Artun silmä

Jep. Eilen käytiin poikien kanssa lääkärissä. Artulla on perinnöllinen harmaakaihi oikeassa silmässä, ja silmä sokeutuu ajan myötä kokonaan. Nyt se ei ollut vielä ihan kokonaan sokea --> pupilli reagoi ärsykkeisiin. Ja pienet känsät oli molemmilla toisessa etutassussa. Artun silmä ei ollut tulehtunut, ei rähminyt tms. Silmä siis muuten terve. Ja marsujen kaihiin ei kuulemma ole vielä keksitty lääkettä. Silmätippoja lääkäri lupasi kirjoittaa saman tien jos silmä alkaa rähmiä tai näyttää tulehtumisen merkkejä.

Muuten ell kehui poikia oikein hyväkuntoisiksi. 2kDD Turkki, hampaat, korvat, kaikki ok. Paavon alahampaat olivat aavistuksen verran pitkät, mutta lääketieteellistä lyhennystä ei vielä tarvita, joten oksia ja kovia juureksia Pavetsille.

Madotus kannattaa ell mukaan tehdä jos on tuonut ulkoa edes kerran marsuille kesällä syötävää. Joten sellainenkin kuuri on jätkille luvassa huomisesta alkaen. Aksiluria 5 päivän kuurina.
2278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

minkä verran sitä matolääkettä annetaan?onko ohjeissa noin kevyen eläimen annostusta?

Äänestä
  • Sain eläinlääkäriltä oikean annostuksen. Ell sanoikin, ettei noissa pakkauksissa ole kuin koirille ja kissoille annokset. Oikeat annokset oikeille madotuslääkkeille ovat:

    FLUGENDATSOLI
    "Flugenol (lääkkeen nimi))"
    50mg/kg 3 päivän ajan. Lääke on tahnamaista ja syötetään suoraan marsun suuhun. Hinnasta en vielä tiedä.

    FENGENDATSOLI
    "Axilur (lääkkeen nimi)"
    20mg/kg 5 päivän ajan. Lääke on tablettimuodossa. Tabletti halkaistaan 4 tasasuureen osaan ja annetaan marsulle. Joko suoraan suuhun (tabletin pala voi olla vaikea syöttää marsulle-->ei maistu hyvältä) tai liuotettuna esim. veteen tai EHDOTTOMASTI SOKERITTOMAAN JA LISÄAINEETTOMAAN OMENAMEHUUN. Ell kirjoitti ohjeet.

    Itse ajattelin Axiluria ja omenamehua. =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pavets&arttu kirjoitti:

Jep. Eilen käytiin poikien kanssa lääkärissä. Artulla on perinnöllinen harmaakaihi oikeassa silmässä, ja silmä sokeutuu ajan myötä kokonaan. Nyt se ei ollut vielä ihan kokonaan sokea --> pupilli reagoi ärsykkeisiin. Ja pienet känsät oli molemmilla toisessa etutassussa. Artun silmä ei ollut tulehtunut, ei rähminyt tms. Silmä siis muuten terve. Ja marsujen kaihiin ei kuulemma ole vielä keksitty lääkettä. Silmätippoja lääkäri lupasi kirjoittaa saman tien jos silmä alkaa rähmiä tai näyttää tulehtumisen merkkejä.

Muuten ell kehui poikia oikein hyväkuntoisiksi. 2kDD Turkki, hampaat, korvat, kaikki ok. Paavon alahampaat olivat aavistuksen verran pitkät, mutta lääketieteellistä lyhennystä ei vielä tarvita, joten oksia ja kovia juureksia Pavetsille.

Madotus kannattaa ell mukaan tehdä jos on tuonut ulkoa edes kerran marsuille kesällä syötävää. Joten sellainenkin kuuri on jätkille luvassa huomisesta alkaen. Aksiluria 5 päivän kuurina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu