pitäisi ottaa oppia näista PP:n jutuista, ettei teille sijoitetut lapset voisivat hyvin. Koska on kysymys pienistä lapsista, jotka eivät osaa puolustaa itseään, jonkunhan se on tehtävä!
Miksi te ärähdätte?
Eikö teidän
5493
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
En usko, että hän ihan tuulesta on ne temmannut. Onpahan uskaltanut tuonne Hesarinkin sisuille kirjoittaa. Tuonne "Päihdeäitien lapset tarvitsevat suojelua". On ollut niin rohkea, että on paikallistanut tapaukset. Eikä niitä kukaan ole mitätöinyt, koska ilmeisesti ne on totta.
Sanontahan on, että "TOTUUS EI PALA TULESSAKAAN".
....jutuissa on perää niin silloinhan voi kirjoittaa ihan oikealla omalla nimellä...
tytön ja yhden pienen pojan äiti.
Tuostakin oman nimen esiintuomisesta ollaan niin monta mieltä. Jos omalla nimellä kirjoittaa, on itsekäs, ajattelee vain omaa etuaan ja haluaa tuoda nimensä esille. Tällainen lyhyt esittely lasteni vanhempi jne. kertoo, miksi kyseinen henkilö pystyy kommentoimaan juuri tähän keskusteluun. Eli silloin voidaan olettaa, että henkilöllä voi olla oma kohtaisia kokemuksia!
ajaa omien lasten etua, ei saa ajatella rahaa vaan kaikessa pitää olla vaan rakkaus. Rakkaudellahan ne biovanhemmat ruokkivat omia lapsiaan. Biovanhempi kun menee kauppaan, hän saa ruoat ja vaatteet lapselleen, koska rakastaa lastaan. Vuokrakin tulee hoidettua biovanhemmalla rakastamalla lastaan.
Toista se noilla köyhillä sijaisvanhemmilla, joilla ei ole rakkautta. Biovanhempien pitää ymmärtää, että sijaisperheet ovat köyhiä ja biovanhemman pitää olla kiitollinen, etä köyhät sijaisperheet hyvää hyvyttää pienellä kulukorvauksella ja palkkiolla ovat huolehtivat jonkun biovanhemman lapsesta!
Näin minä olen ymmärtänyt, kun lapseni otettiin minulta. Tämä ymmärrys on tullut vuosien saatossa ja ihan viranomaisten vastauksista.
... en epäile etteikö voisi olla myös vähävaraisempia sijaisvanhempia. Itse olemme "normaali" tasoinen sijaisperhe rahallisesti. Mutta ei se rakkaus lasta kohtaan ja lapsen hyvinvointi aina liity rahaan, rahalla ei voi rakkautta "ostaa/antaa".
Meillä asuu puolitoista vuotias pikkuinen joka on asunut meillä jo vuoden, ja kotonaan elämästään vaan kuukauden. ja rakkautta tämä lapsi saa ja hoivaa sydämmestä, ja tottahan toki saa tarpeellisen ruoan ym. ikinä ei ole lasta edes rääsyihin puettu, vaikka aina ei kaikki vaatteet ole uutena ostettu, ja lapsen on hyvä oppiakin ettei kaikkea saa mitä haluaa....