santorini

kertokaa matkakokemuksistanne.olen parin viikon päästä lähdössä lomaileen.
2899
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tulimme lomalta Santorinista pari viikkoa sitten, jossa olimme viikon tuttavapariskunnan kanssa.
Matkamme oli ihan onnistunut. Olemme nähneet pari muutakin Kreikan saarta,Kos:n ja Kreetan. Makuasia mistä pitää eniten, mutta ihan hyvä kohde tämäkin. Asuimme vuoren rinteellä Argo hotellissa. Rauhallinen ja hyvä paikka. Yllätys oli se, että turisteja ei ollut kovin paljon.
Opas kertoi syyskuun tapahtumien verottaneen risteilyalukset pois. Samoin Saksan lama puree yms. Siellä missä ennen oli 50 bussia auringonlaskuturisteja tuonut, oli nyt 20 bussia. Sääliksi käy sikäläisiä yrittäjiä.
Hintataso ravintoloissa on hieman alle Suomen, mutta kauppojen hinnat ovat vähän yli Suomen tason. Skootterilla ajelimme 3 pv. 10 e/pv. Suzuki Alto 85 e/3 pv. Bensa 0,85 e/l.
Ainakin meidän toiveemme täyttyi hyvin, mutta ensi kerralla seikkailemme taas jossakin uudessa tuntemattomassa kohteessa.
Kirjoittaja oli mies,52, joka pitää vuoristoserpentiineillä mopoilusta ja hyvästä ruoasta.

Äänestä

koti.mbnet.fi/thira

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jossu kirjoitti:

kertokaa matkakokemuksistanne.olen parin viikon päästä lähdössä lomaileen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu