Joulu

Kokemuksia ?
2229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pieni ja mukava kaupunki. Baarit alkavat olla taas pubeja tummuneine puusisustuksineen. Ruokaa saa baarista kuin baarista, yleensä hervottaman kokoisina annoksina, joissa on paljon juustoa ja lihaa. Saksalainen laager on yllätyksetöntä, mutta hyvää. Joitakin pilsen oluita voi hanasssakin olla. Hienona yksityiskohtana mainittakoon paikallisen yliopiston sisäpihalla oleva terassi, jossa olutta saa halvalla 10mk, josta lasipantin joutuu maksamaan. Nuorta väkeä rento meininki, edes saksan taidoilla ei niin väliä. Pienpanimoita muutamia Turun kokokoisessa kaupungissa ja ainakin yhdellä "bilepalvelu", eli toimittavat oluet tynnyreissä ja laitteet kotiin bileiden ajaksi.

Äänestä

Olin viime keväänä Heidelbergissä viimeksi. Kaupunkihan on Saksalaiseksi "pikku" kaupungiksi erittäin kansainvälinen, johtuen varmaakin siitä että siellä on iso yliopisto sekä yksi Naton päätukikohdista Saksassa.
Kaupungissa on pitkä kävelykatu, jonka varrella sekä sen rannan puolella on paljon hyviä pubeja ja ravintoloita.
Paikalliset käyvät usein bilettämässä Mannheimissa, jonne ei tule matkaa kuin parikymmentä kilometriä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Heidelbergissä ? kirjoitti:

Kokemuksia ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu