Pitäisi hankkia vähän apuvälineitä joten olisi kiva tietää, että missä Porvoossa sijaitsee seksiliike?
Seksiliike
Vastamuuttanut
288592
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Porvoossa ei ole enää aikoihin seksitarvikkeita myyvää liikettä ollut.Joudut lähtemään helsinkiin.
Ei kai Porvoossakin harrasteta seksiä ?
Kuulin että Porvoossa olisi lisääntyminen ja seksi kielletty ettei Porvoolaisia syntyisi enempää.
jep näin on mutta se koskee vain ruottinkielistä väestöä
Olihan täällä takavuosina ns. alan liike, mutta hinnat oli kuorrutettu parillakin porvoonmitallisella. Puistattaa vieläkin...
Tilaa värkkisi verkosta, kuten me muutkin.
...verran pieni paikka, että oikein kukaan ei sellaisessa liikkeessä kehtaa käydä päivänvalossa, joten sen takia sitä ei tänne kenenkään kannata perustaa. Vaikka kyllä niille tuotteille täälläkin kysyntää on.
Kuten tuossa aiemmin jo on mainittu, niin tilaa netistä tai sitten esimerkiksi itiksen Hot Lips ei ole Porvoosta ollenkaan kauhean matkan päässä.
Onpa Porvoolaiset siveitä ja häveliäitä ihmisiä kun ei edes pornoliikkeessä uskalla käydä. Varmaan seksikin porvoolaisittain tapahtuu pimeässä makuuhuoneessa lähetys-saarnaaja asennossa peitonalla kello 9 sunnuntai-iltana mitään sanomatta ja pikaisesti 2min rykäisynä. Jälkeenpäin asiasta ei puhuta.
Kyllähän mekin ajateltiin tuota samaa Porvooseen muuttaessa et alan liike puuttuu Jokirannasta. Vaihtoehtoisesti myös vanhakaupunki voisi olla kultakaivos sijainniltaan näin Joulun aikaan.
Kyllähän sitä tietysti netistä voisi tilata, mutta siinä on sitten se, ettei pääse kokeilemaan. Kun pääsee kokeilemaan, on itselle sopivin helppo löytää. Niin ja joo, kaikillahan ei ole nettiäkään.
mennä rööperiin ostoksille.
Missä on Rööperi?
Porvoolaiset ei käytä teko kikkeleitä vaan autoja ja omia🙏 sellaista saa jos tila
Mikä on tilanne nyt? Ei edelleenkään seksiliikettä?
Siinä on kuule sinulle markkinarakoa
Varresta tippuu karsta ja piki. Liikkuvat parit toisiaan liki. Heillä on lämmin mulla on hiki. Penkillä pelimannin. :-*
Muistaakseni Ölstenissä on semmonen Aarnen kauppa missä näin kesällä jotain kumikamaa missä oli reikä sivussa. Oli siellä akselirasvaa kans.
Huomasitko kattoo, oliko se akselirasva käytetty, eli vähän anuksenruskean värinen? Ja miten suurissa pytyissä vaiko irtotavarana? Mussalon sataman varastoissa tää on ollut loppu syksystä saakka, ja tarve olisi kova!!!
Nyt heräsi kiinnostus kun on puhetta axelirasvasta! Vielä kun olisi kiinalaista, niin morjens! Myydäänköhän sitä omaan astiaan? Onko yhteystietoa siihen Aarnen kauppaan?
Mimmonen reikä siinä Ölstenin kumis on? Pääseekö käsiks seisten vaan tartteeko kontata, häh?
Oli se niin korkialla että jakkaran päällä pitää seistä. Voihan sen kumin pistää makuulle.
Kiinalainen akselirasva on out!! Nyt löytyy amerikkalainen täyden takuun tuote. Hieman kallis, mutta pitkän päälle maksaa itsensä.
https://www.amazon.com/MLF-MLF7181-Sex-Grease/dp/B000RBKJQ2
Seksiliikkeessä voisi olla myös strippari takahuoneessa.
15 min / 25,-€!
Ja talouspaperirulla samaan
hintaan .
Joskus seikyt luvulla oli
ravintola Crystallissa strippari
joka veti 400 asiakaspaikkaisen
ravintolan täyteen hetkessä.
( poltti malboroa sillä ja tarjosi
sitten savukkeen miesasiakkaalle ).Johtajana ja
ideoiana oli eräs Tampereelta
tullut ravintolan johtaja ( palkallinen johtaj).
Kyllä seksiliikkeessä kauppa kävisi . Ja kyllä sinne päivänvalossakin kehtaisi mennä
Ihan tavallinen kauppa.
Seksikkäitä vaatteita ja tarve esineitä myyvä kauppa.
Ja stripparin esityksiä myyvä ,
Kyllä se kaupungin herroja
kiinnostaisi. Ei tarvii Hesaan
mennä . ( eikä Hampuriin ).
.
Seksilikettä ei tarvitse ,koska
TV n ostoskanavilla on sitä lajia
myytävänä vaikka kunka paljon
Tee itse seksiliike, ees taas.
Miten se menisi Pårvoossa, fram och bak?
Ehdottomasti suosittelen Puuilo ja Tokmanni
Nyt on se biltemakin tullut. Sieltä saa meisseliä ja väliin voi ottaa vaikka kupin kahvia.