset kommentit lukematta, varmaan jotai trolleja. Kattoremontti tehtiin todella mainiosti meille.
- Anonyymi
Kyseiseltä firmalta tilattiin katto, voin suositella.
- Anonyymi
Työt meille onnistuis vaivattomasti alusta loppuun. vesikourut, syöksyt ja ikkuna pellitykset
- Anonyymi
Olen tyytyväinen työhön, minkä tilasin.
- Anonyymi
Meille tekivät konesaumakaton, homma meni hienosti alusta loppuun. Tarjouksia kysellessä kaikki firmat eivät edes suostu tekemään konesaumaa, liekkö johtuu ettei ammattitaito riitä?
- Anonyymi
Katto hoitui mainiosti meille, voin suosia
- Anonyymi
Tilasin kattotyön Uudenmaan peltityöltä ja kaikki meni ok
- Anonyymi
Uudenmaan peltityö. Kaksi tyyppiä tuli asentamaan lumiesteitä, toinen niistä koko ajan vihaisen oloinen. Aiemmin mittasivat silmämitalla tarvittavan metrimäärän, mutta jäi noin 6 m vajaaksi. Asensin lopulta itse mitä jäi puuttumaan. Vähän erikoista palvelua, mutta ei ehkä huonoin mahdollinenkaan.
- Anonyymi
kh markkinointi
- Anonyymi
Hyvä firma, pitkään ollut pystyssäkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1145925Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324037- 823342
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182976Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522034Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?881994- 1431775
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui421763Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81686Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881559