Multikulti

Mitas luulette, missa vaiheessa Suomessa alkaa tulla suuremmassa maarin kirjallisuutta monikulttuurisuudesta ja esim. etnisten vahemmistojen nakokulmasta? Asun Englannissa ja taalla mielestani hirvean suuri osa varsinkin kehutuista ja palkituista kirjoista kasittelee aihetta. Zadie Smithin teoksia lienee kaannetty suomeksikin. Aivan ymmarrettavaa sinansa, koska taalla on niin paljon etnisia vahemmistoja edustavia, ja ollut jo jonkun aikaa. Viimeksi luin (taaskin palkitun) Andrea Levyn kirjan A Small Island joka kertoi Englannin ensimmaisista afrokaribialaisista heti toisen maailmansodan jalkeen.
5208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

suuremmissa määrin julkaisisi? tarkoitan kustantajien muutenkin suppeaa linjaa aiheiden ja tekijöiden suhteen. kyllä varmaan edelleen roman schatzia ja umaya abu hannahia, mutta harvassa ovat ranya el ramsayn kaltaiset läpilyöjät, eikä auringon asemakaan kovin radikaali ollut. kivaa tekstiä, mutta...

Äänestä
  • Nuo kirjat taitavat kaikki kertoa Suomesta semmoisen koulutetumman siirtolaisen näkökulmasta tai aikuisena muuttaneen (tai jopa osaksi suomalaisen). Ajattelin että jossain vaiheessa joku voisi esim. kirjoittaa somalien elämästä jossain lähiössä.

    Luin joitakin vuosia sitten Marianne Backlenin kirjasta Karma. Silloin tuli mieleen, että mikäli kirjan sisällöstä sai jutusta oikean kuvan, sellaista ei kyllä varmaan julkaistaisi ollenkaan täällä. Onko joku lukenut ko. kirjaa? Vaikuttaako se realistiselle, vai onko vain naisen oman katkeruuden purkamista?

    Äänestä

  • Naakka-Akka kirjoitti:

    Nuo kirjat taitavat kaikki kertoa Suomesta semmoisen koulutetumman siirtolaisen näkökulmasta tai aikuisena muuttaneen (tai jopa osaksi suomalaisen). Ajattelin että jossain vaiheessa joku voisi esim. kirjoittaa somalien elämästä jossain lähiössä.

    Oli niin vaikea lukea tuo sinun avauksesi, kun sinulla siellä Englannissa ei tietysti ole näitä pohjoismaisia kirjaimia kuin erityisvirittelyllä koneessa. Minulla kun on luki-häiriö ja tahtoo teksti mennä muutenkin sekaisin.
    Kiva kun viitsit laittaa ne tähän toiseen viestiin taas päälle.;)

    Itse kysymykseesi on vaikea vastata. Varmaankin siinä vaiheessa kun maahanmuuttajien määrä lisääntyy. Täällähän ollaan näissä siirtolaisasioissa kymmeniä vuosia esim. Englantia jäljessä. Toivotaan, että mainitsemasi teokset käännetään pian suomeksi. Sinähän voisit molemmat kielet osaavana vaikka ryhtyä tällaiseen työhön.
    No, se oli vain heitto. Ehkä työskentelet niin vaativissa tehtävissä, että aikasi ei riitä moisiin projekteihin.

    Äänestä

  • luki-häiriö kirjoitti:

    Vaativissa ja vaativissa... olen taloustieteilijä.

    Omassa koneessa skandit saa helposti päälle, mutta muualla se ei ole niin selvää. En kirjoittanut ekaa viestiä omalta masiinalta.

    Niin, toisaalta kun huomaa, että Suomessa maahanmuuttajien ongelmista kirjoitetaan jatkuvasti, niin soisi, että sitä kaunokirjallisuuttakin tulisi vähän aikaisemmin kuin 50 vuoden päästä... Eräs myös mainetta niittänyt asiaan liittyvä kirja on Monica Alin Brick Lane (Lontoossa käyneet tietävät, että Brick Lanella asuu paljon Bangladeshin siirtolaisia, vaikka ravintolat ovatkin "intialaisia"). Tuota en kyllä vielä ole itse lukenut.

    Jotenkin tuntuu, että multikulttuurisuus kiinnostaa sielläkin, mutta tuntuu vähän rajoittuvan näihin El-Ramlyn tapaisiin "siisteihin" tapauksiin. Siis vitsihän on siinä, että niissä kirjoissa pitäisi toisaalta avoimesti käsitellä rasismia, mutta myös realistisesti näitä siirtolaiskulttuurien negatiivisia puolia.

    Äänestä

  • Naakka-Akka kirjoitti:

    Nuo kirjat taitavat kaikki kertoa Suomesta semmoisen koulutetumman siirtolaisen näkökulmasta tai aikuisena muuttaneen (tai jopa osaksi suomalaisen). Ajattelin että jossain vaiheessa joku voisi esim. kirjoittaa somalien elämästä jossain lähiössä.

    Luin joitakin vuosia sitten Marianne Backlenin kirjasta Karma. Silloin tuli mieleen, että mikäli kirjan sisällöstä sai jutusta oikean kuvan, sellaista ei kyllä varmaan julkaistaisi ollenkaan täällä. Onko joku lukenut ko. kirjaa? Vaikuttaako se realistiselle, vai onko vain naisen oman katkeruuden purkamista?

    näitä tietopulisia kuten arjen islam -somalinaisten elämää suomessa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Naakka-Akka kirjoitti:

Mitas luulette, missa vaiheessa Suomessa alkaa tulla suuremmassa maarin kirjallisuutta monikulttuurisuudesta ja esim. etnisten vahemmistojen nakokulmasta? Asun Englannissa ja taalla mielestani hirvean suuri osa varsinkin kehutuista ja palkituista kirjoista kasittelee aihetta. Zadie Smithin teoksia lienee kaannetty suomeksikin. Aivan ymmarrettavaa sinansa, koska taalla on niin paljon etnisia vahemmistoja edustavia, ja ollut jo jonkun aikaa. Viimeksi luin (taaskin palkitun) Andrea Levyn kirjan A Small Island joka kertoi Englannin ensimmaisista afrokaribialaisista heti toisen maailmansodan jalkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu