Olen 22-vuotias tyttönen ja haluaisin vastauksia kysymykseen,että miltä tuntuu,kun kerrotaan ettei voi saada omia lapsia.
Itse sain kuulla,muutama päivä,sitten,että sairauden takia en voi saada omia lapsia.Vaikka olen näin nuori,niin tuntui,että maailma luhistui.Ja itkin sitä pitkään!!!Haaveenani on aina ollut saada iso perhe,koska olen ainut lapsi!!!Kertokaa mulle,please!!!
Itse sain kuulla,muutama päivä,sitten,että sairauden takia en voi saada omia lapsia.Vaikka olen näin nuori,niin tuntui,että maailma luhistui.Ja itkin sitä pitkään!!!Haaveenani on aina ollut saada iso perhe,koska olen ainut lapsi!!!Kertokaa mulle,please!!!
Vastaukset 6
Vanhimmat
mutta en ymmärtänyt kysymystäsi.
Haluatko kuulla,että teki mieli hirttää itsensä?
Tulisiko sinun vointisi siitä paremmaksi?
Vai että vastattaisiin so what,eipä tarvii pelätä vahinkoa.
Ison perheen voit edelleen hankkia.Adoptio ei ole rikos.
Mä oon 21-vuotias ja sain myös kuulla hetki sitten, että ei taida olla kovasti toivoa saada omia lapsia.Minulla on perinnöllinen sairaus, joka ei välttämättä oireile, mutta naisilla haittaa lapsensaantia.Täysin ei voi poissulkea mahdollisuutta saada omia lapsia, mutta mahdollisuudet vähenevät iän myötä. Olemme päättäneet pitkäaikaisen poikaystäväni kanssa yrittää lasta mahdollisimman pian ja olemme myös puhuneet adoptiosta. Vielä ei tunnu kovin pahalta, mutta varmasti sitten tilanne muuttuu, kun lapsi tulee enemmän ajankohtaiseksi (parin vuoden päästä).
...ollut yksi keskenmeno aiemmassa liitossa ja lääkäri ajatteli että vika olisi miehessä. Tutkimukset osoitti ensin tämän oikeaksi mutta kas yllättäen sitten hänen nesteissään ei ollutkaan mitään vikaa. Ota siitä sitten selvä.... Olen nyt tutkimuksissa ja elän toivossa että kyse on jostain hormoniepätasapainosta tai jostain hoidettavasta jutusta eikä mistään vakavasta.
Lapset on ollut mulle ainoa asia, minkä oon todella halunnut elämältä. Uralle on ihan sama, kunhan joskus pääsee johonkin töihin että on rahaa elämiseen.
Mulla ainakin on tosi paska fiilis lapsettomuuteni takia. Tuntuu kuin olisin jotenkin vajaa- kaipuu ja ikävä lapseen repii rintaa- saa välillä raivoamaan ja katkeroitumaan. Välillä ei tunnu missään, välillä suru painaa pään kumaraan. Ja vituttaa kun kaikenmaailman perseenjakajat vääntäävät kakaroita- joista eivät tahdo sitten huolehtia!!!! Ja eniten vituttaa noi "adoptoikaa lapsi" kommentit!!! Niinkuin se korvaisi kokemukset odotusajasta, imetyksestä, synnytyksestä, ym. ym.
Ihan samat asiat ottaa minuakin päähän. Eniten vituttaa nämä jotka ovat käyttäneet raskauden ajan huumeita, ryypänneet ja polttaneet holtittomasti ja silti synnyttävät lapsensa ja itse lopettaa tupakoinnin ja ei juo tippaakaan ja silti menee kesken. Saatana, ei tässä maailmassa ole mitään kohtuutta.
No joo, kerkesin sit kärsimättömänä kakarana alottaa ton toisen ketjun ennen ku löysin tän..eh. Meikkis (20vee) sai kuulla lapsettomuustuomion tos pari kk sitte ja fiilingit oli ja on yhä edelleen aika sekavat. Toisaalta v*tuttaa iha pirust ja tuntuu niinku ois "loistava tulevaisuus takana" ja sit taas toisaalta yritän keksii koko aika positiivisii puolii (enpähän tosiaa voi vahingos pamahtaa paksuks). Pahinta mulla se et en pysty puhuun asiast oikee kellekkään toistaseks ennenku itekin tiedän toivottavast enemmän jatkotutkimusten jälkeen. Ja se kai eniten harmittaa et ikinä enää mun elämäst ei tuu ns. täydellistä eikä tää juttu ikinä mee ohi. Et vaikka mä kui pääsisin asiasta yli nii se ei silti auta yhtää mitää.