laserleikkaus

onko kellään kokemuksia? missä olit leikkauksessa?
2737
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei!

Kävin leikkauksessa noin kolme viikkoa sittten. Molemmat silmät leikattiin yhtäaikaa. Ennen leikkausta miinusta 1,75 molemmissa silmissä. Näin heti välittömästi leikkuksen jälkeen, mikä olikin aivan huippua!!!!

Sitten kotiin sairastamaan pariksi päiväksi. Burana ei auttanut tunteeseen, jota mielestäni kuvaisi seuraava: silmään tökätään sormella ja sen lisäksi sinne laitetaan pari pisaraa shampoota. Tramal auttoi kipuun ja auttoi myös uneen, käytännössä nukuin kaksi vuorokautta putkeen.

Kolmantena päivänä kävin jo kaupassa, mutta silloin kirkkaat valot häikäisivät.

En ole vielä käynyt kontrollissa, mutta omasta mielestäni leikkaus on onnistunut täydellisesti.

Itse koen tärkeänä sen, että on joku kaveri joka huolehtii sinusta parin ensimmäisen päivän ajan. Minä en saanut ominvoimin laitettua kipu-, antibiootti- ja kostutustippoja silmiini.

Suosittelen! Elämäni paras päätös käydä ko. operaatiossa!

Äänestä
  • Itse olen menossa Prk-leikkaukseen viikon päästä. Miinuksia saman verran kuin sinulla.
    Miten on hämäränäkösi laita? Entä pystytkö lukemaan ongelmitta tekstiä, vai oletko huomannut lähinäössä muutoksia entiseen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ehkä leikkaukseen.. kirjoitti:

onko kellään kokemuksia? missä olit leikkauksessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu