Miksi

Tunnen tapauksen, jossa nainen väitti yhden illan hoidolle (tosin tutulle sellaiselle), ettei voi tulla raskaaksi, ja niinpä meni mies paljaalla ajelemaan. Parin viikon päästä sai kuulla olevansa tuleva onnellinen isä.

Nainen kuitenkin lupasi, että ei koskaan tule kertomaan miehen isyydestä eikä vaatimaan tältä mitään - mies kun sattui olemaan naisen ystävän aviomies.

Tämä lupaus ei sitten tietenkään pitänyt, vaan nainen painosti miestä tunnustamaan isyytensä ja tulemaan tapaamaan lasta jo kun lapsi oli parin kuukauden vanha. Uhkasi mennä sossuille ja kertoa vaimolle.

Mies ei lämmennyt asialle, ennen kuin nyt, kun erosi vaimostaan, eikä näin ollen ole enää sillä osastolla salattavaa. Ilmoitti, että on valmis tunnustamaan isyyden ja haluaa alkaa tavata lasta.

Naiselle tämä ei sovi - hän olisi kuulemma halunnut vain "nimen paperiin", se että mies alkaa rakentaa suhdetta lapseen ei kuulunut suunnitelmiin.

Mitä olette mieltä tapauksesta - mikä naista motivoi käytökseensä?
7402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Naisten käytös on yleensä epäloogista..ja yleensä niiden mottona on "kaikki on sallittua sodassa ja RASKAUDESSA". Islam maat ovat siinä viisaita, etteivät ole antaneet naisille kovin paljon oikeuksia.

Äänestä
  • vastata kun kysytään??

    Äänestä

  • Ehkä sinun pitäisi muuttaa sinne.

    Äänestä

  • Kai sentään lapsilla on oikeus ihmisarvoiseen elämään? Tuntuu nuo juttusi välistä, että suhtaudut naisiin jyrkän negatiivisesti. Jos sulla ei onnista naisten suhteen, älä pura katkeruuttasi täällä. Ihmisillä on oikeitakin ongelmia elämässä. Käy terapeutilla. Ehkä sinuakin joskus onnistaa saada suhde vastakkaiseen sukupuoleen...

    Äänestä

Hullu on äijä se lapsen tekijäkin. Kamala mies, eipä sääliksi käy. Ainoastaan sitä vaimoo mikä hänellä oli. Kylläpä sitä kaikkee voi tapahtua ja kuulee kun vanhaksi tulee.

Tämä pari on hulluja ja antaa sekopäiden tehdä mitä lystää. Ei käy sääliksi kumpaakaan vaan he ovat ansainneet sen mitä ovat taakseen jättäneet.

Tästä opimme vaan sen että ei pidä päästää ketään parisuhteensa väliin, ei ainakaan naimattomia vailla parisuhdetta eläviä. Ihan sama se jos äijä ei saakkaan yhteyttä lapseensa. Lapsen sekä isä että äiti ovat epärehellisiä ihmisiä joten lapsi olisi otettava pois jotta ei samaistuisi heihin.

Äänestä
  • Tuollaisia valitettavasti on liiankin kanssa. Minkä sille voi. Tokkopa tuossa tilanteessa miehellä on juurikaan sana valtaa MUTTA isyyden saa tunnustaa jos haluaa ja saa tavata lastaan jos näin haluaa; sitä ei kukaan voi hältä kieltää!
    Ei vaan voi tajuta miksi joku toimii tuolla lailla. Pyh.

    Mutta, TommyQ pitää sen turpansa tukossa sitten taas. Mä en oikeesti ymmärrä että missä ja miten sut on kasvatettu, kun susta on tullut tuollainen. Nyt kuitenkin oot aikuinen ja.. tarviiko edes sanoa loppuun. Kasva jo aikuiseksi.

    Äänestä

  • Nitta-83 kirjoitti:

    Tuollaisia valitettavasti on liiankin kanssa. Minkä sille voi. Tokkopa tuossa tilanteessa miehellä on juurikaan sana valtaa MUTTA isyyden saa tunnustaa jos haluaa ja saa tavata lastaan jos näin haluaa; sitä ei kukaan voi hältä kieltää!
    Ei vaan voi tajuta miksi joku toimii tuolla lailla. Pyh.

    Mutta, TommyQ pitää sen turpansa tukossa sitten taas. Mä en oikeesti ymmärrä että missä ja miten sut on kasvatettu, kun susta on tullut tuollainen. Nyt kuitenkin oot aikuinen ja.. tarviiko edes sanoa loppuun. Kasva jo aikuiseksi.

    Kieroja hyväksikäyttäjiä on pilvin pimein. Johan sen tietää jo työelämässäkin. Kamalaa tuhrata lyhytikäistä elämäänsä sellaiseen paskaan...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmettelevä kirjoitti:

Tunnen tapauksen, jossa nainen väitti yhden illan hoidolle (tosin tutulle sellaiselle), ettei voi tulla raskaaksi, ja niinpä meni mies paljaalla ajelemaan. Parin viikon päästä sai kuulla olevansa tuleva onnellinen isä.

Nainen kuitenkin lupasi, että ei koskaan tule kertomaan miehen isyydestä eikä vaatimaan tältä mitään - mies kun sattui olemaan naisen ystävän aviomies.

Tämä lupaus ei sitten tietenkään pitänyt, vaan nainen painosti miestä tunnustamaan isyytensä ja tulemaan tapaamaan lasta jo kun lapsi oli parin kuukauden vanha. Uhkasi mennä sossuille ja kertoa vaimolle.

Mies ei lämmennyt asialle, ennen kuin nyt, kun erosi vaimostaan, eikä näin ollen ole enää sillä osastolla salattavaa. Ilmoitti, että on valmis tunnustamaan isyyden ja haluaa alkaa tavata lasta.

Naiselle tämä ei sovi - hän olisi kuulemma halunnut vain "nimen paperiin", se että mies alkaa rakentaa suhdetta lapseen ei kuulunut suunnitelmiin.

Mitä olette mieltä tapauksesta - mikä naista motivoi käytökseensä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu