Lapsuuden leikit

Tuli mieleeni kysäistä teiltä, minkälaisia lapsia olitte? Mitä leikkejä sinulla oli lapsena? Oliko nuket vai autot suosiossasi? Entä oliko jo lapsena joitain merkkejä tyttöihin ihastumisesta?

Moni lesbotuttuni myöntää pitäneensä enemmän autoista tai muista ns.poikien jutuista enemmän lapsena. Pari kaveria myös sanoi, että jos nukeilla oli leikittävä valitsivat he aina mieluummin Kenin kuin Barbien. Muistin sitten samantien, että niinhän se oli itsellänikin. Kaverit sanoivatkin aina lapsena, että sinä osaat parhaiten leikkiä Kenillä :) Ja monesti olin muissakin leikeissä esim. isä. Vaikken siis miehekäs olekaan, mutta jostain syystä roolit menivät noin.

Muutenkin lapsena, kun jälkeenpäin mietin, on ollut jo ilmassa tyttöihin ihastumista. Silloin sitä ei vaan edes ajatellut. Joskus 10-vuotiaana, kun vietin paljon aikaa tytön kanssa josta pidin paljon, hän tokaisi kerran mulle: "Oisitpa sinä poika!" Sitä ennen oltiin siis kuljettu kaulakkain ja meillä oli ollut todella kivaa yhdessä.

Näin aikuisena tajuaa asioita tuolta lapsuudesta iha eri tavalla :)
123224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Pienenä tuli leikittyä enemmän poikien kanssa ja autoilla. Olin samallailla ihastunu tyttöihin kun muutkin kaverit, jotka oli siis poikia. Joskus alle kouluikäsenä kun laitettiin mekko päälle, olin sitä mieltä että siihen asuun kuuluu myös sellanen karmee raksa-lippis. Ala-asteella ei enää mekkoo saanu päälle ja sillon tajusin tykkääväni tytöistä. Poikaystäviä ei oo koskaan ollukkaan, lesbous on ollu selvää siitä asti kun ekan kerran oon ihatunu.

Äänestä

Juu, kyllä poikien leikit kiinnosti enemmän kuin tyttöjen, mutta niitäkin toki leikin. Urheiltiin poikien kanssa paljon ja leikittiin just autoilla yms. Tyttöjen kaa leikin mielelläni kotista. Olin yleensä leikeissä äiti...en tiedä miksi, mutta nykyisinkin olisin mieluusti äiti. Ehkä olenkin joskus jos saadaan suvaitseva hedelmöityslaki...

Äänestä

nukeilla ja autoilla. Eläimilläkin me leikittiin, sellaisilla pienillä muovisilla,ja totta kai mentiin vuorenvalloitusta ja muuta. Isän kanssa mieluummin rakentelin ja vaihdoin autoon renkaita kun esim. hääräsin keittiössä. Poikia ollut paljon kavereissa, niiden kanssa tulee vaan paremmin toimeen. Silti olen tosi tyttömäinen, naisissakin etsin sellaista vähän poikamaisempaa. Tosin tajusinkin vasta suhteellisen myöhään että jokin on "pielessä" kun miehet ei sytyttäneet. Murkkuiässä voisin ajatella näin jälkikäteen asian ilmenneen niin että aina kaikissa leffoissakin mietin sitä naista, koko seksi pyöri naisen ympärillä, mies oli tavallaan "pakollinen lisä". Jänniä juttuja.

Äänestä

autot oli molemmat mun makuun..

Kaverit oli sekä tyttöjä että poikia. Ja kaikenlaisia leikkejä leikittiin, aika villejäkin oltiin..

Lapsuus oli oikein hauskaa aikaa - monin tavoin mukavampaa kuin tämä aikuisuus:)

Äänestä

Leikin mieluiten metsässä. Usein oltiin jotain karhuja tai oravia yms. En kauheasti tykännyt nukeista, mutten autoistakaan. Nalleäitiä leikin usein, hoivasin innolla rikkinäistä vanhaa nallea.

Usein leikittiin intiaania ja silloin olin yleensä poppamies.

Jos leikittiin kotia, olin yleensä koira tai pikkulapsi, koska ne saivat elää anarkistisesti ja sotkea paikat. Ärsytti se "äidin" ja "isosiskon" ylivalta,jossa koko ajan komenneltiin ja laitettiin ruokaa.

Olinhan minä lapsena ihastunut parhaisiin ystäviini. Joskus leikittiin rakkautta ja kosketeltiin toistemme kieliä kielellä. Ei siinä tuntunut olevan mitään sen kummempaa. Ja teini-iässä ihastuin myös joihinkin tyttöihin - enemmän poikiin. Olenkin biseksuaali. Poika en ole halunnut koskaan olla. Tosin sankarin rooli on aina kiehtonut.

Äänestä

tuli harrastettua. naapurin pojan kanssa taistelimme pihan "herruudesta", aina piti pistää paremmaksi kun toinen, nopeampaa ja korkeammalle jne. määrättiin yhdessä mitä peliä millonkiin pelattiin, ja muut lapset yleensä totteli mukisematta.
silloisten tyttökaverien kanssa leikittiin barbeilla ja legoilla, yleensä jotain kotis-juttuja. yhdeltä nukelta oli leikattu hiukset ja se oli olevinaan mies. itse halusin aina leikkiä naisella, kun sitä sai pukea ja kammata.
ja niitä lääkärileikkejä leikin vain tyttöjen kanssa... jos joku poika oli joskus eksynyt mukaan, sen sairaus oli aina päässä tai kädessä...
kyllä autoillakin tuli pelattua neppistä hiekkalaatikolla.

Äänestä

Sitähän se oli. Tosin lähiympäristössäkin oli vain melkein pelkästään poikia.
Lapsuuteeni mahtui leikkiä autolla, jalkapallolla, kalastusta ongella ja virvelillä, veistelyä, sahaamista sun muuta puutyötä ja käsittämätön määrä naulojen hakkaamista. Kiipeilyä puissa ja rakennusten katoilla. Nukkeja inhosin, tuhosin järjestelmällisesti jokaisen joka minulle annettiin. Yksi säästyi, oli niin lujaa tekoa, ettei hajonnut millään.

Ja naisten vaatteista: hametta inhosin sydämeni pohjasta, päälleni suostuin sellaisen pukemaan vasta 15-vuotiaana. Leninkiä en vissiin ole käyttänyt vieläkään. Liivit sitten kun oli pakko, eli kun tisut kasvoi niin isoksi, että alkoivat vapaana ollessa heilua liiaksi ja olivat harmillisesti tiellä.

Vaan niin sitä sitten siinäkin muuttuu, että nyt olen varsinainen tissifetisisti :) Ne kun on niin ihania!

Äänestä

Jep, leikkin autoilla, paras kaveri oli serkku poika. Mutta jos ollin parin kaverini kanssa (tyttöjä) niin silloin tuli leikittyä nukeilla. Mutta synttäri ja joululahjaksi tuli saatua ja toivottua pikku autoja. ^_^ Serkku kun sai ne action nuket! ^_^

Äänestä

tuli leikittyä kaikilla muilla mutta barbia minulla ei ollut. Yksi pitkäjalkinen pehmolelu joka sotki leijani narut tosin oli ;).

Inkkari länkkäri ja sotapelit poikien kanssa kiinnosti paljon enemmän kuin muut.

Mäenlaskua talvella ja hyppyreitä, minisukset.

Äänestä

Lapsuuteni leikit olivat monipuolisia... Urheilua harrastin pienestä saakka, äidin ja isän sekä pienempien sisarusten (etenkin kaksi vuotta nuoremman pikkusiskon) kanssa. Hiihdimme, vaelsimme, juoksimme ja uimme paljon, pelasimme jalkapalloa, pesäpalloa, jääkiekkoa... Ratsastin silloin tällöin. Perheen kanssa teimme pitkiä retkiä metsään, sinne rakennettiin hyppyri isoon mäkeen ja siitä hypittiin suksilla ja minisuksilla. Koiralla "vedätin" ahkiolla ja suksilla talvella ja tietenkin käytin koiraa lenkillä.

Urheilun lisäksi oli paljon erilaisia leikkejä, jotka jakaantuivat aikalailla sen mukaan, leikinkö tyttöjen vai poikien kanssa. Enimmäkseen kaverini olivat tyttöjä, ja leikimme paljon barbeilla ja nukeilla, sekä perinteisiä leikkejä kuten kotileikkejä, kauppaa, koulua jne. Lisäksi pelailimme erilaisia pelejä (muistipeli, lautapelit, korona...). Hevosleikit olivat mukavia: yksi istui maitokärryissä raviohjastajana, ja kaksi leikki hevosta ja juoksi ympäri pihaa. Hevosilla oli "talli" vanhassa saunarakennuksessa, joka oli pihapiirissä, ja sinne kerättiin teiden varsilta heinää. Lisäksi suunnittelimme ja rakensimme esteratoja, joita sitten itse juoksimme ja hypimme leikkien hevosia...

Poikapuolisten kavereideni kanssa pelasimme (urheilimme) ja suosiossa olivat kaikenlaiset pihapelit, kuten nurkka-jussi, kirkonrotta jne. Lisäksi rakensimme lauttoja (veteen) ja majoja, joissa oli trukkilavat pohjana, siis naula-vasara-juttuja. Kumiveneellä soutaminen oli myös hauskaa.

Siskon ja pikkuveljien kanssa leikimme erityisesti legoilla, piirsimme ja väritimme värityskirjoja. Intiaanileikki oli yksi parhaimmista, isä teki meille kivikirveet ja sitten juoksimme metsissä ja kiipeilimme puissa. Talvisin rakensimme pihalle isoja linnoituksia.

En tiedä onko leikkejä syytä jaotella "tyttöjen" ja "poikien" leikkeihin, itse leikin aikalailla kaikenlaisia leikkejä... En ihastunut lapsena tyttöihin vaan enimmäkseen poikiin, mutta kaikki kaukoihastukseni olivat naisia. Viidennellä-kuudennella luokalla aloin sitten ajatellakin asioita ja tiedostin, että voisin ihastua myös naiseen.

Ennen ajattelin olevani bi, mutta nyt luokittelen itseni lesboksi. Mikäli jonkinlaista kategorisointia nyt suoranaisesti kannattaa harrastaa, voihan suuntautuminen muuttuakin elämän aikana.

Äänestä

Kyllä pääasiassa leikin ns. tyttöjen leluilla ja tyttöjen leikkejä.

Ensimmäiset tyttöihin ihastumiset oli ala-asteella, vaikka silloin ei ollut kyseessä samanlainen ihastuminen kuin nykyään ja sitä ei sillä tavalla ajatellut. Olin minä kyllä ala-asteella ihastunut Leonardo DiCaprioon ja Hansonin poikiin, mutta jollain tavalla myös tyttöidoleihini, mutta en ajatellut asiaa niin. Vasta jälkeen päin olen tajunnut.

Äänestä
  • eikä nukkeleikkejäkään.En lapsena tainnut edes osata leikkiä,musta tuntui aina tylsältä yrittää jutella barbien kesken "moi mihin mennään?,oiii Keeen" mieluummin seurasin kun joku aikuinen esitti nukketeatteria ja puhui nuken äänellä...Halusin aina lahjaksi barbeja ja kaikkea nättiä mutta lähinnä vain kampailin ja puin niitä.Tykkäsin pelata lautapelejä ja juoksennella pitkin puron varsia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Erica kirjoitti:

Tuli mieleeni kysäistä teiltä, minkälaisia lapsia olitte? Mitä leikkejä sinulla oli lapsena? Oliko nuket vai autot suosiossasi? Entä oliko jo lapsena joitain merkkejä tyttöihin ihastumisesta?

Moni lesbotuttuni myöntää pitäneensä enemmän autoista tai muista ns.poikien jutuista enemmän lapsena. Pari kaveria myös sanoi, että jos nukeilla oli leikittävä valitsivat he aina mieluummin Kenin kuin Barbien. Muistin sitten samantien, että niinhän se oli itsellänikin. Kaverit sanoivatkin aina lapsena, että sinä osaat parhaiten leikkiä Kenillä :) Ja monesti olin muissakin leikeissä esim. isä. Vaikken siis miehekäs olekaan, mutta jostain syystä roolit menivät noin.

Muutenkin lapsena, kun jälkeenpäin mietin, on ollut jo ilmassa tyttöihin ihastumista. Silloin sitä ei vaan edes ajatellut. Joskus 10-vuotiaana, kun vietin paljon aikaa tytön kanssa josta pidin paljon, hän tokaisi kerran mulle: "Oisitpa sinä poika!" Sitä ennen oltiin siis kuljettu kaulakkain ja meillä oli ollut todella kivaa yhdessä.

Näin aikuisena tajuaa asioita tuolta lapsuudesta iha eri tavalla :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu