KAMALA satu. ARVOSTELKAA kiitos.

Otsalohkon ylitoiminta kirjoitti:

Olipa kerran Petteri ja Marjatta. Petteri ja Marjatta istuivat autossa joka kulki moottoritiellä. He olivat menossa mökille viettämään rauhallista ja rentouttavaa viikonloppua luonnon keskelle. Auto jolla he matkustivat oli ikivanha sininen lada joten tilaa ei ollut tuhlattavaksi. Takapenkille oli kasattu laittomasti kaadettujen lumileopardien nahkoja ja Marjatalla oli sylissään täyteen ahdettu eväskori jossa oli tuhansien ja taas tuhansien voileipien lisäksi kahdeksan pulloa paloviinaa Petterille. Petteri oli nähkääs alkoholisti. Humalassa hänen takapuoleensa kasvoi saparo ja hän alkoi kuolata kuin koira. Hän ei kuitenkaan ollut noita surkimuksia jotka pienimmästäkin tekosyystä hakkaavat vaimojaan, päin vastoin. Vaikka Petteri ulkopuolisten silmissä vaikuttikin iljettävältä elukalta alkoholia nautittuaan, todellisuudessa hänestä tuli entistä lempeämpi ja huolehtivaisempi Marjatan suhteen. Tavallisesti hän vain tuuditti vaimoaan sylissään ja nyppi tämän pehmeistä, aromikkaista hiuksista niihin pesiytyneitä syöpäläisiä, Marjatta kun oli nisti eikä muistanut useinkaan käydä pesulla.

Marjatta hyräili ja tuijotti lumoutuneena (lamaantuneena) ohi juoksevia maisemia. Ne olivat heleän värisiä ja lauloivat neliäänisesti viidestä eri oktaavista. Vieressä möllöttävä Petteri kaiveli nenäänsä ja laski sekunteja. Hän ei ollut ryypännyt kahteen päivään ja oli kuoleman kielissä. Vielä enää jo vain 360 sekuntia. Marjatta katsoi ihastuneena kun Petteri kaivoi nenästään pienen lohikäärmeen ja söi sen. Marjatta sulki silmänsä ja he olivat perillä.

Pieni punanen mökki ja sen perunamaa sijaistsivat pusikossa jonne oli joka vuosi raivattava uusi polku nokkosten, vadelmien, myrkkymurattien, orjantappuroiden, ohdakkeiden, palmujen, tattien sekä herkullisen tuoksuisten rafflesioiden läpi. Marjatta kaivoi taskustaan vesurin ja huitaisi lähintä kaktusta. Hän oli joskus kuullut että kaktukset varastoivat litrakaupalla vettä varteensa, mikä oli näköjään aivan totta. Marjatta alkoi hihittää koska suihkuava vesi oli punaista. Sitten hän kaatui. Petteri katseli vierestä kun hänen rakas vaimonsa leikkasi itseltään jalan poikki reiden kohdalta. "No johan tässä oli nälkäkin!" Petteri ajatteli ja kaivoi korista kolme viinapulloa. Yhden hän ojensi hysteerisesti kikattavalle Marjatalle joka nauruntyrskähdysten välillä horisi jotain janoon kuolemisesta ja yritti latkia maahan valunutta punaista vettä. Toisen pullon Petteri korkkasi itse ja tunsi heti tutun kutinan takapuolessaan. Kohta hän voisi taas heiluttaa häntää ja tuntea itsensä kuolemattomaksi. Hän poimi Marjatalta pudonneen jalanpätkän ja uhrasi kolmannen pullon sen valeluun. Marjatta katseli miehensä touhuja raukeana mutta tajusi tämän tarkoitusperät ja päätti auttaa parhaansa mukaan. Marjatta syöksi tulta ja oli ylpeä itsestään ja elämästään Petterin grillatessa jalkaa ja pörrörräessä kiitollisena ihanaisen vaimon takkuista tukkaa. Liekitettyä lihaa luonnon helmassa, parempaa ei voisi enää toivoa. Petteri ja Marjatta söivät herkullisen, vielä kudosnestettä tihkuvan päivällisen ja elivät elämänsä onnellisina loppuun asti. Sen pituinen se.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä