Kotiutuminen

Hain tänään marsun itselleni! Mulla on toki aiemminkin ollu marsu, vuosia sitten, mutta kun on päässyt unohtumaan niin kysyisin teiltä, et kuinka kauan marsun kotiutuminen on teillä kestänyt? Siis kun se nyt on aivan jäykkänä nurkassa muuton aiheuttamasta järkytyksestä, niin kauan teillä on mennyt ennen kuin se on alkanut rentoutuneesti puuhailla kaikkea häkissään ym? Mitä sitä voisi edesauttaa? Kiitos!
93856
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

muistan vain viimeisen marsun kotiutumisen,mutta silloin sillä oli kaksi kaveria turvanaan.Kesti viikon ehkä että uskalsi liikkua kunnolla.Mutta ensimmäisillä marsuillani vasta vuoden ikäisinä eivät enää jännittäneet minua.Jos marsusi on yksin,niin kannattaa olla ihan aluksi hiukan pienempi häkki kuin sitten normaalisti,ettei marsulla ole ihan valtavaa "valtakuntaa" ympärillä.Ja tietysti joku pieni heinäkasa on hyvä,ei koppi.Minä pidin alkuaikoina hirveästi sylissä ja juttelin ja silittelin.Se kyllä auttoi varmasti.Ja vähän sylissä herkkupaloja ja sellaista.Itse ainakin viihdyn hyvin marsujeni kanssa vaikka monta tuntia.Eli sinuna pitäisin PALJON sylissä ja juttelisin myös kun se on häkissään

Äänestä
  • Mut kun meillä on kolme kissaa ja kaks koiraa nii yks kissoista on aina mun huoneessa ja eikä oo mitää linnaa että vois jossain varastossa pitää eikä ne oo viel vuoden ikäisii

    Äänestä

marsulle paljon, jotta se oppii tuntemaan äänesi. Pelottavia ääniä kuullessaan rauhoittele marsua puhumalla tasaisella ja ystävällisellä äänellä. Älä pidä jatkuvasti tarjolla pakopaikkaa kuten koppia, jonne marsu mahdollisesti piiloutuisi kyyhöttämään. Anna marsun haistella kättäsi aika ajoin tutustuakseen hajuusi, palkitse se rohkeudesta mutta älä rankaise pelokkuudesta. Kun marsu uskaltaa jo rohkeasti tulla nuuhkimaan ja on rauhoittunut muutosta, nosta se syliisi pieniksi ajoiksi kerrallaan tai anna sen olla jossain lähettyvilläsi häkin ulkopuolella. Pikkuhiljaa se tottuu sinuun, jolloin silittelykin on helpompaa, kun marsu ei ole peloissaan. Rohkeutta ja kärsivällisyyttä peliin. Oma marsuni tottui minuun todella nopeasti, vaikka olikin pentueensa arin ja pelokkain. Tee marsun olo turvalliseksi.

Äänestä

ota marsu syliisi vaikka se meinaa mennä karkuun ota rinnan päälle ja puhu ja hiero sen korvia ja juttele sille.Minun marsun kesyyntymiseen meni pari viikkoa ja vieläkin se pyristelee vastaan kun otan syliin vaikka tietää et siellä se paras paikka on.

Äänestä

Sinun kannattaisi olla marsusi kanssa hyvin paljon. jos marsusi on ollut sinulla vähän aikaa, niin anna sen kotiutua rauhassa ja yksi syy voi ihan olla että se ikävöi entistä kotiaan tai sitten se vaan voi kaivata kaveria, jonka kanssa se temmeltää.
p.s. kannattaisi ehkä hankkia marsullesi kaveri itselläni on ollut koko elämäni marsuja. ja kyllä se kaverin hankkiminen auttoi. itse olen kokenut saman kuin sinä.kaverin hankkiminen auttoi.

Äänestä

Mä sain marsun lauantaina, ne ei oo ilmeisesti vieläkään kotiutunut. Ne kyllä tekee tuolla häkissä vähän kaikenlaista, mut ne pelkää käsittelyä. Mun kaveri (jolla on oma marsu) sanoi et ne alkaa olla kesympiä yhden tai kahden viikon päästä.. :'--)

Äänestä
  • 1. Juttele marsuillesi niin kauna kunnes ne tunnistavan äänesi ja uskaltautuvat tulla esille eivätkä pelkää.
    2. Kun marsut ovan tottuneet ääneesi anna niile herkkua kädestä, mutta älä yritä silittää. Näin saat marsuusi luottamuksen joka on todella tärkeä. Älä yritä ottaa marsuasi syliisi!
    3. kun marsu uskaltaa syödä kädestäsi hyvin ja on tottunut ääneesi voit koitaa selittää sitä sivulta päin( jos koetat ylhäältä marsu juoksee karkuun koska se luulee että kätesi on esim. kotka) luultavasti marsusi juoksee taas heti pesään, mutta eikun herkku käteen ja uusi yritys, tarvitset paljon kärsivällisyyttä!
    4. kun marsu antaa sinun silittää sitä kunnolla ja olet valmis ottamaan sen syliin, niin sinun täytyy tehdä nopea kiinni otto niin ettei marsu edes ehdi tajuta mitä tapahtui eikä myöskään ehdi juosta pakoon.Älä taaskaan tee sitä ylhäältä. Pidä sen jälkeen marsujasi sylissä joka päivä ja juttele niille ja rapsuttele. Kun marsusi pitää pientä pulputusta niin se tykää...

    Marsusi kesyyntyvät sitä nopeammin mitä enemmän aikaa niiden kanssa vietät. Joillakin marsuolla mee kotiutumiseen ehkä 2kk kun oiset kotiutuvat parissa päivässä!

    Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä :D

    Äänestä

MARSauLLA PITÄÄ OLLA KAVERI MARSUT ON LAUMA ELÄIMIÄ

Äänestä

No se tarvii kaverin ja marsuthan ei saa olla kovin pitkään yksin ja meillä on kaksi marsuu molemmat on naaraksii mut joo jos sul ei oo sitä toista marsuu se saattaa kuolla yksinäisyyteen ja kantsii leikkii eli ottaa syliin noi kerran päivässä Ja nii edelleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä kirjoitti:

Hain tänään marsun itselleni! Mulla on toki aiemminkin ollu marsu, vuosia sitten, mutta kun on päässyt unohtumaan niin kysyisin teiltä, et kuinka kauan marsun kotiutuminen on teillä kestänyt? Siis kun se nyt on aivan jäykkänä nurkassa muuton aiheuttamasta järkytyksestä, niin kauan teillä on mennyt ennen kuin se on alkanut rentoutuneesti puuhailla kaikkea häkissään ym? Mitä sitä voisi edesauttaa? Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu