Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Yllätin

Tästä on jo monta kun minua nuorempi siskoni asui väliaikaisesti luonani opiskelujensa takia.
Itse olin normaalisti töissä 7-16.00 tuohon aikaan, mutta sinä päivänä tulin kesken päivän kipeäksi ja lähdin kotiin normaalia aikaisemmin, ehkä noin puolenpäivän aikaan.
Siskoni opiskeli paikkakunnan korkeakoulussa ja piti olla siis poissa.
No menin kotiin normaalisti ja heti oven avattua huomasin että sisko on kotona, musiikki pauhasi kovalla hänen huoneestaan.
No riisuin päälivaatteet pois ja menin peremmälle kotiini tervehteäkseni siskoani mutta huomasin oven olevan lukossa, no menin työpöydän ääreen lepäämään ja rauhoittelemaan kipeää vatsaani.
Aikani siinä oltuani, niin musiikki taukosi kappaleiden välillä ja kiinnitin huomiota kummalliseen nitinään siskoni huoneesta.
Minuun iski piru päähän että mitä ihmettä siellä tapahtuu, onko siellä mieskin..
Siskoni huoneen oven yläpuolella oli pieni ikkuna josta saattoi nähdä..
No minä otin tuolin ja katsoin että mitä siellä tapahtuu, minulta meinasi tippua silmät päästä kun näin mitä siskoni touhusi siellä.
Siskoni oli ilkosen alasti sängyssä ison tyynyn päällä hajareisin niin että kädet oli tyynyn alla ja se nai sitä edes takas niin että sänky vaan natisi.. katsoin jonkin aikaan silmät pyörällä päässä että huh huh kunnes häneltä alkoi näemmä tulla, hengitys muuttui huohotukseksi ja pano liikkeet aivan holtittomiksi, peppu pyöri ja liikkui edes takaisin villisti.
Laskeuduin alas ja menin eteiseen mukamas just kotiin tulleena huutelemaan että moi, siskoni vastasi kovalla äänellä moihhhh ja tuli pyyhe päällä vastaan eteiseen, en todellakaan meinannut pystyä pitämään pokkaa, asiasta ei ole sen koommin puhuttu ja enkä kyllä kehtaisikaan.
1253313
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Vähän samalla tapaa sain systerin kiinni. Sen jälkeen runkatessani, hän oli aina mielessäni ja lopulta asensin sellaisen pienen kynäkameran piiloon siskon hyllyyn. Siitä sain ihan suoraan hänen koko sänkynsä ruudulle viereiseen huoneeseen.

Heti kun kuulin epäilyttäviä ääniä. Laitoin kameran päälle. Hän oli todella seksihullu. Kerrankin siskolikalla oli iso dildo pillussaan ja toinen pienempi pyllyssään.

Kyllä spermani on monet kerrat lentänyt häntä seuratessani. Olen saanut hänet ruudulleni myös yhden tutun pojan kanssa, kun nussivat edessäni ja myös kun hän rakasteli serkutyttömme kanssa.

1Äänestä
  • kynäkameroita oikein saa,niin vois tirkistellä.

    1Äänestä

  • utelias kirjoitti:

    kynäkameroita oikein saa,niin vois tirkistellä.

    Hyvälaatuisia kynäkameroita saa tilattua ainakin pääkaupunkiseudun fotoliikkeisiin (ainakin Sörkän Digi&Foto), mutta niiden hinnat ovat todella kovia, 300e ei tahdo riittää jos laadukkaan haluaa.

    Äänestä

Elämä on kurjaa kun ei oo pikkusiskoa jonka seksitouhuja voisi vakoilla. Mistähän saisin siskon minäkin? Oon kateellinen.

Äänestä

Mua todella ällöttäis tietää et mun oma veli näkis mut sänkyhommis, yksin tai jonkun miehen kaa! Hyi vittu!! Se on eri asia jos oma kundikaveri näkee mut tyydyttämäs itteeni, mut ei OMA VELI!!!!

1Äänestä
  • hyi vittu! ai että vaikka veli ei sais nähä sua hommailees, niin jätkäkaveiko sit sais?
    eix se nyt oo aika provoo?
    et "kato kulta hei,.." ja sit rupeet tekeen. hyi saatana. hyi vittu!

    saatanan perverssi!

    1Äänestä

  • en[ni]e kirjoitti:

    hyi vittu! ai että vaikka veli ei sais nähä sua hommailees, niin jätkäkaveiko sit sais?
    eix se nyt oo aika provoo?
    et "kato kulta hei,.." ja sit rupeet tekeen. hyi saatana. hyi vittu!

    saatanan perverssi!

    Mun mielestä siinä ei oo mitään outoo et jätkäkamu näkee, koska hommailen muutenkin sen kaa ja se näkee ku mä nautin. Toisin ku et oma veli näkis ja se nauttis siitä niin ei vittu!

    1Äänestä

  • pienienkeli1 kirjoitti:

    Mun mielestä siinä ei oo mitään outoo et jätkäkamu näkee, koska hommailen muutenkin sen kaa ja se näkee ku mä nautin. Toisin ku et oma veli näkis ja se nauttis siitä niin ei vittu!

    ihan eri jos on tekees jätkänsä kaa jotakin, niin silloon. mutta jos ihan ittenäs vain tyydytät, niin että se jätkä mollais siinä vieressä... ei kiitos!

    1Äänestä

  • on sit kirjoitti:

    ihan eri jos on tekees jätkänsä kaa jotakin, niin silloon. mutta jos ihan ittenäs vain tyydytät, niin että se jätkä mollais siinä vieressä... ei kiitos!

    Sitähän mä tarkoitin et samalla ku tehään kaikkee muutakin.

    1Äänestä

  • pienienkeli1 kirjoitti:

    Sitähän mä tarkoitin et samalla ku tehään kaikkee muutakin.

    siinä samalla tyydytät itteäsi ? jo on maailmankirjat sekaisin...

    Äänestä

Oma poikani oli 12v kun tuli koulusta kotiin ns toisen porstuan kautta huoneesensa . itse kuuntelin kuulokeilla radioo .kun tajusin jotta joku tuli kotiin.Menin katsoon pojanhuoneeseen, istui Baarijakkaralla ja veti käteen. Sanoin Sori jatka vain,nauti kunnolla . känsin selkäni ja menin jatkaan kuuntelemisiani. Niin poikanikin jatkoi. Eikä meidän välit siitä muutuneet. Eikä siitä enempiä juteltu.

1Äänestä

vaari.Hämeestä
Sehän on luonnollista, niinhän mekin aikanaan nautittiin. Minäkin aloitin 12-vuotiaana! Nyt kun vaimo ei enää halua (ollaan yli 70v) niin runkkailen silloin tällöin,,joskus puhelimessakin jonkun naisen kanssa :D

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Veli kirjoitti:

Tästä on jo monta kun minua nuorempi siskoni asui väliaikaisesti luonani opiskelujensa takia.
Itse olin normaalisti töissä 7-16.00 tuohon aikaan, mutta sinä päivänä tulin kesken päivän kipeäksi ja lähdin kotiin normaalia aikaisemmin, ehkä noin puolenpäivän aikaan.
Siskoni opiskeli paikkakunnan korkeakoulussa ja piti olla siis poissa.
No menin kotiin normaalisti ja heti oven avattua huomasin että sisko on kotona, musiikki pauhasi kovalla hänen huoneestaan.
No riisuin päälivaatteet pois ja menin peremmälle kotiini tervehteäkseni siskoani mutta huomasin oven olevan lukossa, no menin työpöydän ääreen lepäämään ja rauhoittelemaan kipeää vatsaani.
Aikani siinä oltuani, niin musiikki taukosi kappaleiden välillä ja kiinnitin huomiota kummalliseen nitinään siskoni huoneesta.
Minuun iski piru päähän että mitä ihmettä siellä tapahtuu, onko siellä mieskin..
Siskoni huoneen oven yläpuolella oli pieni ikkuna josta saattoi nähdä..
No minä otin tuolin ja katsoin että mitä siellä tapahtuu, minulta meinasi tippua silmät päästä kun näin mitä siskoni touhusi siellä.
Siskoni oli ilkosen alasti sängyssä ison tyynyn päällä hajareisin niin että kädet oli tyynyn alla ja se nai sitä edes takas niin että sänky vaan natisi.. katsoin jonkin aikaan silmät pyörällä päässä että huh huh kunnes häneltä alkoi näemmä tulla, hengitys muuttui huohotukseksi ja pano liikkeet aivan holtittomiksi, peppu pyöri ja liikkui edes takaisin villisti.
Laskeuduin alas ja menin eteiseen mukamas just kotiin tulleena huutelemaan että moi, siskoni vastasi kovalla äänellä moihhhh ja tuli pyyhe päällä vastaan eteiseen, en todellakaan meinannut pystyä pitämään pokkaa, asiasta ei ole sen koommin puhuttu ja enkä kyllä kehtaisikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu