Kunniakirjoja

No niin alkaa olla se aika vuodesta kun jaellaan kaikenlaisia mitalleita jos mistäkin, alkaa vietävästi jännittää kuka tänävuonna saa kirkkaimman mittalin maatalouden kehittämisestä (tilojen hävittämisestä), mikähän tällevuodelle mahtaa olla hävitettyjen tilojen määrä/päivä?
4291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vaan jaksaako se teitä kiinnostaa, ainakaan ennen kuin oikeita veroja maksavia ihmisiä ei enään ole?
Voipi silloin käydä vaikeaksi kupata enää kansakuntaa...

Äänestä
  • onko olemassa todellakin kahdenlaisia veroja oikeita ja vääriä/leikki veroja.

    Mistä muuten johtuu että kun ruvetaan puhumaan asioista niin lopetat koko keskustelun, mutta tälläisiä turhanpäiväisiä jankutuksia jaksat ylläpitää päivästä päivään vaikka hyvin tiedät että ne eivät kestä valoa??

    En ole tainnut yhtä ainuttakaan sinun käyttämäsi nimimerkin alla esitetyn väitteen yhteydessä osoitettavan yhteyttä todelliseen maailmaan.

    Yleisesti näitä henkilöitä jotka toimivat noin kutsutaan trolleiksi, oletko sinä yksi heistä?

    ilmeisesti

    Äänestä

  • veronmaksajaa työllistää maanviljelijä. Jos ei olisi alkutuotantoa, ei olisi myöskään elintarviketeollisuutta, maatalouskoneiden valmistusta, -kauppaa. Oletko ajatellut kuinka paljon työllistyy kuljetusalalla jne. Taidanpa laittaa veroviranomaisille kirjeen, että palauttaisivat ne väärät verot 5000€:n mätkyineen minulle ja miehelleni takaisin.Saataisin kerrankin kunnon joululahja.

    Äänestä

  • Taidat olla katkera ihminen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja killuttimia kirjoitti:

No niin alkaa olla se aika vuodesta kun jaellaan kaikenlaisia mitalleita jos mistäkin, alkaa vietävästi jännittää kuka tänävuonna saa kirkkaimman mittalin maatalouden kehittämisestä (tilojen hävittämisestä), mikähän tällevuodelle mahtaa olla hävitettyjen tilojen määrä/päivä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu